Stam1na kiertää syksyllä meillä ja maailmalla – pitkää rundia seuraa pitempi tauko

Tulevana keväänä bändi keskittyy uuden biisimateriaalin työstämiseen.

13.08.2019

Lemin metalliylpeys Stam1na tiedottaa lähtevänsä syksyllä pitkälle kiertueelle, joka käsittää 37 keikkaa niin Suomessa kuin rajojemme ulkopuolella. Octopussy 2019 -kiertue alkaa 24. lokakuuta Jyväskylästä kourallisella Suomen-keikkoja, jonka jälkeen yhtye suuntaa Keski-Eurooppaan Insomniumin ja The Black Dahlia Murderin kanssa. Kiertueen päätteeksi yhtye palaa kotiin ja heittää vielä muutaman keikan Suomessa päättäen rundin Joensuuhun 21. joulukuuta.

Kiertueen jälkeen yhtye huilaa ja keskittyy uusiin kujeisiin. Suomen klubeilla Stam1nan voikin nähdä tämän kiertueen jälkeen seuraavan kerran vasta vuonna 2021.

”Octopussy on hirviömäisen mittava, kuten pitääkin. Insomniumin kanssa toteutuva Eurooppa-osuus levittää Stam1nan lonkeroita muutamiin aivan uusiin kohteisiin. Tulevan kevään koittaessa bändi keskittyy uuden biisimateriaalin työstämiseen. Harppuunat ojoon ja rommit hollille!” laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen kommentoi.

Octopussy 2019 -kiertueaikataulu näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

24.10.2019 JYVÄSKYLÄ, Lutakko
25.10.2019 NURMES, Bomba
26.10.2019 PUNKAHARJU, Luola
01.11.2019 KAJAANI, Kajaanihalli
02.11.2019 SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
08.11.2019 LAPPEENRANTA, Holiday Club Saimaa Areena
09.11.2019 HÄMEENLINNA, Aulanko Areena

Tour Like a Grave 2019 -yhteiskiertue w/ Insomnium & The Black Dahlia Murder:
12.11.2019 (FR) PARIS, Alhambra
13.11.2019 (FR) BORDEAUX, Barbey
14.11.2019 (ES) BARCELONA, Razzmatazz 2
15.11.2019 (ES) BILBAO, Santana 27
16.11.2019 (ES) MADRID, Cats
18.11.2019 (FR) LYON, Ninkasi Kao
19.11.2019 (CH) PRATTELN, Z7
20.11.2019 (AT) VIENNA, Arena
21.11.2019 (PL) CRACOW, Kwadrat
22.11.2019 (PL) WROCLAW, Pralnia
23.11.2019 (CS) ZLIN, Winter Masters of Rock
24.11.2019 (DE) DRESDEN, Reithalle
26.11.2019 (HU) BUDAPEST, Barba Negra
27.11.2019 (DE) MUNICH, Backstage Werk
28.11.2019 (DE) LUDWIGSBURG, Rockfabrik
29.11.2019 (DE) LINDAU, Club Vaudeville
30.11.2019 (SI) BOHINJSKA BISTRICA, Winter Days of Metal
01.12.2019 (IT) ROME, Largo
02.12.2019 (IT) TREZZO SULL’ADDA (MILAN), Live Club
04.12.2019 (DE) LEIPZIG, Felsenkeller
05.12.2019 (NL) LEEUWAARDEN, Neushoorn
08.12.2019 (DE) BERLIN, Astra Kulturhaus
09.12.2019 (DE) FRANKFURT, Batschkapp
10.12.2019 (DE) HANNOVER, Capitol
11.12.2019 (DE) HAMBURG, Markthalle

13.12.2019 TAMPERE, Pakkahuone
14.12.2019 HELSINKI, The Circus
19.12.2019 KUOPIO, Henry´s Pub
20.12.2019 JÄMSÄ, Himos Areena
21.12.2019 JOENSUU, Kerubi

Lisää luettavaa