Steve Harrisin sivuprojekti British Lion on saanut valmiiksi toisen levynsä – luvassa aiempaa raskaampaa tavaraa

Iron Maidenin 62-vuotias basistikonkari jaksaa ahkeroida myös sivuprojektinsa parissa.

27.10.2018

Iron Maidenin basistina elämäntyönsä tehnyt Steve Harris julkaisi British Lion -sivuprojektinsa kanssa albumin vuonna 2012.

Kuten mies viime vuonna kertoi, työ uuden materiaalin parissa on jatkunut, ja projektin toinen levy on saatu viimein valmiiksi.

– Bändi on kehittynyt viimeisen viiden kuuden vuoden aikana tiukemmaksi, koska olemme soittaneet paljon keikkoja. Oman suuntamme löytyminen on tapahtunut luontevasti, ja se on kehittymässä koko ajan raskaampaan suuntaan, Harris kertoo alempaa löytyvässä The Metal Voicen haastattelussa.

– Musiikki on hyvin melodista. Kappaleet ovat… en oikein osaa sanoa. Sieltä löytyy tavaraa UFO:n ja Thin Lizzyn jäljillä, mutta mielestäni soitamme raskaammalla kädellä. Tänä päivänä on bändejä, jotka saavat Maideninkin kuulostamaan Moody Bluesilta – siis todella, todella raskaita bändejä, joten se, mitä minä pidän raskaana voi olla ihan eri asia jonkun toisen mielestä.

– Kaikki on tapahtunut kuitenkin luonnollisesti. Emme todellakaan ajatelleet, että ”meidän täytyy mennä tähän suuntaan”. Livenä soitettaessa kappaleet kuulostavat aina voimakkaammilta kuin levyllä. Tälle toiselle albumillamme halusimme taltioida sen, miltä me kuulostamme livenä.

Lisää luettavaa