Stam1nan Antti Hyyrynen julkaisee esikoisromaaninsa – ”Kolmikymmenvuotinen unelmani toteutuu”

Viimeinen Atlantis -kirjan lisäksi julkaistaan uusintapainos yhtyeen samannimisestä levystä.

15.10.2019

Stam1na-yhtyeen laulaja-kitaristi Antti ”Hyrde” Hyyrynen julkaisee 10. helmikuuta 2020 esikoisromaaninsa Viimeinen Atlantis. Kyseessä on kuvaus lähitulevaisuuden luhistuvasta maailmasta ja kahdesta kotiaan etsivästä pakolaisesta. 250-sivuisen kirjan julkaisee Like.

Kirjalla on sama nimi kuin Stam1nan vuonna 2010 julkaistulla albumilla, joka kritisoi voimakkaasti yhteiskunnan kulutustottumuksia ja otti kantaa luonnonsuojelun puolesta. Vuoden metallialbumi -Emmalla palkittu ja muun muassa Infernon, Soundin ja Rumban yleisöäänestyksissä vuoden kotimaiseksi albumiksi nostetusta levystä julkaistaan romaanin yhteydessä myös uusintapainos.

”Olen kirjasta lapsenomaisen riemuissani, sillä kolmikymmenvuotinen unelmani toteutuu. Tunnen, että romaani tulee merkitsemään lukijoillekin paljon”, Hyyrynen kommentoi.

Stam1na aloittaa 24. lokakuuta pitkän Octopussy-syyskiertueensa Jyväskylän Lutakosta. Tarkemman kiertueaikataulun voit tarkistaa täältä.

Lisää luettavaa