Entiset Nightwish- ja Sonata Arctica -muusikot yhteistyöhön – levy tulossa vuoden 2017 lopulla

14.09.2016

Italialainen levy-yhtiö Frontiers Music julkisti tänään tiedon Jani Liimataisen ja Anette Olzonin yhteislevystä, jonka yhtiö julkaisee vuoden 2017 jälkipuoliskolla.

Facebookissa julkaistun tiedotteen mukaan yhteistyö lähti liikkeelle levy-yhtiön toimitusjohtajan Serafino Peruginon ajatuksesta. Entinen Sonata Arctica -kitaristi, nykyisin Cain’s Offeringissa ja Timo Kotipellon akustisesta duosta tuttu Liimatainen ja entinen Nightwish-vokalisti Olzon kiinnostuivat yhteistyöehdotuksesta ja ryhtyivät tuumasta toimeen.

”Olen aina fanittanut Anetten ääntä, joten kun mahdollisuus yhteistyöhön tuli eteen, en voinut sanoa ei! Tavoitteeni on ollut tehdä tälle levylle niin tarttuvia kappaleita, että ne jäävät päähän kummittelemaan ja olen tässä mielestäni onnistunut”, tulevan levyn tuottava ja biisit kirjoittava Liimatainen kommentoi.

Tarkempaa tietoa levyn muista soittajista, kappaleista tai julkaisupäivästä ei ole vielä tiedossa.

Lisää luettavaa