Soihtu, öljyä ja Arkadianmäki – Mørket lohkaisi ajankohtaisen singlen tulevalta levyltään

"Black metalin Pariisin kevät" tulee taas.

12.04.2019

Helsinkiläinen metalliyhtye Mørket julkaisee seuraajan hyvän vastaanoton saaneelle Musta luonto -esikoispitkäsoitolleen myöhemmin tänä vuonna. Välähdys tulevasta saadaan tänään ensimmäisen singlelohkaisun merkeissä. Arkadianmäki onkin näin vaalien alla erittäin ajankohtainen kappale.

”Vaikka demokratia ja äänestäminen on ainoa tapa vaikuttaa, on tosiasia, että pölyn laskeuduttua vaalihumun ympärillä löytyy aina joku segmentti jota vituttaa. Psykoanalyysi puki tämän tuntemuksen joskus sanoiksi biisissään ’äänestän vain kivellä’ joten me sanomme: På med olja och facklan in. Fast med dörren, ångrar ingenting!” yhtye kommentoi.

Arkadianmäki on ”black metalin Pariisin kevääksikin” tituleeratun yhtyeen ensimmäinen julkaisu uudella kokoonpanolla. Laulaja Otto Eräjoen ja muun bändin tiet erkanivat viime vuonna ja nyt Mørketin keulilla nähdään ja kuullaan aiemmin muun muassa Nothing More to Eat -yhtyeestä tutuksi tullut Erik Sigvard.

”Hänen myötään bändiin on tullutkin hurjasti uutta virtaa ja energiaa. Erik on aivan loistava jätkä, huikea ja juuri oikealla tavalla seinähullu keulakuva! Ei malteta odottaa, että päästään tällä uudella kokoonpanolla palaamaan keikoille.”

Lisää luettavaa