Slipknot-muusikon tytär menehtyi äkisti – oli kuollessaan vasta 22-vuotias

Muun muassa Corey Taylor otti somessa osaa Shawn Crahanin suruun.

20.05.2019

Slipknot julkisti viime viikolla tulevan We Are Not Your Kind -albuminsa ilmestyvän 9. elokuuta. Samaan syssyyn julkaistiin myös päivitetyt naamiot esitellyt uusi video Unsainted ja yhtye vieraili myös Jimmy Kimmelin suositussa talk show’ssa artistivieraana.

Näiden ilouutisten ylle lankesi viikonloppuna kuitenkin synkkääkin synkempi varjo, sillä bändin perustajiin lukeutuva, klovnimaskistaan tunnettu perkussionisti Shawn Crahan kertoi sosiaalisessa mediassa nuorimman tyttärensä menehtyneen äkisti lauantaina 18. toukokuuta. Tarkempaa kuolinsyytä ei kerrota.

”Murtunein sydämin ja syvän tuskan keskeltä ilmoitan, että nuorin tyttäreni Gabrielle menehtyi eilen. Hän oli 22-vuotias. Hautajaisjärjestelyt ovat tulossa. Perheeni ja minä pyydämme, että yksityisyyttämme kunnioitettaisiin tässä asiassa”, Crahan kirjoittaa yhtyeen Facebook-sivuilla.

Crahanin poika ja vanhempi tytär kertoivat myös suru-uutisesta omilla sosiaalisen median kanavillaan. Lisäksi ainakin Slipknot-laulaja Corey Taylor esitti kollegalleen surunvalittelut somen välityksellä.’

”Sydämeni on särkynyt veljeni vuoksi. Pyydän, että pidätte Crahanin perheen ajatuksissanne ja annatte heille rakkautta. [Gabriellea] tullaan kaipaamaan”, Taylor kirjoitti.

Slipknotin on tarkoitus saapua kiertueellaan Suomeen vain muutaman viikon päästä ja konsertoida Hyvinkään Rockfestien pääesiintyjänä perjantaina 7. kesäkuuta.

Lisää luettavaa