Hahmot ovat olleet osa rockia niin kauan kuin rock on ollut olemassa.
Useimmiten rockhahmo esiintyy lavalla samoilla kasvoilla ja samalla nimellä kuin siviiliminänsä ollen kuin täydellä itseluottamuksella, valtavalla karismalla ja loputtomalla energialla kyllästetty versio omasta itsestään.
Rockhistoriaan mahtuu kuitenkin myös keulakuvia, jotka ovat asuineen, meikkeineen, maskeineen ja eleineen osittain mielikuvituksen tuotetta, osittain kenties heijastumia hahmon sisälle kätkeytyneestä ihmisestä.
KISS-hahmot, Alice Cooper ja Marilyn Manson meikkeineen ovat kukin omanlaisiaan ikoneita, aivan kuten Ghostin Tobias Forgen useat inkarnaatiot, Gwar-yhtyeen hirviölauma tai Slipknotin friikkisirkuskin.
Tomi Putaansuu on ilmentänyt rockin teatraalista puolta Mr. Lordin hahmossa jo 30 vuoden ajan. Hän on tehnyt hirviölaumansa kanssa 17 albumia ja johdattanut sen jopa euroviisuvoittoon bändin hahmojen kauhuelokuvien hyytävyyttä pursuavasta kuvastosta tinkimättä.
Noora Louhimo puolestaan tunnetaan tammikuussa kuudennen albuminsa julkaisevan Battle Beastin keulilla äärimmäisen röyhkeänä hahmona nimeltä Battle Bitch. Tuo voimakasääninen hahmo saattaa villitä pelkällä pikkusormensa pyöräytyksellä suuremmankin festarilavan edustalla seisovan yleisömassan.
Mitä tapahtuu Tomi Putaansuulle ja Noora Louhimolle, kun he vetävät puvut päälleen, maskit kasvoilleen ja sarvet päähänsä? Ovatko nämä petomaiset alter egot rooleja ja täyttä mielikuvituksen tuotetta vai osa jotain sellaista, joka ei pääse esille heidän jokapäiväisessä elämässään?
Naamakertoimen etuja
Lordin ja Battle Beastin musiikkia yhdistää ainakin flirttailu kasari-ysärin rockin ja metallin kanssa, Mr. Lordia ja Battle Bitchiä taas päällisin puolin lähinnä sarvet.
Kun kaksikko kertoo suhteestaan roolihahmoihinsa, käy nopeasti ilmi, miten erilaisia ihmiset asujen sisällä ovat, mutta kuinka samalla tavalla he silti kokevat esiintymisen niissä.
– Mä oon luonut Battle Bitchin nimenomaan siksi, että vasta siinä hahmossa mä koen olevani kuin varta vasten tehty Battle Beastin musiikille ja bändin keulille, Louhimo kertoo innokkaasti.
– Mullahan on erilaisia identiteettejä eri bändeissä. On Battle Bitch ja ihan Noora Louhimo mun NOEX-soolobändissä, ja kyllä se Noora intiimeillä duokeikoillakin on aika erilainen tapaus. Loin itselleni mukavuusalueen Noorana esiintyessäni sillä, että ajattelin meneväni vetämään keikkaa kavereilleni. En miettinyt, että se on yleisöä, vaan ihan lähimpiä frendejä.
– Mun edellinen muisto tai kokemus esiintymisestä ilman hahmoa on jostain teiniaikaisen bändin ajoilta, 90-luvun alusta. Se taisi olla jossain koulun bändikatselmuksessa, Putaansuu muistelee maskinsa takaa selvästi virnuillen.
– Muistan vieläkin täysin kirkkaasti, miten vaivaannuttavaa se oli. Jännitti ihan helvetisti ja olin kuin Ozzy tukka silmillä. Tänäkin päivänä soundcheck ilman kamoja menee lippis syvällä päässä ja varpaita tuijotellen. Siinä on jotenkin hirveän tukala olla, mutta sitten kun vedän itseni nätiksi, varautuneisuutta ei ole enää yhtään.
– Se menee niin pitkälle, että sanon aina miksaajallekin, että keikalla sen on sitten pistettävä laulua pari pykälää hiljemmalle, koska laulan Mr. Lordin asu päälläni helvetisti kovempaa kuin Tomina.
Yhteistä hahmoissa on se, että ne tuovat Noora Louhimosta ja Tomi Putaansuusta esiin itsevarmuutta, joka ei aina arkiminästä välity.
– Battle Bitch on eräänlainen oman persoonani jatke. Kyllä se peto tuolla sisällä on koko ajan, mutta se tulee esille vain tässä asussa ja näyttää musta sellaisia puolia, joita ei tavallisessa elämässä näy, Louhimo pohtii.
– En mä mikään ujo ihminen ole normaalistikaan, mutta kyllä mä saan vermeistä isosti boostia. Battle Bitchissä tulee esille mun dominoivampi ja liidaavampi puoli. Battle Bitch ei pyytele anteeksi mitään, missään vaiheessa. Battle Bitchillä ei ole mitään itsetunto-ongelmia. Kaikki mitä se tekee on oikein. Ainakin hänen omasta mielestään.
– Mulla se menee niin, että Lordina mä kehtaan ja uskallan, eikä mua kiinnosta vittuakaan. En tarkoita, että käyttäytyisin Lordina huonosti, mutta siviiliminänä jää tekemättä aika moni asia, jonka tekee Lordina tuosta vaan, Putaansuu sanoo.
– Lordina ei tarvitse olla ihmisiksi, kun ei ole ihminen. Se on vähän kuin hyvä känni. Kamat päällä lähtee estot. Ei punastuta melkein mikään. Eikä muuten onneksi näkyisi, vaikka punastuttaisikin.
– Lordina saa myös tehdä kaikenlaista. Oon huomannut, että kamat päällä tupakointikiellot eivät koske mua. Kukaan ei ole koskaan sanonut Lordille, ettei täällä saa polttaa. Mä poltan ihan missä haluan. Putaansuun Tomille niin on taas sanottu monesti. Lordin naama on sellainen VIP, että erilainen ihminen saattaisi käyttää sitä törkeästi hyväksi
Eloa puvun sisällä
On eri asia pukeutua näyttäväksi hahmoksi kuin elää sinä hahmona lavalla. Kaikki lähtee kehonkielestä ja siitä, miltä elehdintä näyttää katsojalle. Aina se, mikä tuntuu esiintyjälle itselleen hyvältä, ei välttämättä kanavoidu samassa muodossa show’n yleisölle.
– Kukaan muu ei tule mun naamaani vääntelemään tai eleitä tekemään, joten kaiken on saanut opetella ihan peilin edessä. Ja aika moni muukin saisi muuten treenata samalla tavalla, Putaansuu sanoo.
– Muistan, kun bändissä oli eräskin hahmo, jonka omat mielikuvat ulosannistaan eivät vastanneet yhtään todellisuutta. Se veti aina kaikissa kuvissa niskaa taakse ja silmät sikkuraan ja kuvitteli näyttävänsä isolta, uhkaavalta ja tuimalta, mutta näyttikin ihan Barbapapa-satuhahmolta, jolla on silmät kiinni.
– Tuollaisia virheitä ei todellakaan tiedosta, ennen kuin näkee itsensä kuvissa tai videoissa, Louhimo sanoo.
– Ne on sellaisia pieniä mikroilmeitä ja kulmia, jotka vaikuttaa isosti siihen, miten joku fiilis välittyy. Nykyään mulla on tietyt ajatukset, joilla saan itsestäni ulos ihan tietynlaisia ilmeitä. Sanon jonkun asian mielessäni ja sieltä se tulee, mutta kyllä se on vaatinut multakin aika paljon aikaa peilin edessä.
– Muistan, kun katselin ekan Battle Beast -rundini jälkeen kuvia, mitä oli otettu keikoilta tai fanien kanssa. Olin että ei jumalauta, koska olin kokenut näyttäväni niissä ihan erilaiselta. En osannut ilmaista itseäni.
– Myös se on hyvin mielenkiintoista, miten paljon tällainen epätodellinen tai ”toismaailmallinen” hahmo voi muuttaa ihmisten suhtautumista suhun, vaikka puhuisit asussakin ihan kuten normaalisti, Putaansuu jatkaa.
– Pienetkin eleet ja eleettömyydet vaikuttaa. Meet & greetit on sellaisia tapahtumia, joita en aina täysin jaksaisi. Joskus ajattelin sen olevan aika kylmää, kun saatan olla niissä vähäpuheisena. Mutta niistä onkin tullut palautetta, että se Mr. Lordihan on aika jännittävä, kun se ei juuri puhu, eikä siitä oikein tiedä, mitä se ajattelee.
– Näissä kamppeissa riittää siis toisinaan sekin, ettei tee yhtään mitään. Se vain vahvistaa imagoa mystisenä monsterimiehenä, jonka kaikista mielenliikkeistä kukaan ei oikein ota selvää.
Vaikka omaa ulosantiaan treenaisi kuinka ja haluaisi pitää sen kontrollissa, aivan kaikkiin julkisuuteen ilmaantuviin kuviin ja otoksiin kaksikko ei pääse vaikuttamaan. Ei varsinkaan somen luvattuna aikana.
– Kyllähän se ottaa päähän, kun on nähnyt kuukausitolkulla vaivaa asujen ja visujen eteen ja sitten jossain keikkakuvassa poseeraus onkin ihan tönkkö, maski on alkanut irrota tai hiki valuu, Putaansuu hymähtää.
– Mullahan on ihan harmaanvalkoinen tukka, ja joskus sillekään ei voi mitään, että juurikasvua näkyy niin paljon, että Mr. Lordi näyttää kuvissa ihan kaljulta. Siinä huomaa, miten tiukassa kontrollissa hahmot haluaisi pitää.
– Naisena kiinnitän tietenkin keikkakuvissa huomiota ihan älyttömiin asioihin, ilman maskiakin, Louhimo naurahtaa ja sanoo ihmetelleensä satoja kertoja ”kaikkia niitä kaksoisleukoja”.
– Välillä lava on niin korkealla ja yleisö pääsee niin eteen, että on ollut ihan siinä ja siinä, näkyykö jonkun kuulijan ottamassa kuvassa toosa. Siinä vaiheessa todellakin toivoisi, että voisi vaikuttaa nettiin meneviin kuviin. Nämäkin asiat on oppinut onneksi ottamaan huumorilla ja osana tätä kokonaisuutta.
Riivattua käsityöläisyyttä
Monelle Battle Beast- tai Lordi-fanille ei ole välttämättä ihan selvää, miten paljon käsityötä Battle Bitchin ja Mr. Lordin rooliasut vaativat. Yksityiskohtaiset puvut kun eivät synny ihan käden käänteessä.
Kaksikko vaihtelee kokemuksia siitä, kuinka monesti heidän on luultu tilanneen asunsa valmiina ja alkaa sitten avata kilpaa sitä työn ja vaivan määrää, jonka he rooliasujensa vuoksi tekevät.
– Se ottaa noin vuoden verran, ennen kuin on tarkoitus alkaa ottaa promokuvia tai tehdä musiikkivideoita Battle Beastin kanssa, että me toteutetaan tämä kaikki Ilmatar Corsetry & Couturen Katariinan [Tuttavainen] kanssa, Louhimo aloittaa.
– Yleensä aloitamme juttelemalla, tuomme ideoita pöytään ja teemme alustavia luonnostelmia. Sitten alkaa materiaalien valitseminen ja prototyyppien valmistaminen. Me ikään kuin luodaan se kokonaisuus mun päälle.
– Me halutaan toteuttaa kaikki hulluimmatkin ideat. Siksi meidän pitää monesti tilata erikoismateriaalia ulkomailta asti. Toimitukset kestävät pitkään, ja välillä Katariina on joutunut tekemään hätäratkaisuja, kun on pitänyt keksiä jokin korvaava materiaali alkuperäisen tilalle. Onneksi Kata on aikamoinen seppä näiden hommien kanssa.
– Välillä on ollut tilanteita, ettei suunnitelma lopulta toimikaan, ja on pitänyt tehdä osa asusta tai jopa asukokonaisuus kokonaan uudelleen. Nytkin tämän uusimman asun muovaaminen jatkuu niin kauan, että hyppään rundibussiin ja lähden kiertueelle. Siihen asti saatetaan vielä muuttaa isojakin yksityiskohtia tai käytännön asioita.
– Kuinkahan mones Lordi-puku tämä mahtaakaan olla… Taitaa olla kahdestoista asu, jonka olen suunnitellut omaksi kokonaisuudekseen, Putaansuu laskeskelee itsekin hieman epäuskoisesti hymähdellen.
– Työskentelemme noin parin kuukauden ajan yötä päivää ja ilman vapaapäiviä, kun teemme orkesterille uuden lookin. Teemme kaiken alusta loppuun itse, eikä Lordi-asuihin kuulu käytännössä mitään valmiita osia.
– Vielä tänäkin päivänä asuihin tulee uusia käyttömukavuuksia, ja vaikka omien pukujeni peruselementit ovat olleet ehkä viiden asun verran aika lukittuina, muiden soittajien suhteen tilanne elää senkin edestä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja joskus voi tulla sellaisiakin rajoja vastaan kuin asun tai sen pitäjän paino tai koko.
– Jokainen ihminen on erilainen, ja jokainen esiintyjä on erilainen. Jokaisella on oma fysiikkansa ja soittotyylinsä. Ensimmäisellä rumpalillamme Kidalla oli yhtä isot olkatoppaukset kuin mulla, eikä sillä ollut ongelmia niiden kanssa, vaikka puku painoi ihan helvetisti. Sen jälkeiset kaverit taas ovat halunneet pitää hommat mahdollisimman slimmeinä.
– Tein pitkään tämän kaiken itsekseni, oon tosi mustasukkainen kaikista Lordi-visuista. Vasta 2014 meidän tehostemaskeeraaja Jessica Love osoittautui tyypiksi, jolle olen uskonut Lordi-suunnitteluja. Se on iso Lordi-fani ja sanoi aikoinaan, että meinaa tehdä itsestään korvaamattoman. Se on saanut myöhemmin katua asiaa!
– Kaikissa mun soppareissa lukee, että vastaan kaikista Lordin visuista. Ja syystä. Ne kerrat, kun lafkat on tehny jotain ominpäin, on päätyneet siihen, että fanit on huomanneet homman heti, kun visujen tyyli ei ole yhtään sama kuin yleensä. Lordin hahmot on tavaramerkkejä, ja niitä on vaalittava, vaikka se vaatiikin ihan mielipuolisen kovaa työtä.
Kolmen tunnin kirous
”Kolme tuntia”, kaksikko tokaisee lähes yhteen ääneen, kun utelen, miten kauan maskeihin ja asusteisiin sonnustautuminen ottaa aikaa ennen keikkoja ja muita esiintymisiä.
Kumpikaan ei halua tyytyä ikinä puolivalmiiseen tai sinnepäin tehtyyn. Kun Battle Bitch tai Mr. Lordi nousevat parrasvaloihin, kaiken on oltava kohdillaan, ja se vaikuttaa myös esiintyjän psyykeen.
– Rundilla ollessa on henkisesti koko ajan sellainen sotamoodi päällä. On tietyt rutiinit heräämisestä alkaen ja valmistautuminen keikkaan alkaa jo aamusta, mutta ehostautuminen vaatii tuon ajan, Louhimo toteaa.
– Kaksi ja puoli tuntia menee ihan teknisesti siihen, että laitan naaman. Se on joka kerta sama. Lisäksi riippuu vähän ilman kosteudesta, miten lateksi kuivuu. Joskus voi tulla piilareiden kanssa ongelmia, jos on kauhean pölyistä, Putaansuu kertoo ja sanoo heti perään, että jos Lordin keikka joskus viivästyy, se johtuu taatusti hänestä.
– Joku on kysynyt tyhmyyksissään, että kun tämän on tehnyt niin monta kertaa, niin eikö se jo nopeudu. No, se on kuule ihan sama asia kuin se, että leivot pullaa: voit sä ottaa sen uunista pois aikaisemmin, mutta se jää raa’aksi.
– Se vaikuttaa heti tunnelmaan, jos hoputetaan tai tulee kiire. Kahdessa tunnissa pystyn tekemään kaiken, jos on oikein kiirus, mutta en halua tehdä niin, koska se valmistautuminen on omanlaisensa rituaali, Louhimo summaa.
Eikö näin järjetön työmäärä ota koskaan hermoon pitkillä kiertueilla?
Louhimo kiistää turhautuneensa vaivan näkemiseen, Putaansuu taas kertoo niin tapahtuneen lukemattomia kertoja.
– Minä olen mukavuudenhaluinen jantteri. Mua vituttaa rundilla joka saatanan päivä, kun pitää alkaa laittaa maskia. Olisi niin paljon kivempi lojua bussissa, katsoa videoita, poltella tupakkia ja nauttia ilmapiiristä.
– Aina saapuu kuitenkin se hetki, kun kiertuemanageri tulee sanomaan, että nyt pitää Putaansuun alkaa syömään, jotta ehtii tehdä maskin. ”No eiiii-iiii-iii! Vielä viis minuuttia!” on suurin piirtein se meikäläisen lapsenomainen reaktio. Siitä seuraa kiukuttelua, mutta heti kun peilistä alkaa näkyä se toinen tuttu naama, tilanne kääntyy ihan päinvastaiseksi ja olen intoa täynnä. Kunnes seuraavana päivänä kuvio on taas ihan sama.
– Pystyn kyllä myötäelämään tuossa laiskottamisessakin. Kiertueella saatan muuttua joskus ihan pikkulapseksi, vaikka teen siellä just sitä, mistä pidän eniten elämässä, Louhimo naureskelee kollegalleen.
– Mulla on rundien ulkopuolella niin monta rautaa tulessa, että menen tukka tulessa paikasta toiseen, ja kun pääsen rundille, päälle tulee sellainen lomamoodi. Ai että mä rakastan lojua siellä punkassa.
– Kyllä mäkin voin sanoa, että kiertueet ovat mulle kuin lomaa, eikä sellaisen keskellä todellakaan saisi marmattaa mistään, Putaansuu myöntää.
– Kiertuehenkilökunnallehan ne on töitä, mutta aika harva artisti ajaa tai tekee keikan kaikkia duuneja itse. On näitä meikäläisen kaltaisia kermaperseitä, jotka istuu bussiin, muut roudaa ja kaikki on valmiina, eikä itse tarvitsisi kuin iskeä maski naamaan ja laulaa se puolitoista tuntia, mutta joskus sitä on vaan liian hemmoteltu.
– Mäkin oon normaalissa elämässä menossa koko ajan, tekemässä uutta levyä tai pukuja tai jotain muuta, joten ei ole mikään ihme, että rundilla mukavuudenhalu iskee päälle korkojen kanssa.
Pieniä epämukavuustekijöitä
Haasteet näin yksityiskohtaisten pukineiden suhteen eivät jää Louhimon ja Putaansuun harmiksi vain niiden suunnitteluun tai toteuttamiseen, molempien työasut kun eivät ole niitä kaikkein käytännöllisimpiä.
Hekottelu seuraa toistaan, kun sarvipäät muistelevat suurimpia kömmähdyksiään roolihahmoihinsa liittyen.
– Mun suurin moka on varmaan koko ensimmäinen Battle Beast -rundi, kun kierrettiin Sonata Arctican kanssa, Louhimo nauraa ja kertoo ymmärtäneensä vasta myöhemmin, miten vihreä oli tuolloin esiintyjänä.
– Enhän mä edes tiennyt, miten pitäisi laulaa, kun en ollut laulanut heviä ennen Battle Beastiä. Se vei kaiken keskittymisen, että ylipäänsä pystyi vetämään ne biisit, eikä siinä tajunnut kyseenalaistaa yhtään, miten elehtii tai miltä näyttää. Se oli todellinen tulikaste, josta Battle Bitch alkoi vasta syntyä.
– Lordin ensimmäinen keikka oli ihan katastrofi. Get Heavy [2002] oli myynyt kultaa ja Nosturi oli loppuunmyyty, emmekä todellakaan olleet miettineet minkäänlaisia ”mitä jos” -tilanteita, Putaansuu parahtaa.
– Heti toisen biisin kohdalla bassosta katkesi kieli. Se oli aikaa, jolloin Mr. Lordi ei vielä puhunut lavalla. Pysyttiin niissä hirviöpersoonissa. Oli aika saatanan ikävän tuntuisia minuutteja, kun bassoa viriteltiin uudelleen enkä voinut tehdä muuta kuin tuijotella ympäriinsä ja öristä menemään jotain epämääräistä.
– Meni vuosia, ennen kuin keikat muuttuivat puolittain stand-upiksi. Nykyään heittelen biisien väleissä kauheaa kainalopieruläppää ja rumpalikin joutuu useimmiten jo hoputtamaan, että mennäänkö seuraavaan biisiin.
– Lavaliikehdintäkin on muuttunut tosi paljon. Aikoinaan musta sanottiin, että kävelen kuin lonkkavikainen Martti Ahtisaari. Oma mielikuvani oli ihan erilainen, mutta eihän se ”hirviömäinen klenkkaaminen” tosiaankaan hyvältä näyttänyt, vaan ennemmin joltain Peteliuksen sketsihahmolta.
Kaksikon äänenvoimakkuus vain nousee, kun aiheet laskeutuvat rooliasujen vyötäröiden alapuolelle.
– Ekan levyn ja puvun aikoihin ei tullut mieleenkään, että puvussa olisi ehkä ihan hyvä olla jonkinlainen kusireikä, Putaansuu nauraa räkättää ja viittoilee vyöstään roikkuvaa etuläppää, jonka alle helpotusten tie on piilotettu.
– Opin asian märällä tavalla keskellä Sauna Open Airia 2004. Iski meinaan kesken suuren festarikeikan perkeleellinen kusihätä. Ei siinä auttanut mikään muu kuin laskea alleen. Tämä pukuhan haisee ihan järkyttävän hirveältä ja on kostea muutenkin, joten ei sitä ihan heti kukaan muu edes huomannut, mutta kyllähän se hirviöpyykiksi meni.
– Ei ole muuten ollut yhtään helpompaa näiden korsettien kanssa, Louhimo jatkaa hymähdellen.
– Ensimmäisten versioiden jälkeen tajusin aika pian, että perinteistä korsettia pitää vähän tuunata. Oli meinaan täysin mahdotonta käydä missään vessahommissa pelikuntoon kiristetyssä korsetissa. Ja se armoton hätähän iskee aika usein just ennen keikkaa, ihan jännityksenkin takia.
– En ole koskaan joutunut kusemaan housuuni korsettien takia, mutta tosi lähellä oli parikin kertaa, ja sen jälkeen viritettiin kylkiin systeemit, joilla tämän saa auki hyvinkin nopeasti.
Toinen minä jäähyllä
Viimeiset puolitoista vuotta niin Mr. Lordi kuin Battle Bitch on joutunut ”pysymään matkalaukussa”, kuten Tomi Putaansuu asian muotoilee.
Vaikka kumpikin kuvailee ”toisen minänsä” olevan tärkeä osa persoonaansa, kaksikko paljastaa suorastaan hehkutellen, että vallinnut maailmantila on ollut kaikessa karuudessaan heille ja hahmoilleen myös hyvä juttu.
– Ihme kyllä ei ole ollut mitään ongelmaa pysyä aloillaan. Ennemmin tässä tauon aikana on tullut lisäbuustia, kun peto on saanut olla ihan luvan kanssa pidemmän tovin talviunilla, Louhimo hihkaisee.
– Mä olen siitä poikkeuksellinen yksilö, etten kaipaa keikoille oikeastaan yhtään. Koko musabisneksen tylsin puoli on se, ettei saa luoda jotain uutta, vaan kierretään esittelemässä vanhaa, Putaansuu jatkaa.
– Mulle tämä korona on ollu parasta aikaa ikinä. Oon rakastanut joka saatanan päivää. Ei ole ”tarvinnut” lähteä mihinkään aikataulujen mukaan, vaan on saanut tehdä rauhassa uutta musaa. Ei ihme, että levyjä syntyi seitsemän kappaletta. Jos se olisi minusta kiinni, painotus olisi nimenomaan levyjen tekemisessä eikä keikkailussa.
– Mä rakastan esiintymistä, rakastan rundaamista, rakastan matkustamista ja rakastan jopa siellä rundibussin punkassa lojumista, mutta ai jumalauta, kun on ollut siistiä pysähtyä ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen, Louhimo komppaa ja luettelee parin vuoden sisään syntyneitä levytyksiään.
Albumeita on todellakin syntynyt. Jos Putaansuun ja Louhimon levytykset maaliskuun 2021 ja tammikuun 2022 välillä ynnätään, he ovat tehneet yhteensä kymmenen albumia. Seitsemän Lordi-levyä Lordiversity-kokonaisuutena, Battle Beastiä, Noora Louhimo Experienceä ja Laurenne/Louhimoa. Tämä ei olisi ollut normaalioloissa mahdollista.
– En ole ihan täysin käsittänyt sitä, minkä takia kaikki pyörittelevät peukaloitaan ja mussuttavat, että mitään ei kannata tehdä, koska mitään ei voi tehdä. Ei muuta kuin teette! Putaansuu jyrähtää.
– Ymmärsin nillityksen vielä sen ensimmäisen kesän aikana, mutta kun tämän pandemian tiesi jatkuvan, se avasi ihan kenelle tahansa loputtomasti mahdollisuuksia, kunhan ei keskity vain negatiiviseen. Kannattaa ehkäpä suunnata katseensa ennemmin sellaisiin asioihin, joita ei ole koskaan ehtinyt tehdä. Viimeistään nyt.
– Homma nyt vaan on niin, että sellaista on ihan turha murehtia, jolle ei mahda mitään. Se, miten tämä pandemia etenee, ei ole tällä tasolla kenenkään päätettävissä, ja me ollaan kaikki oman onnemme seppiä.
– Siinä mielessä voin samastua kollegoihin, että kyllähän se rundien peruuntuminen vitutti alkuun. Viikon päästä lockdownista ymmärsin, että jumalauta nyt lähtee ja päästään toden teolla tekemään uutta, Louhimo jatkaa ja pohtii samaan hengenvetoon, ovatko monet bändit liiankin tottuneita tiettyihin rutiineihin ja sykleihin.
– Ymmärrän kyllä sen, että monelle on tullut eräänlainen sokki, kun on tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla, mutta aika nopeasti ihmiset silti sopeutuu. Henkilökohtaisesti haluan aina löytää asioista positiivisen puolen. Vaikka asiat olisi päin persettä, ei voi jäädä lehtereille makaamaan. Se polte pitää löytää itse itsestään.
– Kyse on myös meidän muusikoiden itsetunnosta. Ihan liian monesti me ollaan tarjottu itseämme trubakeikoille ilmaiseksi, tai vaikka kaljapalkalla. Nyt meidän pitää ottaa se asenne, että meille pitää maksaa. Me ollaan myös itse kustu omaan nilkkaan sillä, että ei seistä oman asiamme takana. Vasta nyt, kun tulee kriisitilanne, ihmetellään miksei kukaan auta meitä. Toivon, että me järjestäydytään paremmin ja aletaan ajaa omia etujamme ja asioita, jotta tulevilla sukupolvilla olisi helpompaa.
– Siihen asti me voidaan Mr. Lordin kanssa tehdä parhaamme ja osoittaa duunillamme, ettei elävää musiikkia ja tällaista show’ta voi korvata mikään muu maailmassa. Palautetaan se ihmisten mieliin nyt, kun se on taas mahdollista.
Julkaistu Infernossa 11/2021.