Scar Symmetry valmistelee vaatimattoman oloista levytrilogiaa

21.01.2014

Erityisesti Pitch Black Progress -levyllä (2006) käytännössä täydellistä melodista death metalia esittänyt ruotsalaisbändi Scar Symmetry on tällä kertaa suuren haasteen edessä, sillä bändi on suunnitellut The Unseen Empire -albumin (2011) jatkoksi levytrilogiaa, joka kulkee The Singularity -nimellä.

Kitaristi Per Nilsson kommentoi: ”Viime vuonna rumpalimme Henrik Ohlsson lähestyi minua loistavalla sanoituskonseptilla, joka oli kuitenkin niin monimutkainen ja laaja, että tarinaa ei yksinkertaisesti voisi kertoa yhdellä levyllä. Päätimme siis ruveta työstämään albumitrilogiaa, joka on historiamme kunnianhimoisin juttu”.

Ihmisen ja koneiden välisen eron häilymisestä aiemminkin tarinoinut bändi esittelee mahtipontista konseptiaan (ja aika paljon muutakin) alta löytyvässä videossa:

Lisää luettavaa