Sólstafirilta uusi musiikkivideo ja tietoja seuraavasta levystä

30.11.2016

Islantilainen post-metal-yhtye Sólstafir on valmistelemassa uutta levyä.

Järjestyksessään seitsemäs kokopitkä on jatkoa vuonna 2014 ilmestyneelle Óttalle, ja sen kerrotaan olevan vahvassa rakennusvaiheessa.

– Olemme palanneet Sundlaugin-studiolle äänittämään levyä. Olo tuntuu kotoisalta parin kuukauden biisinkirjoitusrupeaman jälkeen, ja se on seurausta siitä, että demokappaleet alkavat saamaan hiljalleen muotoaan, bändi tiedottaa.

– Olemme nauhoittaneet neljätoista biisiä, joista kaksi on covereita, mutta on vielä liian aikaista sanoa, mitkä niistä päätyvät levylle asti. Tuleva albumi tulee kuulostamaan ehdottomasti Sólstafirilta, mutta mukana on myös yllätyksiä.

Ótta on edelleen ajankohtainen kiekko, jolta bändi on päättänyt lohkaista esiin kolmannen ja viimeisen musiikkivideon. Kappaleeksi valikoitui Dagmál, jonka kuvamateriaali on taltioitu puolentoista vuoden mittaisen kiertuerykelmän varrelta.

Video esittelee myös tuoreimman vahvistuksen, rumpali Hallgrímur ”Grimsi” Hallgrímssonin, joka astui pitkäaikaisen jäsenen Guðmundur Óli Pálmasonin tilalle viime vuoden puolella.

Lisää luettavaa