Suomalaista mustaa metallia – Ennakkokuuntelussa lahtelaisen Kyyn ensimmäinen kokopitkä

Vasta kolme vuotta sitten Lahdessa perustettu Kyy on saanut aikaiseksi uransa ensimmäisen kokopitkän albumin. Kiekon nimi on komeasti Beyond Flesh – Beyond Matter – Beyond Death ja se ilmestyy 4. marraskuuta Saturnal Recordsin toimesta.

Bändin tyylilajiksi on valikoitunut hyvin rullaava, paikoin rokkaava ja sopivan rosoinen black metal melodisia koukkuja unohtamatta. Sanoituksissa elää asiaankuuluvasti vahva satanistinen filosofia, jota tehostaa The Narrow Gates of Apôleia -kappaleen tekstit kynäillyt kirjailija Johannes Nefastos.

Kyyn seuraava keikka on tänä viikonloppuna Tampereella järjestettävässä Tampere Black Mass II -tapahtumassa.

358:
– Päätimme nimetä intron gematrisen arvon mukaan, joka tarkoittaa Käärmettä. Intron on tehnyt pitkäaikainen ystävämme Contortus.

Legio Serpenti:
– Varsinainen avausbiisi, joka avaa tuonpuoleisten tuhoavien voimien portit. Kappaletta on soitettu Kyyn keikoilla alusta asti, ja siinä kiteytyy yhtyeen varsinainen olemus, minkä takia se päätyi avauskappaleeksi.

Death Within:
– Sanoitukset käsittelevät Lilithin vihaista puolta epätavallisesta näkökulmasta. Tämäkin kappale on ollut keikoilla mukana alusta asti ja osoittautunut varsin toimivaksi vedoksi livenä.

Reditus:
– Musiikillisesti yksinkertainen ja tarttuva kappale, joka etenee lopulliseen maaliinsa vääjäämättömästi. Ylistys tuhkaksi poltettujen Synkälle äidille. Vihkimys yltää pyhään kohtuun asti, läpi kaikkien koettelemusten ja muutosten.

Panta Rhei:
– Sanoituksellisesti jatkoa edelliselle kappaleelle. Tosin, tässä lähestytään aihetta väkivaltaisemmin, suoraviivaisemmin ja vahvan nekrosofisen näkökulman kautta. Tällä kertaa alleviivataan yksilön vapautta, mikä tulee kuolema hyväksynnän kautta.

Bloodline of Edom:
– Kappale yhdistää Kyyn suoraviivaisen rokkaavan riffittelyn ja melodisen puolen unohtamatta primitiivisyyttä. Alun mantra tuli spontaanisti nauhoitusten yhteydessä, eikä sitä oltu suunniteltu alun perin ollenkaan.

Lord of the Desolate Paths:
– Ensimmäinen näytös vihamielisen mielen kapinasta luojan tyranniaa vastaan. Viimeisenä levylle valmistunut biisi. Omistettu kirotun sukujuuren omaavalle kuninkaalle.

Destroying Tiphareth:
– Tämä on epäilemättä bändin historian nopein biisi. Messuaminen väliosassa on hepreaa. Saattaa vaikuttaa siltä, että kappale lähtee täysin toisille raiteille tässä kohtaa, mutta lopulta palataan taas perus asioiden äärelle; totaaliseen tuhoamiseen.

In Eternal Desire to End:
– Kappaleessa saattaa olla hieman erilainen lähestymistapa säveltämiseen, mitä yleisesti Kyyn kappaleissa kuulee. Silti siinä on kuultavissa yhtäläisyys kaaokseen ja mielipuolisuuteen, joka löytyy jossain muodossa kaikista kappaleista.

Erecting Temple of Adversary:
– Alun perin oli tarkoitus tehdä levyllinen biisejä, jotka erottavat Kyyn perinteisestä Suomi black metalista. Ehkä se konkretisoituu tässä kappaleessa parhaiten. Cthulhun kutsu on ollut vahva, kun biisiä on rakennettu.

The Narrow Gates of Apôleia:
– “Apôleian kapea portti on kuolemalle vihkiytymisen portti, jonka läpi kulkee henkeen kurottamisen pyhä ja vaikea tie. Tämän portin läpi nekrosofi ja okkultisti tulee näkemään Saatanan lempeät kasvot, joissa silmät loistavat tähtien jalokivinä.” Frater Nefastos

Lisää luettavaa