Salaperäistä omaehtoisuutta – haastattelussa Havukruunu

Maistuuko Bathoryn ja Moonsorrow’n tyyppinen eeppinen black metal? Entä viihdytkö heavy metalin klassikkonimien äärellä? Mikäli nyökkäsit hyväksyvästi, Havukruunu saattaa hyvinkin olla uusi suosikkiyhtyeesi.

Lähestytään tammikuun puoliväliä, eikä mieleen tule ihan heti sopivampaa hetkeä hypätä hausjärveläisen Havukruunun jäätyneiden hautakumpujen täyttämään maailmaan.

Kun öiseltä pakkastaivaalta tupruttaa routaisen maan asterinvalkeaan vaippaansa kietovaa lunta ja pohjoisesta tuivertava surutuuli hyydyttää talvenvarjojen liikkeen, Uinuos syömein sota -albumin avausrivit polttavat mieltä tulen lailla:

”Hyinen on talven yö ja tähdet himmenee / Kauas kalvaana on kuolleet kulkeneet / Niin pitkään henget jumalten hiljaa valvoneet / Hyinen on talven yö kun loppuu ihminen.”

Terapiaa ja itseilmaisua

– Uinuos syömein sota onnistui monin tavoin oikein hyvin. Soitto esimerkiksi kulkee ja sävellykset ovat varsin kelvollisia.

Äänessä on Havukruunun säveltäjä ja sanoittaja Stefan. Hän on hionut ja kiillottanut bändin sapeleita vuosikausien ajan, ja Uinuos syömein sota on Havukruunun tähänastinen uran väkevin voimannäyttö.

– Parannettavaakin jäi, sillä albumista tuli liian helposti omaksuttava ja sounditkin jäivät vähän turhan kevyiksi. Jatkossa täytyy saada aikaan kammottavampaa, synkempää jälkeä ja välttää tällaista wimps and posers -meininkiä. Olen täysin tietoinen siitä, kuinka rumalta Havukruunun pitäisi kuulostaa, ja kuluvan talven aikana nauhoitettava ep tuleekin ottamaan askelia siihen suuntaan.

Jos ottaa huomioon, että Uinuos syömein sota kuuluu viime vuoden tyylikkäimpien ja oivaltavimpien heavy black metal -teosten joukkoon, Havukruunu on pysytellyt yllättävän salaperäisenä nimenä. Yhtyeestä tuleekin mieleen varhainen Bathory, jonka ympärillä leijui arvoituksellisuuden ja mystisyyden verho.

– Niin, pitäisikö alkaa pommittaa kaikenlaisia tahoja, että Havukruunulta tuli nyt tällainen, saadaanko näkyvyyttä? Ei pitäisi, sillä itsestään metelin pitäminen ei ole tämän bändin juttu. Sitä paitsi: kun ei odota tai tavoittele mitään, ei myöskään joudu pettymään, Stefan sanoo.

– Havukruunu on minulle ennen kaikkea terapian ja itseilmaisun väline, ja kaikki meidän julkaisut ovat syntyneet omasta tarpeesta ja omaksi iloksi. On toki mainiota, jos joku löytää Havukruunun ja alkaa jopa digata, mutta emme ala jatkossakaan tyrkyttämään itseämme mihinkään.

Oman soundin äärelle

Palataanpa reilun viidentoista vuoden taakse. Niin kauan sitten lausuttiin Havukruunun syntysanat.

– Tajusin aika pienenä, että omien juttujen toteuttaminen on helpointa, kun opettelee tekemään kaiken itse. Aloinkin treenata kitaran ohella rumpujensoittoa ja laulamista, ja lisäksi hakeuduin opiskelemaan ääni- ja videotekniikkaa sekä kuvallista ilmaisua, Stefan kertoo.

– Joskus 2004–05 aloin kokeilla musan äänittämistä omin päin. Seuraavat vuodet vierähtivät hommien harjoittelussa ja oman jutun kehittämisessä. 

– Pidän äärimmäisen tärkeänä, että artistilla on yritysten ja erehdysten kautta löytynyt oma soundi. Jos mietin suosikkejani vaikkapa black metalin saralta, niin esimerkiksi Darkthrone on aina tehnyt juttuja täydellisen omaehtoisesti, muista välittämättä. 

Vaikka Havukruunun musiikkia on kuvailtu esimerkiksi pagan black metaliksi, materiaalista paistaa kirkkaasti läpi, etteivät yhtyeen esikuvat tule pelkästään mustan metallin piiristä.

– Mitä siitä tulisi, jos kuuntelisin pelkkää black metalia ja tekisin sitten itse sitä samaa. En jaksa uskoa, että pystyisin silloin kirjoittamaan omaperäisiä ja mielenkiintoisia biisejä, Stefan toteaa. 

– Bathory ja Judas Priest ovat omia peruskiviäni, mutta kuuntelen raskaan musiikin lisäksi esimerkiksi vanhoja iskelmiä, klassista, krautrockia, new ageä, punkkia, hardcorea ja progea – aivan erityisesti ruotsalaista progea. Alitajuisesti saattaa vaikuttaa sekin, että vuosituhannen vaihteessa altistuin muun muassa Seremoniamestarille ja MC Taakibörstalle. Varmaa joka tapauksessa on, ettei levyhyllystäni löydy minkäänlaista punaista lankaa! 

Pois pöytälaatikosta 

Vaikka yhtyeen historia ulottuu vuoteen 2004, sen kippari alkoi olla vasta kahdeksan vuotta myöhemmin hiljalleen sitä mieltä, että Havukruunun esirippua voisi hieman raottaa. 

– Eräästä kokoonpanosta oli tuossa vaiheessa jäljellä minun lisäkseni bassosta ja erinäisistä lauluosuuksista vastannut Humö. Hän ja muutamat muut kaverit alkoivat potkia tosissaan perseelle, että Havukruunu on sen verran hyvä juttu, ettei sitä kannata pitää ikuisesti piilossa, Stefan muistelee. 

– Itsehän olen sellainen tyyppi, että ilman tällaisia kehotuksia ja kehuja Havukruunu olisi varmasti jäänyt pölyttymään pöytälaatikkoon! 

Debyyttidemo Metsänpeitto ilmestyi 2013 ja kakkosdemo Usvakuningas seuraavana vuonna. Rautaa ja tulta -ep julkaistiin 2015. 

– Ep oli aikoinaan ensimmäinen julkaisu, jonka takana pystyin seisomaan melko suorin jaloin. 

Kun padot aukesivat, ne todellakin aukesivat. Rautaa ja tulta oli 25-minuuttinen teos, mutta samana vuonna ilmestyivät myös singlet Verta, tulta ja kuolemaa ja Liekkiö sekä ensimmäinen pitkäsoitto, 46-minuuttinen Havulinnaan. 

– Havukruunu sai levytyssopimuksen saksalaiselta Naturmacht Productionsilta. Tuntui mahtavalta päästä tekemään pitkäsoittoa, ja intoa löytyikin vaikka muille jaettavaksi.

– Periaatteessa Havukruunulla oli vain kaksi valmista biisiä debyytin tekemisen alkuvaiheessa, ja päädyinkin melkein kuin improvisoimaan kaiken muun materiaalin. Tämän seikan – ja mainitsemani valtavan innon – varmaankin kuulee lopputuloksesta. 

Ensimmäisten julkaisujen aikoihin Havukruunun sanoitusten inspiraatio tuli esimerkiksi lapsuuden talvista maaseudulla ja luonnon hiljaisuudesta. 

– Luonto hoitaa minua ihmisenä. Kun olen vaikkapa metsässä, kaukana muista, kuulen omat ajatukseni ja aistin omat tunteeni paljon paremmin. Kosketus omaan sisäiseen maailmaan on aivan erilainen kuin kaupungissa. 

Masennuksesta ja ahdistuneisuudesta 

Havukruunun toinen albumi Kelle surut soi ilmestyi 2017. Pahansuovan aaveen lailla raivonnut mutta yhtä lailla eeppisen kaunis pitkäsoitto oli selvä edistysaskel debyytistä. 

– Kakkoslevyn syntymiseen vaikutti paljon Kostajainen. Kun mukaan tuli oikea rumpali, pystyin rakentamaan kappaleita paljon vapautuneemmin, kun minun ei enää tarvinnut ottaa huomioon omia vajavaisuuksiani rumpalina. 

Kelle surut soi -albumin jälkeen nähtiin myös Havukruunun ensimmäinen live-esiintyminen. Ennen sitä yhtye kasvoi nelimiehiseksi, kun mukaan tulivat basisti Sinisalo ja toinen kitaristi Bootleg-Henkka. 

– Havukruunu kiinnitettiin Steelchaos-tapahtumaan. Soitimme illan alkupuolella, mutta Nosturi oli jo melkoisen täynnä. Muistan hyvin, miten taju meinasi lähteä jo kolmannen biisin kohdalla… Tähän saattoi vaikuttaa, että pidätin hengitystä vähän väliä, kun jännitti niin helvetisti! 

Sama nelimiehinen kokoonpano vastasi myös Uinuos syömein sota -albumin nauhoittamisesta. 

– Vaikka mukana on nyt muita herroja, biisien kirjoittaminen ja demojen tekeminen on edelleen minun hartioillani. Muut saavat tietenkin esittää parannusehdotuksia, mutta ennen kaikkea heidän panoksensa tulee esille siinä, miten he tulkitsevat nämä kappaleet. Ilman heitä Uinuos syömein sota ei todellakaan kuulostaisi nykyisen kaltaiselta. 

Albumilla puhaltaa myös uudenlaisia sanoitustuulia. 

– Tekstit ammentavat mielenterveydestä, esimerkiksi masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Aiheet ovat varsin henkilökohtaisia, mutta jokapäiväisen elämän kauhut on toki puettu kaikenlaisten pakkasöiden ja merten syvyyksien asuun. 

– Kirjoittajana eräs esikuvistani on Tove Jansson. Hänen eksistentialisminsa ja tunteiden käsittelynsä luontoaiheiden kautta on vaikuttavaa. Myös J. R. R. Tolkien oli aikoinaan mahtava turva- ja pakopaikka yksinäiselle lapselle, ja toki minuun ovat vaikuttaneet monet muutkin henkilöt ja tahot, aina H. P. Lovecraftista Eino Leinoon ja Tieteen Kuvalehteen. 

Wikipedia on Wikipedia, eikä siihen kannata luottaa sokeasti, mutta Havukruunun wikisivulla pistää silti silmään lause ”yhtyettä on tituleerattu vuonna 2018 toimintansa lopettaneen Alghazanthin manttelinperijäksi”. Täytyy sanoa, ettei Havukruunun ja Alghazanthin välinen yhteys oikein aukene… 

– Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä tässä puhutaan. En tiedä, kuka tekstin on kirjoittanut, Stefan sanoo. 

– Sen verran voin sanoa, ettei Havukruunu halua periä kenenkään manttelia. Enhän minä oikeastaan tykkää käytetyistä vaatteistakaan!

Julkaistu Infernossa 1/2021.