Saint Vitus -basisti ja perustajajäsen sairastaa Parkinsonin tautia

Mark Adamsin hoitokuluja katetaan joukkorahoituksella.

30.10.2018

Doom metal -yhtye Saint Vitusin fanit ovat parin viime vuoden aikana kummastelleet perustajajäseniin lukeutuvan basisti Mark Adamsin (kuvassa toinen vasemmalta) poissaoloa bändin riveistä. Nyt syy tähän on selvinnyt: Adams sairastaa Parkinsonin tautia.

Mark Adamsille on laitettu 26. lokakuuta pystyyn joukkorahoituskampanja, jotta tämä saa maksettua taudista aiheutuvia hoitokuluja. Tätä kirjoittaessa kampanjalla on kerätty reilut 2 800 dollaria 25 000 dollarin tavoitesummasta.

”Kaikki varat käytetään Mark Adamsin hoitotarpeisiin ja elämiseen. Pyydämme kaikilta faneilta ja ystäviltä eli toisin sanoen Saint Vitus -perheeltä apua”, yhtyeen allekirjoittamassa vetoomuksessa kirjoitetaan.

Mark Adams on ollut yhtyeessä sen perustamisvuodesta 1979 saakka. Vuodesta 2016 lähtien hänen korvaajanaan on toiminut Patrick Bruders (Down, ex-Crowbar, ex-Goatwhore).

Lisää luettavaa