Serotonin Syndrome esittelee kolmatta albumiaan – Among Others kertoo ihmisen taidosta olla kantamatta vastuuta teoistaan

"Oli kyseessä sitten luonnon tuhoutuminen, sota tai sosiaaliset ongelmat, ihminen kykenee valehtelemaan itselleen saadakseen todellisuuden näyttämään paremmalta", yhtye avaa.

12.12.2022

Rovaniemeläinen post-metal -yhtye Serotonin Syndrome juhlistaa 10-vuotista matkaansa julkaisemalla kolmannen albuminsa Seed of Mankind tammikuun 2023 lopussa. Levy on selkeä jatkumo aiemmille julkaisuille ollen kuitenkin aiempaa raaempi niin soitannollisesti, soundillisesti kuin sanoituksellisestikin. Ensimmäisenä maistiaisena levyltä on nyt julkaistu single Among Others.

”Kappale kertoo ihmisen tekopyhyydestä ja taidosta olla kantamatta vastuuta teoistaan. Oli kyseessä sitten luonnon tuhoutuminen, sota tai sosiaaliset ongelmat, ihminen kykenee valehtelemaan itselleen saadakseen todellisuuden näyttämään paremmalta. Biisin kertoja ei ole mikään poikkeus, hän on vain yksi muiden joukossa”, yhtye avaa.

Lisää luettavaa