Roope Latvalan korvaaja esiintyi salakeikalla Children of Bodomin riveissä

01.06.2015

Uutisoimme perjantaina, että Roope Latvalan ja Children of Bodomin tiet erosivat. Yhtye nousi jo lauantaina lavalle Latvalan korvaaja kitaran varressa.

Helsingin Nosturilla soitetun salakeikan miesvahvuudessa nähtiin Bodom-kosketinsoittaja Janne Wirmanin pikkuveli Antti Wirman. Sisarlehtemme Soundi oli paikan päällä – katso Timo Isoahon ottamat kuvat Facebookista.

”Antti soittaa ainakin tulevan kesän keikat. Katsomme sitten jatkoa”, vanhempi Wirman kommentoi Soundille.

Helsingin Sanomien haastattelussa Janne Wirman puolestaan paljasti, että päätös Latvalan lähdöstä tehtiin jo maaliskuussa. Uutista pihdattiin, etteivät Bodomin uuden albumin studiosessiot mutkistuisi mediaryöpytyksestä. Alexi Laiho hoitaa tulevalla levyllä sekä soolo- että rytmikitaristin roolit.

”Vaihdoimme manageria ja halusimme tehdä Bodomia taas ihan täysillä. Muut löysivät nuoruuden intovaihteen päälle, mutta tuntui, että Roope ei ollut enää ihan täysillä messissä”, Janne kertoi HS:lle.

Antti Wirman on heiluttanut kirvestä Battagian, Craydawnin ja The Scourgerin riveissä sekä debyyttiä lukuun ottamatta veljensä Warmen-projektin kaikilla levyillä.

Lisää luettavaa