Synkkiä heijastumia nykymaailmasta – haastattelussa Alfahanne

13.09.2015

Miltä kuulostaisi Kvelertak soittamassa Kentiä? Varmaan suunnilleen siltä kuin ruotsalaisen Alfahannen mainio uutuuslevy Blod Eld Alfa.

Alfahannen uusi levy on selkeää jatkoa viimevuotiselle Alfapokalyps -debyytille. Tällä kertaa bändi on tosin säätänyt linjaansa pykälää melankolisemmaksi ja pehmeämmäksi – tuttuja black metal- ja rockvaikutteita unohtamatta.

– Vertailut uuden ja edellisen levyn välillä ovat ihan ymmärrettäviä, ja meille kehitys on ollut selvä juttu. Jos kuuntelet molemmat levyt peräkkäin, huomaat, että ne todellakin linkittyvät toisiinsa, kitaristi Fredrik Sööberg myötäilee.

– Uusi levy saattaa toki olla hieman synkempi kuin edeltäjänsä, mutta synkkyys ja hyvät melodiat ovat aika mainio yhdistelmä, eikö vain? Alfahanne tulee aina olemaan Alfahanne, ja tämän kuulee jokaisesta biisistämme. Ainoa tavoitteemme on ollut alusta asti tehdä parasta mahdollista musiikkia; musiikkia, jota haluamme itsekin kuunnella.

Levyillänne on ollut monia vierailevia solisteja, ja uusimmalle ääntään lainailevat Hornan ja Turmion Kätilöjen Spellgoth, Kvelertakin Erlend Hjelvik, Sorhinin Nattfursth sekä Shiningin Niklas Kvarforth.

Miksi käytätte näin monia vierailevia laulajia?

– Se on tapa tuoda musiikkiimme soveltuvien tyyppien panos levyillemme, ja jokainen jätkä on tehnyt aivan loistavaa työtä. On myös siistiä vetää satunnaisia keikkoja heidän kanssaan, mutta meidän ei oikeastaan tarvitse selitellä tekemisiämme. Teemme mikä tuntuu oikealta, ja se on meidän tapamme hoidella nämä hommat.

Sanoituksenne ovat erittäin synkkää luettavaa. Onko tässä maailmassa mitään toivoa?

– Alfahannen ydin on rapistuneiden yhteiskunnallisten illuusioiden romauttamisessa ja ihmisten tyhmyyden osoittamisessa. Emme ole puhumassa toivosta tai toivottomuudesta, vaan heijastamme yksinkertaisesti, mitä tässä synkässä maailmassa tapahtuu.

– Sanomamme voi siis olla pimeä ja toivoton, mutta sitähän elämä pohjimmiltaan on. Aina kun syntyy jotain uutta, se on tuomittu saman tien kuolemaan.

Haastattelu julkaistu Infernossa 7/2015.

Lisää luettavaa