Mistä ajatus opuksesta lähti liikkeelle, ja millaisia vaiheita teos kävi läpi ennen valmistumistaan?
– Kun Daniel Ekerothin mainio Swedish Death Metal -kirja [2006] ilmestyi, mietin että kotimainenkin kuolometalli ansaitsisi opuksensa, muiden muassa yhtyeistä Sadistik Forest, Nerve Saw ja Hooded Menace tuttu Markus Makkonen kertoo.
– Odottelin vuosia, että joku kirjoittaisi sen, mutta kun vuoden 2015 paikkeillakaan ei ollut tapahtunut mitään, ajattelin että näköjään tässäkin hommassa on tehtävä kaikki itse.
– Vuoden 2017 loppupuolella Kim ”Kena” Strömsholm otti asian tiimoilta yhteyttä ja kertoi suunnittelevansa vastaavanlaista projektia. Siinä vaiheessa oli helppo todeta, että kahta samanlaista kirjaa ei tarvita, vaan tehdään mieluummin yhdessä yksi erittäin kattava kokonaisuus.
– Työn, perheen ja bändien parissa aikaa tuppasi vain kulumaan. Alun perin kirjalle oli suunniteltu myös aivan toinen kustantaja, mutta sen tahon kanssa viestintä kulki parhaimmillaankin vähän kehnosti, ja kun Cult Never Dies -kustantamo kuuli meidän olevan aiheen parissa jo pitkällä, he halusivat ehdottomasti projektiin mukaan.
Makkonen kertoo, että teoksen oli alun alkaenkin tarkoitus olla niin kattava kuin mahdollista.
– Tarkoituksena oli saada kerrottua liki kaikki, mitä kotimaisesta death metalista vuosilta 1989–1995 voisi järkevästi tiivistää yksiin kansiin.
– Toki jokainen haluaa lukea klassikoista kuten Demigod, Demilich, Xysma, Sentenced ja Amorphis, mutta koska kotimaisessa death metalissa löytyi demopuoleltakin suoranaisia helmiä, mukaan otettiin myös suurin osa näistä pienemmistä bändeistä.
Rotting Ways to Misery ilmestyy ainoastaan englanniksi, mikä oli genren marginaalisuus ja ug-luonne huomioiden ainoa oikea ratkaisu.
– Suomalainen death metal on genre, jonka merkitystä ei ole täällä oikein ikinä täysin tajuttu, Makkonen sanoo.
– Kysyntä musiikille ja sitä kautta myös kirjalle on nimenomaan ulkomailla. Kotimaassa tämä on ollut aina varsin marginaalista meininkiä ja pienen piirin hommaa.
– Innokkaimmat yhteydenotot ovat tulleet pitkälti ulkomailta, esimerkiksi Espanjasta, Puolasta ja Pohjois-Amerikasta, ja näitä fanaatikkoja suomenkielinen kirja ei olisi palvellut lainkaan.
Kirjassa pääsevät ääneen kymmenien suomalaisbändien jäsenet Amorphisista Sentencediin ja Xysmasta Demilichiin, mutta sen sivuilla kuullaan myös Autopsyn, Asphyxin ja At the Gatesin kaltaisten ulkomaisten pioneeribändien edustajia.
– Kun bändejä on mukana näin suuri määrä, kaikkia ei mitenkään voitu haastatella, mutta tarkoituksena oli silti esitellä edes pintapuolisesti myös pienemmät nimet ja mahdollistaa näin niistä kiinnostuvien syvempi omatoiminen tutustuminen.
– Esimerkiksi tuon ajan demoja löytyy Youtubesta varsin kattavasti. Täytyy vain tietää mitä hakea. Olisi ehdottoman hienoa, jos porukka löytäisi kirjan kautta myös nämä obskuurimmat suomibändit.
– Oli myös erittäin kiinnostavaa huomata se triviatason tieto, jota Chris Reifertin ja Tomas Lindbergin kaltaisilla legendoilla oli suomalaisten bändien edesottamuksista. Näiden herrojen kommentit ovatkin liki kirjan parasta antia.
– Ulkomaisia bändejä jututtaessa vahvistui nimenomaan se ennakko-oletus, että suomalaisten raakilemaiset ja suhisevat demot, joille tavikset nauroivat täällä lippikset hytkyen, olivat globaalin death metalin saralla varsin haluttua ja arvostettua tavaraa.
Yllättivätkö jotkin kirjaa tehdessä esille tulleet asiat teidät itsenne?
– Varmasti suurin oivallus itselle oli se, miten tavattoman nuorta väkeä koko ensimmäisen aallon porukka Suomessa oli. Suurin osa ei pystynyt ostamaan olutta tai ajamaan autoa, mutta silti treenikämpillä veisteltiin riffejä, joita tultaisiin ihastelemaan ja suorastaan kopioimaan.
– Ehkäpä se oli juuri nuorten miesten kompromissiton ja ennakkoluuloton sävellystyö, joka teki genrestä sellaisen kuin se oli. Osaltaan se selittää myös myöhempää, nopeasti tapahtunutta kiinnostuksen siirtymistä muihin aiheisiin.
SUOMIDEATHIN EI-NIIN-TUNNETUT HELMET TOP-3 BY MARKUS MAKKONEN:
UNHOLY – FROM THE SHADOWS (1992)
”Hidasta, okkultismiin kallellaan olevaa death metalia, jossa sävellysten ainutlaatuisuus on samaa tasoa Celtic Frostin klassikoiden kanssa. Genren parhaat laulusuoritukset ainakin omaan makuuni löytyvät tältä levyltä.”
GOD FORSAKEN – DISMAL GLEAMS OF DESOLATION (1992)
”Huiput laulut ja kohtalokas suomigroove, joka seilaa jossain Xysman ja Paradise Lostin välimaastossa. Mainio arkkityyppinen levytys tuon ajan kotimaisen death metalin viitekehyksessä!”
SCUM – MOTHER NATURE (1994)
”Hienoja, suoraviivaisia ja silti monisyisiä riffejä sisältävä levy, joka jäi jostain syystä aivan liian vähäiselle huomiolle. Suhteellisen myöhäinen julkaisuajankohta lienee yksi syistä, mutta näin toimivan levyn olisi suonut saavan vähän laajemmin tunnustusta, trendeistä huolimatta.”
Julkaistu Infernossa 11/2020.