Surkeita uutisia metalliväelle: ensi kesäksi suunniteltu Tampere Metal Meeting peruuntuu

03.01.2017

Tampereen festarikesä sen kuin köyhtyy köyhtymistään. Ensin joulukuussa South Parkin järjestäjät ilmoittivat, että festivaali pitää välivuoden, ja nyt ilmoitettiin jo toisen raskasta rockia tarjoavan tapahtuman peruuntumisesta.

Tampere Metal Meetingin järjestäjät ilmoittivat festarin Facebook-sivulla, että kesäkuuksi kaavailtu festari jää sittenkin pitämättä. Syitä on kuulemma monia, mutta suurin ongelma oli rahoittajan perääntyminen.

”Toivotaan, että ensi vuonna festarit saadaan taas käyntiin, koska metallifestareita ei Suomessa liikaa ole! Mikäli ehdit ostamaan blind bird -ennakkolipun, voit palauttaa sen Tikettiin, jotta saat lippurahasi takaisin”, järjestäjät ilmoittavat Facebookissa.

Tampere Metal Meeting oli tarkoitus järjestää 16.–17.6. Viime vuonna esiintymässä olivat esimerkiksi Tiamat, Deströyer 666, Insomnium, Moonsorrow, Demilich, The Man-Eating Tree, Omnium Gatherum, Finntroll, Kalmah ja Barathrum.

Lisää luettavaa