Henrik Palm, 36, istuu kotonaan työpöydän ääressä ja muistelee aikaa, jolloin hänestä tuli sooloartisti. Se ei ollut mukava vaihe elämässä.
– Kun julkaisin ensimmäisen soololevyni, mietin että lopetan koko touhun. Se oli masentavaa aikaa. Musiikkibisnes tuntui minusta todella vastenmieliseltä.
Oli vuosi 2017, ja Henrik Palmin soolodebyytti Many Days tuli maailmaan ilman ihmeempiä fanfaareja. Levyn tekeminen oli ollut hänelle huomion kääntämistä pois ikävistä asioista. Ikävin niistä oli oikeustaistelu, jota Palm ja muut Ghostin entiset jäsenet kävivät bändin johtajaa vastaan.
– En sitten kuitenkaan pystynyt lopettamaan musiikintekemistä, Palm sanoo.
– Olen aina pitänyt itseäni enemmän musiikkifanina kuin muusikkona. Soittaminen on minulle seurausta rakkaudesta musiikkiin, aivan kuin joillekin toisille musakirjojen kirjoittaminen tai fanzinen toimittaminen.
Henrik Palmin selän takana on monumentti, johon kiteytyy kaikki olennainen hänestä: valtava hylly täynnä vinyylilevyjä.
Musahulluus iskee
Henrik Palm on asunut Tukholmassa kahdeksantoista vuotta. Hän kasvoi Falunissa, joka tunnetaan Sabatonin kotikaupunkina.
– En tiedä yhtään, mistä tämä musahulluus tuli, hän naurahtaa ja vilkaisee levykokoelmaansa.
– Se vain naksahti kohdalleni, kun olin tosi nuori. Vanhempani tai sisarukseni eivät soita mitään. Isällä oli kyllä levyjä, ainakin Johnny Thundersia ja Siouxsie & the Bansheesiä. Mutta luulen, että hän innostui niistä jutuista parhaan kaverinsa vuoksi. Eivät ne enää häntä kiinnosta.
Kun isä ja äiti Palm huomasivat, millainen pakkomielle musiikista oli pikku-Henrikille tulossa, he suhtautuivat asiaan kannustavasti.
– Isä ja äiti nauhoittivat telkkarista kaikenlaista musiikkia minua varten. Saatoin katsoa yhtenä päivänä ruotsalaisen tanssiorkesterin soittoa ja toisena Buzzcocksia, eli vaikutteita tuli tosi laajalla skaalalla. Serkkuni kautta innostuin Guns N’ Rosesista. Sitten tulivat KISS, Ramones ja Iron Maiden… Musainnostus lähti kasvamaan kuin lumipallo. Ensimmäisissä konserteissa kävin isän kanssa. Maiden tai Motörhead ei kiinnostanut häntä, mutta hän lähti kuitenkin viemään minua keikoille.
Kun Henrik näki ensimmäiset keikkansa 11–12-vuotiaana, hän oli soittanut kitaraa jo monta vuotta.
– Naapurissa oli kitara, johon kajosin ensi kerran viisivuotiaana. Vuotta myöhemmin sain oman akustisen ja pari vuotta sen jälkeen sähkökitaran. Silloin soittamisesta tuli vakavampi harrastus.
Palm alkoi soittaa rockia treenaamalla KISSin ja Ramonesin biisejä. Hän sanoo pystyvänsä soittamaan nykyisin melkeinpä mitä tahansa.
– Ostin nuorena Yngwie Malmsteenin varhaisia levyjä, mutta punkin löytäminen oli minulle soittamisen kannalta tärkeämpää. Osaan soittaa teknisesti taitavasti, mutta minulla ei ole tarvetta shredaamiselle. On hyvä omata sekin taito, mutta pidän itseäni ensisijaisesti biisintekijänä.
Bändien maailma kutsuu
Palm perusti naapurinpojan kanssa ensimmäisen bändinsä heti sähkökitaran saatuaan. Kun soittaminen alkoi taittua mitenkuten, hän keskittyi Judas Priestiltä, Black Sabbathilta ja kumppaneilta lainaamiensa laulujen esittämiseen. Ensimmäinen omaa materiaalia soittanut yhtye oli death metal -bändi Walking Worm Colony, josta tuli W.Ö.M.B.
– Olin silloin kuudentoista ja kuuntelin pelkästään metallia. W.Ö.M.B. teki demon, mutta vakavammin aloin suhtautua bändissä soittamiseen vasta kun muutin Tukholmaan. Falunin-bändikaverini eivät innostuneet Stoogesista, Autopsysta ja Hawkwindistä niin kuin minä.
Falunissa Palm soitti myös Chainwreckissä vuosina 2005–2006, mutta sen melodinen groove metal ei koskaan oikein ollut hänen juttunsa.
– Chainwreckissä soitti sama kaveri, jonka kanssa olin perustanut ihan ensimmäisen leikkibändini. Olisin halunnut tehdä doomimpaa musiikkia, mutta muut bändissä eivät tienneet esimerkiksi Troublea lainkaan. Soitin Chainwreckin levylläkin, mutta lähdin bändistä heti kun muutin Tukholmaan. Ne jätkät ovat edelleen hyviä kavereitani, mutta emme koskaan puhu musiikista, koska pidämme niin erilaisista jutuista.
Tukholmasta Palm löysi samanhenkisiä soittajia. Hän perusti Sonic Ritualin, joka alkoi soittaa Motörheadin ja Hawkwindin hengessä. Sitten sen musiikki muuttui metalliseksi punkiksi, jonka vaikutteet liikkuivat laajalla skaalalla japanilaisesta hardcoresta Saxoniin. Seuraavaksi siihen alkoivat vaikuttaa Carnivore ja Trouble, ja sitten niin moni muu asia, että kuulosti siltä kuin Henrik Palmin valtava levyhylly olisi rysähtänyt bändin niskaan.
– Sonic Ritual oli oikea bändi, siinä oli meininkiä ja sillä oli päämääriä. Tein kaikki biisit, mutta lopulta alkoi tuntua, että kyse oli pelkästään minusta intoilemassa omasta levykokoelmastani. Jokainen riffi tuntui viittaavan johonkin toiseen bändiin. En minä sellaista halunnut tehdä.
Loppuvuodesta 2009 Palm liittyi In Solitudeen. Hän ei ollut koskaan ajatellut soittavansa perinteisessä hevimetallibändissä, mutta yllättäen homma tuntuikin hyvältä, uudenlaiselta ja eteenpäin menevältä.
– Soittajien välinen dynamiikka toimi ja minulla oli siinä yhtyeessä mukavaa. Vaikka In Solitude soitti perinteistä heviä, kaikki sen jäsenet kuuntelivat Swansia ja The Birthday Partya. Ensimmäinen In Solituden levy, jolla soitin, oli tehty vahvasti Iron Maidenin ja Mercyful Faten hengessä, mutta bändin musiikki kehittyi koko ajan erikoisempaan suuntaan. Olemme edelleen kavereita.
In Solitude -vuosinaan Palm vaikutti myös black/thrash/death-bändi Vampiressa taiteilijanimellä Nuclear War. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan bändin virallinen jäsen.
– Vampiren basisti on paras ystäväni. Päädyin mukaan niihin kuvioihin, koska vietimme aikaa yhdessä. Se on hieno yhtye, mutta W.Ö.M.Bin jälkeen en ole ollut enää kiinnostunut death metalin soittamisesta. Kuuntelen sitä mieluummin. Sitä paitsi kaikki muut Vampiren jäsenet asuvat Göteborgissa, joten oli ihan luonnollista, etten ollut täysin mukana bändissä. Soitan kuitenkin kaikilla Vampiren levyillä ja soitin alkuaikoina myös keikoilla.
Matka mustaan aukkoon
Eivätkä bändit siihen lopu. Henrik Palm on soittanut myös punk rockia Pig Eyesissa, joka teki vuosina 2012–2015 pari albumia ja seiskatuumaisen.
– Kuten niiltä levyiltä kuulee, meillä ei ollut mitään kaupallisia tavoitteita. Se oli ennemminkin kiva luovuuden puuska. Pig Eyesin viimeistä julkaisua voisi pitää esinäytöksenä sille, mitä olen tehnyt myöhemmin sooloartistina. Tein kaikki levyn kappaleet, ja jotkut ensimmäisen sooloni biisit ovat peräisin Pig Eyesin ajoilta.
Erikoisesti nimetty Södra Sverige oli yhtye, jossa Palm soitti The Bear Quartetista tutun Mattias Albergin kanssa.
– Firesidessa soittanut Frans Johansson esitteli meidät, ja perustimme Södra Sverigen. Tai jos tarkkoja ollaan, se ensimmäinen levy oli Mattiasin soololevy nimeltä Södra Sverige, ja vasta sitten siitä tuli bändi. Matias on tosi tunnettu indienimi Ruotsissa. Mutta kun kiersimme Södra Sverigen kanssa, monikaan ei löytänyt keikoille.
– Minulle oli iso juttu soittaa hänen kanssaan. Södra Sverige oli siinä mielessä kuin Pig Eyes, että musiikillinen vapaus oli totaalista. Ensimmäinen levy oli punkia ja hardcorea, toinen post-punkia ja viimeinen jokaisen muusikon unelma eli tuplalevy, jonka kaikki biisit liittyivät toisiinsa ja olivat täysin epäkaupallisia. Olemme puhuneet, että tekisimme vielä jotain yhdessä.
Ehdottomasti tunnetuin Henrik Palmin entisistä bändeistä on Ghost. Tosin hänen soittaessaan siinä kukaan ei tiennyt hänen olevan yksi Nameless Ghost -hahmoista.
– Olin Ghostissa kaksi vuotta. Bändi tarvitsi basistin soittamaan Meliora-levylle, ja koska tunnen levyn tuottajan veljen, he päätyivät pyytämään minut mukaan. Sitten minut pyydettiin jäämään bändiin – siihen aikaan se siis oli vielä bändi. Soitin Ghostissa kaksisataa keikkaa ja hauskaa oli. Ja sitten sukelsin mustaan aukkoon, jollaiseen en olisi ikinä kuvitellut päätyväni. En oikein tiedä, mitä siitä sanoisi. Musiikkiteollisuus on sellainen kuin on.
Musiikkibisneksen mustassa aukossa Ghostissa soittaneet Simon Söderberg, Mauro Rubino, Henrik Palm ja Martin Hjertstedt haastoivat bändin johtajan Tobias Forgen oikeuteen siitä, että Ghostin levyjen ja kiertueiden tuottoja ei jaettu oikeudenmukaisesti. He hävisivät.
– Muistoni Ghostin ajoilta ovat silti enimmäkseen hyviä. Simon, joka soitti Ghostissa kitaraa, on edelleen yksi parhaista ystävistäni. Hän miksasi uuden soololevyni Nerd Iconin ja äänitti edellisen, Poverty Metalin. Olen todella iloinen ystävyydestämme. Se on paljon tärkeämpää kuin mikään menestys tai suosion mahdollistama elämäntyyli. En kadu mitään.
Kun Palmilta kysyy, pitikö hän koskaan Tobias Forgea ystävänään, vastaus tulee epäröimättä.
– Kyllä vain. Todellakin. Hän on istuskellut tässäkin kämpässä syömässä hotdogeja kanssani. Mutta enää en oikein osaa sanoa hänestä mitään. Hän on nykyisin minulle eri ihminen kuin silloin.
Pyhä oma juttu
Ghost-vaiheen ankea loppu oli Henrik Palmille henkisesti raskasta aikaa. Vaikka silloin ei siltä tuntunutkaan, pelastus löytyi musiikista.
– Äänitin suuren osan ensimmäisestä soololevystäni, kun soitin vielä Ghostissa. Minulla ei ollut silloin päivätöitä, joten kiertueiden välissä oli aikaa tehdä omia juttuja. En suunnitellut soolouraa, minä vain äänittelin ilman sen kummempaa päämäärää. Kun Ghostin asiat menivät pieleen, minun piti keskittyä johonkin. Tarvitsin tekemistä ja muuta ajateltavaa. Minun piti pysyä liikkeellä, jotta pysyin hengissä.
Palm keskittyi omaan musiikkiinsa ja Södra Sverige -bändiin, kunnes oli niin alamaissa, että yritti päästä kokonaan eroon musiikista.
Hän opiskeli vuoden verran elokuvaa, kunnes nousi synkkyydestään ja palasi musiikin pariin.
– Opinnot laajensivat ajatteluani musiikin tekemisestä. Elokuvan tekeminen on monella tavalla vaikeaa ja musiikin säveltäminen käytännössä paljon helpompaa, mutta niissä voi hyödyntää samanlaista ajattelua. Ensimmäinen soololevyni syntyi hyvin masentavista ajoista, kun taas seuraavaa omaa levyä tehdessäni minulla oli onnellinen olo.
– Poverty Metalin ilmestyessä tajusin, että maailma ei odota Henrik Palmin seuraavaa albumia. Jos julkaisen musiikkia, se ei muuta mitään, vaikka onkin olemassa ihmisiä, jotka pitävät siitä. Se tarkoittaa, että voin tehdä ihan mitä haluan. Tämän ymmärtäminen nosti painon harteiltani. Tajusin ihan eri tavalla, että helvetti, minullahan on biisejä ja niistä voi koota albumin.
Tuosta oivalluksesta syntyi Palmin kolmas soololevy Nerd Icon.
– Se lähti syntymään ”business as usual” -hengessä. Kun Poverty Metal valmistui, aloin heti miettiä seuraavaa levyä, koska sellainen minä olen. Minusta tuntui, että pystyisin parempaan. Aistin Poverty Metalissa jonkinlaista epävarmuutta ja koin olevani musiikintekijänä entistä itsevarmempi.
Palmin musiikki syntyy aina samalla tavalla: hän vakuuttaa itsensä siitä, että on ryhdyttävä töihin. Nerd Iconin kohdalla studioon päästiin tammikuussa 2023. Sitä ennen Palm oli tehnyt tapansa mukaan biiseistä niin valmiit kotidemot, että ne olisi voinut julkaista melkein sellaisenaan.
– Hyvät demot säästävät aikaa ja rahaa studiossa. Siltikin rahanpuute pakotti välillä pitämään taukoja, mutta homma kuitenkin jatkui. Tunsin, että minulla oli paljon hyviä ideoita. Levyn äänitti The Hivesin basisti Johan Gustafsson. Käytimme studiossa paljon aikaa. Esimerkiksi kitarasoundia etsittiin pidempään kuin koskaan, koska tajusin sen olevan tärkeää.
Siinä missä Poverty Metalilla käytettiin paljon digitaalisia soundeja, Nerd Icon tehtiin analogisessa maailmassa.
– Sehän ei monelle kuulijalle välity, koska nykyiset plugarisoundit kuulostavat todella hyviltä, mutta minulle tekijänä se muutti koko lähestymistavan. Minä, rumpali Daniel Moilanen, Simon Söderberg ja Johan Gustafsson olimme kaikki samalla aaltopituudella. Projekti eteni tosi sulavasti, paitsi että ensimmäinen miksaaja ei saanut aikaan hyvää jälkeä. Oli annettava hänelle kenkää ja soitettava Simon paikalle.
Eikä tämä jää tähän. Tulevaisuudessa Henrik Palm aikoo jatkaa musiikin tekemistä omilla ehdoillaan.
– Inhosin musiikkibisnestä jo In Solituden aikaan, ja Ghostin kohdalla aloin inhota sitä vielä vähän enemmän. Jos siinä haluaa olla mukana, joutuu tekemään paljon asioita, joita en halua tehdä. Suojelen omaa juttuani musiikkialan huonoilta puolilta. Minulla on vapaus tehdä musiikilleni mitä tahdon, ja haluan pitää siitä kiinni. Oma juttuni on minulle pyhä. Musiikki on minulle elämä.
Julkaistu Infernossa 5/2024.