SoulHealer nousee tuhkasta vahvana ja kunnianhimoisena – ennakkokuuntelussa uusi pitkäsoitto

Neljäs täyspitkä ilmestyy 14. syyskuuta.

10.09.2018

Kajaanilaislähtöinen SoulHealer on selvinnyt voittajana läpi vaikeiden vuosien ja julkaisee perjantaina 14. syyskuuta uuden Up from the Ashes -pitkäsoittonsa. Edellislevystä on kulunut miltei neljä vuotta ja sinä aikana on kokoonpanokin ehtinyt muuttua. Bändissä virtaava uusi veri näkyy ja kuuluu myös levyllä uutena energiana ja potkuna.

Up from the Ashesin teemat pyörivät enemmän kuin koskaan positiivisten asioiden ympärillä. Ehkä siihen vaikuttaa tämä ’varjoista valoihin’ -tunne bändin kanssa, haudan partaalta uuteen nousuun”, kitaristi Teemu Kuosmanen totesi elokuun Infernon Sytykkeitä-haastattelussa.

Inferno tarjoaa koko uuden levyn kuunneltavaksi jo nyt. Lisäksi Kuosmanen avaa levyn saloja biisi biisiltä.

Up from the Ashes

”Albumin nimiraita. Nopea perusrokkeri, jolla tullaan neljän vuoden tauon jälkeen ryminällä ulos. Lyriikat tiivistävät fiiliksen eli takaisin tullaan vahvempana kuin koskaan.”

Through Fire and Ice

”Dropattu vire ja meille vähän epätyypillinen riffittely. Yksi niistä biiseistä, jotka tuovat soppaan uutta makua.”

Fly Away

”Toinen etukäteen julkaistuista sinkkulohkaisuista. Miksaaja-masteroija Janne Tolsa sanoi, että tässähän on hittiainesta. Nopea simppeli menoralli helposti mukana laulettavine kertosäkeineen.”

Sins of My Father

”Levyn kappalejärkäle, josta tuli SoulHealerin historian ehkä kunnianhimoisin tekele. Osaa osan perään, mutta tässäkin kappaleessa sykkii bändin tunnistettava sydän. Lentävät matot esiin! Kappaleen itämaisvaikutteinen tunnelma suorastaan pakottaa tekemään niin.”

Prepare for War

”Power-metallihoilotus ja kliseiset ’kaikki yhden-yksi kaikkien puolesta’ -lyriikat. Joku vertasi tätä Stratovariukseen. Mikäpä siinä, ei se huono verrokki ole.”

Pitch Black

”Orkesterin kaikkien aikojen vihaisin dropattu kitarariffi, josta saattaa joku bongata jopa rässivaikutteita. Kertosäkeessäkin huudetaan SoulHealerille epätyypillisesti.”

The Final Judgement

”Heinäkuussa julkaistu ensimmäinen sinkkubiisi. Tuplakitaroita ja kompinkäännöksiä. Maailmanlopun meininkiä sanoitusten osalta. Saanut maailmalla aika paljon huomiota ja soinut radioissa siellä täällä.”

Behind Closed Doors

”Albumin ainoa lähes balladi. Tosin ei kuitenkaan puhdas sellainen. Raskas tunnelma ja painostavat, jopa ahdistavat lyriikat.”

Am I in Hell?

”Laukkakomppia ja tuplakitaramelodioita. Jos tykkää klassisesta Iron Maidenista, niin silloin tämä biisi saattaa kolista. Työnimenä oli ’Maiden’ ja sen kaltainen siitä sitten tuli. Tahatonta vai tarkoituksellista?”

Land of the Free

”Raskas mutta silti melodinen levyn lopetuskappale. Kertosäkeeseen laitettiin lauluraitoja enemmän kuin äänityssoftaan meinasi mahtua. Sen kyllä pystyy kuulemaan. Eeppistä paisuttelua ja lopun kertosäkeen marssirumpu-kertosäefeidaus päättää levyn. Ainoa oikea paikka levyn lopussa.”

Lisää luettavaa