Suomalainen metalcoreyhtye Atlas solmi merkittävän levydiilin – uutta materiaalia luvassa tämän vuoden aikana

Atlas vie kotimaista metalcoreosaamista maailmalle.

06.03.2019

Musiikkinsa omaperäisesti northcoreksi määrittelevä nokialainen Atlas on solminut levytyssopimuksen saksalaisen Long Branch Recordsin kanssa.

Levy-yhtiö on julkaissut aiemmin mm. entisten Type O Negative -miesten A Pale Horse Named Deathiä, Chimairaa, Kaiser Chiefsiä ja Prongia.

Atlaksen ensimmäinen levy Primitive ilmestyi viime vuonna ja nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 6.

Bändi on innoissaan tuoreesta levytyssopimuksesta ja lupailee uutta materiaalia jo tämän vuoden puolella:

”Voimme ylpeänä ilmoittaa, että Atlas on solminut levytyssopimuksen saksalaisen Long Branch Recordsin kanssa! Long Branch on jo pitkään ollut uuden musiikin pulssissa kiinni, ja se on niitä harvoja labeleita, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja olla innovatiivisia musiikkialalla”, lehdistötiedote kertoo.

”He auttavat meitä puskemaan Atlasta uudelle tasolle myöhemmin tänä vuonna julkaistavien kolmen singlen avulla. Uuden materiaalin tulee miksaamaan ja masteroimaan Buster Odeholm (Born of Osiris, Sworn In, Humanitys Last Breath), joka on myös vastuussa Primitiven elämää suuremmista soundeista. Emme malta odottaa, mitä tämä yhteistyö ja tulevaisuus tuovat tullessaan!”

Lisää luettavaa