Steve Harris muisteli edesmennyttä Iron Maiden -solisti Paul Di’Annoa: ”Hän ei koskaan uskonut pystyvänsä nousemaan seuraavalle tasolle”

Di'Anno sai lähteä, koska hän ei pitänyt itsestään huolta, sanoo Harris.

13.03.2025

Hevijätti Iron Maiden täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Classic Rock haastatteli bändin jäseniä ja kävi läpi yhtyeen pitkän uran vaiheita. Yhtyeen perustaja, basisti, biisintekijä ja primus motor Steve Harris muisteli artikkelissa myös viime syksynä menehtynyttä Paul Di’Annoa, joka lauloi Maidenin kahdella ensimmäisellä pitkäsoitolla.

”Paul oli rakastettava roisto. Hänellä oli tapana ärsyttää minua pukeutumalla kuin Adam Ant. Hän teki kaikkensa härnätäkseen minua. Ja siinä hän myös onnistui! Minua on kutsuttu ajatollahiksi ja vääpeliksi, mutta hän kutsui minua Hitleriksi, mikä oli aika törkeää”, Harris muistelee.

Lue myös: Ex-Iron Maiden -laulaja Paul Di’Annon kuolinsyy julki

Di’Annon elämäntavat johtivat lopulta miehen irtisanomiseen ja korvaamiseen Bruce Dickinsonilla. Harrisin mukaan Di’Annossa olisi kuitenkin ollut potentiaalia paljon enempäänkin.

”Paulilla oli ihan omanlaisensa ääni. Siinä oli tietty raakuutta. Mutta hän ei pitänyt itsestään huolta. Hänessä oli itsetuhonappi. Sain sellaisen käsityksen, että hän ei koskaan uskonut pystyvänsä nousemaan seuraavalle tasolle. Hän oli hyvin epävarma itsestään.”

Di’Annon merkitys bändille oli kuitenkin niin suuri, että samaisessa Classic Rock -lehden haastattelussa Bruce Dickinson sanoo olevansa sitä mieltä, ettei yhtye tulisi enää koskaan esittämään debyyttilevyltä löytyvää Remember Tomorrow -kappaletta – joka on yksi Dickinsonin Maiden-lemppareista – kunnioituksesta Di’Annoa kohtaan.

”Jos Paul omisti jonkun biisin, niin sen. Pystyn laulamaan sen ja olen niin tehnytkin. Mutta mielestäni se pitäisi jättää Paulille”, Dickinson sanoo.

Lue myös: ”Metallimaailmassa hän on lähes yhtä tärkeä kuin Elvis Presley” – Blaze Bayley muistaa edesmennyttä Iron Maiden -laulajaa

Lue myös: ”Paulin merkitys oli valtava” – Iron Maiden muisti edesmennyttä laulajaansa