Siperian sudet saalistamassa – Behemoth julkaisi uuden videon tulevalta ”rock-orientoituneelta” levyltään

Kappale löytyy lokakuussa ilmestyvältä pitkäsoitolta.

06.09.2018

Jos metsään haluat mennä nyt, niin kannattaa varoa verenhimoisia susia. Muuten voi käydä kuten Behemothin tuoreella Wolves ov Siberia -musiikkivideolla, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Kappale löytyy puolalaisten äärimetallistien 5. lokakuuta julkaistavalta I Loved You at Your Darkest -pitkäsoitolta. Nokkamies Adam ”Nergal” Darskin mukaan tuleva levy on aiempaa dynaamisempi, toisaalta radikaalimpi ja äärimmäisempi, mutta toisaalta myös kaikista Behemoth-levyistä ”rock-orientoitunein”.

”Emme juuri mieti, mihin suuntaan menemme musiikillisesti, teemme vain sitä, mikä tuntuu kaikkein luonnollisimmalta. Mutta jos olisit kysynyt minulta 15 vuotta sitten, mikä on maailman paras bändi, olisin varmaan vastannut Mayhem tai Morbid Angel. Tänä päivänä vastaukseni olisi AC/DC. Se kertoo myös osaltaan, miksi ja mihin suuntaan olemme tällä levyllä menneet”, Nergal kuvailee.

Behemoth saapuu uuden levynsä tiimoilta myös Suomeen ja heittää tammikuun lopussa keikat Tampereella ja Helsingissä. Behemothin lisäksi lauteille kapuavat At the Gates ja Wolves in the Throne Room.

Lisää luettavaa