Sekopäinen huuto, vihaiset riffit ja nopeat kompit – niistä on tuleva Extreme Noise Terror -levy tehty

18.09.2015

Pyöreät 30 vuotta täyttävä Extreme Noise Terror juhlistaa ainutlaatuista vuotta uudella levyllä. Kiekon nimi on mielikuvituksellisesti Extreme Noise Terror ja se on bändin ensimmäinen levy sitten vuonna 2008 julkaistun Law of Retaliationin. Uusi levy julkaistaan 5. marraskuuta.

Brittiläisen grindcore/hardcore/punk-porukan kärkirytinöissä mm. Doomin ja Napalm Deathin kanssa viihtynyt yhtye on päivittänyt kokoonpanoaan toisella laulajalla, Ben McCrow’lla, joka vaikuttaa olevan todella innoissaan tulevasta julkaisusta:

”Jos uutta levyä pitäisi verrata johonkin, sanoisin, että se menee johonkin A Holocaust in Your Headin (1989) ja Phonophobian (1992) väliin. Vitun tarttuvaa ja aggressiivista! Rajusti punkahtavia riffejä, äärimmäisen nopeita komppeja ja sekopäiset laulut; Dean (Jones, laulu) ei ole kuulostanut koskaan näin hullulta!

Levy on raaka kuin mikä, sillä emme käyttäneet klikkiä tai korjanneet mitään miksausvaiheessa. Rummut, basso ja kitarat on äänitetty livenä purkkiin ja minä huusin osuuteni nauhalle Deanin kanssa saman 76 vuotta vanhan analogisen vahvistimen läpi.”

extremenoiseterror

1. Punk Rock Patrol
2. Dogma, Intolerance, Control
3. No One Is Innocent
4. I Like Coca (Outro ”I Like Cola”)
5. Think Outside the Box
6. Chained & Crazed
7. An Endless Cycle of Misery
8. Sheep in Wolf’s Clothing
9. Cash and Trash
10. Cruel and Unusual Punishment
11. Last Fix of Fame
12. Cage Paralysis
13. Only in It for the Music Pt. 27 (Black Putrefaction)

Lisää luettavaa