Seuraavan levynsä julkaisuun valmistautuva Cattle Decapitation esittelee uudella kappaleella tuotantonsa melodisuutta ja tarttuvuutta

Cattle Decapitationin sävellykset hiipivät jatkuvasti monipuolisempaan suuntaan.

03.10.2019

Kahdeksannen albuminsa Death Atlasin 29. marraskuuta julkaiseva Cattle Decapitation on noussut äärimetallin kärkinimien joukkoon, eikä täysin suotta.

Yhtye esitteli tulevaa albumia aiemmin julkaistulla One Day Closer to the End of the Worldillä, mutta homma rupeaa näyttämään todellisia kynsiään vasta uudella Bring Back the Plaguesillä, joka tuo melodisuudessaan ja tarttuvuudessaan esiin yhtyeen musiikin monipuolisuuden.

Kappaleesta kuuluvat läpi myös selkeät black metal -vaikutteet, joita kerrotaan olevan uudella albumilla enemmältikin.

Lisää luettavaa