Silentiumin paluulevy ilmestyi tänään – uudella musiikkivideolla käsitellään albumin karuimpia teemoja

Ero on tiukka paikka.

28.08.2020

Viimeisimmän levynsä Amorteanin vuonna 2008 julkaissut suomalaisbändi Silentium pamautti Motiva-paluulevynsä ulos tänään, eli 28. elokuuta.

Uusimpana musiikkivideona julkaistaan syvältä riipaiseva Shame, joka on laulaja Riina Rinkisen mukaan albumin henkilökohtaisin kappale:

– Se on täysiverinen erobiisi ja ruotii säälimättä yksilön omaa vastuuta ihmissuhteiden hahmottamisessa ja hallinnassa, Rinkinen määrittelee.

– Peili ei ole aina kiva kaveri, mutta välttämätön, jos haluaa oppia omista käytösmalleistaan ja välttää samat sudenkuopat jatkossa. Optimistisuus on hieno piirre ihmisessä, mutta niin on myös realismi.

Shamen dramaattisuus ansaitsee myös asianmukaisen videon:

– Kirjoitin kauhun suuntaan nojailevan tarinan, joka peilaa myös laulun lyriikan teemaa: toksiseen sykliin taipumista, Rinkinen kertoo.

– Ryhdyimme John La Hanhi Productionsin Juha Hanhisen sekä Petri Ylösen kanssa suorastaan suurudenhulluun projektiin, jonka lopputuloksesta olen hyvin ylpeä. Roolinsa ilmiömäisesti hoitaneita Sara Rantasta ja Marko Nurmea on ihanan ahdistava katsella.

Lisää luettavaa