Kun Iotunn julkaisi Access All Worlds -debyyttinsä vuonna 2021, moni levyn kuullut ihmetteli ensin bändin suurellisen eeppistä progemetallisoundia. Seuraavaksi kuulijat alkoivat arvailla, mistä bändi on oikein tullut.
Iotunnin sydämen muodostavat Gräsin kitaristiveljekset Jens ja Jesper, jotka eivät totta vie ole pitäneet kiirettä musiikkinsa julkaisemisen suhteen: kun debyytti ilmestyi, veljekset olivat lähemmäs nelikymppisiä.
– Tavallaan Iotunn sai alkunsa jo vuonna 2009, kun veljeni halusi perustaa jonkinlaisen space rock -bändin, mutta kesti aikansa, ennen kuin liityin mukaan ja Iotunn sai muotonsa, Jens Gräs naureskelee kotoaan Tanskasta käsin.
– Minä, Jesper ja Bjørn [Wind Andersen, rummut] olemme soittaneet vuosikymmeniä yhdessä julkaisematta levyjä. Uskon, että se on Iotunnin voimavara. Debyyttimme oli tavallaan vähintään neljäs levymme. Me ikään kuin teimme haparoivat varhaiset levymme ilman, että kukaan kuuli niitä.
Jens sanoo säveltäneensä veljensä kanssa varmasti satoja tai jopa tuhansia kappaleita, eikä kaksikko ole ikinä määrittänyt musiikkiaan mitenkään. Siksi Iotunn esittää nyt vaikeasti kuvailtavaa musiikkihybridiä.
– Kun teimme kappaleen Frost ensimmäiselle ep-levyllemme The Wizard Fallsille [2016], aloimme saada juonesta kiinni. Vielä siitäkin oli otettava monta askelta, ennen kuin tohdimme antaa musiikkimme olla niin laaja-alaista kuin se nyt on. Emme hötkyilleet vaan annoimme musiikin kypsyä rauhassa.
Veljeys kuin tuottaja
Sisaruus voi olla parasta mutta hankalimmillaan pahinta elämässä. Jens käyttää sanaparia ”valtava siunaus”, kun hän kertoo, miten hänen ja veljensä suhde on vaikuttanut Iotunniin.
– Parasta on, että voimme väitellä asioista niin suoraan kuin mahdollista. Mitään ei tarvitse kaunistella, ja kun höyryt on päästetty, homma jatkuu eteenpäin emmekä taatusti jätä mitään hampaankoloon.
– Iotunnin kannalta on tärkeää, että ymmärrämme, miten päämme toimivat musiikin suhteen. Minäkin pystyn miettimään jo säveltäessäni, mitä mieltä Jesper on jostain sovituksesta, ja tiedän heti, mitä hän tulee siitä sanomaan. Olemme kuin toistemme tuottajia, jopa silloin, kun emme ole fyysisesti samassa paikassa.
Kaksikko on soittanut kitaraa alakouluikäisestä asti ja kulkenut läpi samankaltaisten musiikkimakumuutosten. Niihin on Jensin mukaan kuulunut niin tukkahevi-, alternative-, proge-, pop- kuin äärimetallivaiheita.
Veljesten säveltäessä yhdessä tai erikseen kumpikaan ei keskity siihen, mitä toinen tekee huonosti tai niin sanotusti väärin. Sen sijaan korostetaan toisen parhaita puolia. Sekin voi tietenkin olla ärsyttävää.
– Esimerkiksi uuden levyn pitkät kappaleet Kinship Elegiac ja The Anguished Ethereal eivät todellakaan olisi sellaisia kuin ne ovat, jos emme olisi Jesperin kanssa kirittäneet toisiamme. Koen, että vahvuuteni on melodiantajussa, ja Jens taas ymmärtää paremmin dynamiikan päälle.
– Kun nämä kappaleet kasvoivat ja kasvoivat, aloin toppuutella itseäni, vähän kuin pidätellä säveltämistäni. Jesper intti kauan vastaan. Suutuin ensin ja meinasin jo hylätä kappaleet. Kaikessa hiljaisuudessa kokeilin kuitenkin antaa mennä kuten Jesper oli tsempannut, ja perkele… taas hän oli oikeassa. Tämä jos mikä on veljeyttä.
Veljesyhteistyötä ylistettyään Jens kiirehtii sanomaan, ettei Iotunn voisi olla olemassa ilman sen kaikkia jäseniä.
– Jos vain me kaksi tekisimme musiikkia, se olisi varmasti vähintään samalla tavalla suuruudenhullua suoraviivaisuuden ja massiivisuuden yhdistelmää. Tämän bändin jokaisen kappaleen jokaisella kerroksella on kuitenkin merkityksensä.
– Bjørn ja Eskil [Rask, basso] muodostavat rytmiryhmän, jota voisi kuunnella vaikka ilman muuta musiikkia heidän ympärillään. Ja entäpä Jón [Aldará, suomalaisille tuttu lähinnä Barren Earthin solistina]? Se mies voisi tehdä albumin pelkillä ihmisäänillä ja rakastaisin sitä täysillä. En voi oikein vieläkään uskoa, millaista jälkeä hän teki Kinshipillä.
Kerros kerrokselta
Kinship-albumilla kuullaan monenlaista ilmaisua. Mukana on yli kymmenminuuttisia proge-eepoksia, suoraviivaisempia metallisuuksia ja akustisempaa tunnelmointia. Vaikka resepti kuulostaa progemetallin kuuntelijoille tutulta, Iotunnin tekemisissä on jotain ihan omaa, määrittelemätöntä persoonallisuutta.
– Kinship Elegiac on ollut tekeillä lähes kymmenen vuotta. Emme vain päästä mitään käsistämme, ennen kuin se tuntuu juuri oikealta. Voin kertoa, että ennen tuota pistettä kappaleilla on aika monta erilaista muotoa, Jens toteaa.
– Joskus minä teen kaikki kappaleen riffit, joskus asialla on Jesper ja joskus sekoitamme molempien juttuja. Yhteistä on se, että jos jokin riffi tuntuu yhtä hyvältä tai paremmalta kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten, siinä on pakko olla sitä jotakin. Kinship Elegiacin introriffi on pysynyt samana, mutta kaikki muu vaihtui muutaman kerran.
Kappale sai Jensin mukaan alkunsa siten, että veljekset näkivät The Interstellar -elokuvan [2014], hullaantuivat sen soundtrackiin ja hehkuttivat leffan äänimaailmaa yhteen ääneen aina kohdatessaan.
– Pidimme elokuvan tunnelmasta, jossa matkattiin sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti paikasta ja mielentilasta ihan toisiin. Elokuvan flow oli kuin suuri musiikkiteos itsessään.
– Kappaletta hioessamme muutuimme tietenkin ihmisinä ja säveltäjinä, ja koko sen tekeminen oli eräänlainen matka itsessään. Muistan hyvin miltä tuntui, kun tunsin saapuneeni perille, kun kertosäkeen nostatus loksahti vihdoin kohdalleen ja huomasin, että innostuin kymmenkunta vuotta vanhasta sävellyksestä uudelleen.
Iotunn sovitti pari vuotta sitten debyyttiinsä pohjaavan akustisen live-medleyn ja kokosi siitä Access All Worlds – an Acoustic Voyage -ep:n (2022). Uuden levyn toinen mammuttiraita The Anguished Ethereal alkoi syntyä vastaavasta minimalismista.
– Jos jaat kappaleen ihan pieniin osiin, voit löytää kaiken ytimestä niin yksinkertaisen melodian, että siitä voisi säveltää vaikka mies ja kitara -tyylisen kappaleen ja se toimisi silti todella hyvin, Jens kertoo.
– Suurimpienkin soundtrack-sävellysten ytimessä on melodia. Ei suurellista orkesterikohinaa, vaan teema ja melodia. Joskus tunnelma vaatii paljon kerroksia, kuten vaikkapa soundtrackeillä sinfoniaorkesterin. The Anguished Ethereal taas vaati akustisuutta, sähkökitaraa ja monta kerrosta laulua, ennen kuin se kertoi tarinamme juuri oikein.
Julkaistu Infernossa 9/2024.