Suomituomion pioneeri Spiritus Mortis palaa levypuoteihin marraskuussa – ja isku on kova

12.09.2016

Ensi vuonna kolmekymppisiään viettävä alavutelaisbändi Spiritus Mortis kohahdutti doompiirejä viime vuosikymmenen lopussa kiinnittäessään solistinsa paikalle entisen Reverend Bizarre -äänen Sami ”Albert Witchfinder” Hynnisen.

Näissä porukoissa syntyi vuonna 2009 julkaistu albumi The God Behind the God. Vaikka pari lyhyempää ulostuloa on koettu, pitkäsoittolevyjen parissa on ollut tämän jälkeen hiljaista.

Hiljaisuus loppuu kerrasta 11. marraskuuta, kun bändi tusauttaa tiskiin uuden studioalbumin nimeltä The Year Is One. Infernon päämajan ensitutustelun perusteella kyseessä on perin perhanan kova pläjäys hidasta ja vähän rivakampaa, sakealla salatiedelatauksella silattua tuomionlukua vanhojen mestarien merkeissä. Ja kyllä, Hynninenkin on edelleen mukana ja laulaa vieläpä erittäin mainiosti ja monipuolisesti.

Esimakua tulevasta saa yhtyeen Facebook-sivulta, jolle on ripoteltu minuutin maistiaisia levyltä. Tässä niistä viimeisin:

Lisää luettavaa