Tunnelmallista metallia soittava Hanging Garden on julkaissut pelkästään viimeisen neljän vuoden aikana kuusi pidempää tai lyhyempää julkaisua, tuore The Garden -levy mukaan luettuna. Bändi on ottanut tavaksi tehdä ep:n aina kokonaisten levyjen välissä, sillä hyvää biisimateriaalia on yleensä enemmän kuin albumille saa mahdutettua.
– Viimeksikin meillä oli varmaan parikymmentä melkein valmista biisiä, joista lähdimme valkkaamaan levylle päätyviä. Ehdokkaita jäi noin 15, eikä sellaista määrää tietenkään laiteta levylle. Silloin alamme miettiä, millaisesta palapelistä saa eheän, koherentin ja temaattisen kokonaisuuden, laulaja Toni Hatakka kertoo.
Tästä prosessista ”ylijäävät” biisit toimivat seuraavan ep:n pohjana.
– Alamme sovitella niitä ja miettiä, saako niistä tehtyä kokonaisuuden vai pitääkö säveltää lisää biisejä. Matskua on, ja se johtaa yleensä tuollaisiin välijulkaisuihin.
Siihenkin on omat syynsä, miksei välijulkaisuille päätyvää materiaalia säästetä seuraavaa täyspitkää varten.
– En tiedä, huomaako yleisö sitä, mutta mun mielestä muutumme aina vähän joka levyllä, kitaristi Jussi Hämäläinen nauraa.
– Ja muodostuuhan siinä ihan selkeä konsepti, että millaista lähdetään hakemaan sillä kertaa. Tuntuisi hassulta jatkaa seuraavalle levylle samaa teemaa, laulajapariskunnan toinen osapuoli Riikka Hatakka komppaa.
– Aina tulee uusia ideoita ja teemoja. Emme jaksa istua biisien päällä kahta vuotta, ehtisimme kyllästyä niihin moneen kertaan. Varsinkin, kun materiaalia tulee koko ajan ja biisintekijöitä on niin monta. Toiset bändit hinkkaa biisejä vuosikausia, mutta meillä ei riittäisi kärsivällisyys mitenkään, Toni nauraa.
Kova julkaisutahti on mahdollinen myös siksi, ettei yhtye juurikaan keikkaile.
– Ei tule taukoa, jonka keikkailu aina aiheuttaa. Kun meillä on uusi levy ilmestymässä, seuraava on yleensä aika pitkälti jo sävelletty. Nyt olemme olleet vähän hitaampia, mutta on meillä nytkin seitsemän tai kahdeksan biisiä valmiina, Jussi kertoo.
– Suurin inspiraatiopuuska tulee yleensä silloin, kun vaan odotellaan uuden levyn ilmestymistä. Kun pääsee yhdestä eroon, tekee mieli tehdä jotain muuta, ja silloin musaa syntyy nopeassakin tahdissa. Biisien kirjoittaminen käy tavallaan työstä, eikä minun ainakaan tarvitse hirveästi etsiä inspiraatiota.
Valonpilkahduksia
Toukokuussa 2021 ilmestynyttä Skeleton Lakeä on kehuttu parikymmentä vuotta pystyssä olleen bändin onnistuneimmaksi teokseksi. Bändillä ei ole ollut tapana ottaa positiivisesta palautteesta paineita seuraavia luomuksia ajatellen.
– Kun teemme jonkin asian eri tavalla, emme mieti, mitä olemme tehneet aiemmin tai millaisia odotuksia ihmisillä on. Kun Riikka esimerkiksi tuli mukaan bändiin, emme käyneet mitään keskustelua siitä, millä tavalla tai missä määrin hänen ääntään käytetään, Toni muistelee.
– Jos joku ei tykkää, niin sitten ei tykkää. Ja jos tykkää, niin tykkää. Kunhan olemme itse tyytyväisiä.
Tämän lehden julkaisupäivänä ilmestyvä The Garden -albumi eroaa Hanging Gardenin aiemmasta tuotannosta jo siinä mielessä, ettei se sisällä pelkkää kurjuutta ja epätoivoa. Tällä kertaa tarinaa haluttiin kertoa päinvastaisen kautta.
– Olemme aina rämpineet epätoivon suossa. Ehkä nyt oli ajatuksena, että olisiko tämä asia jo taputeltu. Vaikka emme näköjään vieläkään päässeet täysin eroon siitä apokalypsista, joka on ollut enemmän tai vähemmän läsnä jokaisella levyllä, Toni nauraa.
– Positiivisuus tai valo tulee siitä, kun alkaa pohtia, millä on väliä sitten, kun kaikki materia on kadonnut ympäriltä. Sitä on vaikea käsitellä negatiivisen tai murheen kautta, tai olisi tylsää vain velloa siinä menetyksessä. Merkityksellisyys on ehkä se käsite, joka kiteyttää tämän ajatuksen.
Jussi huomauttaa, että valoa on ollut mukana jo aiemmilla levyillä.
– En tiedä, onko se kovin uusi juttu, kitaristi nauraa.
– Skeleton Lakellä on useita biisejä, joissa on toiveikasta fiilistä, mutta se toivo on jotenkin epävarmaa, Riikka miettii.
– Jos se oli ennen sellainen pilkahdus ja kiva kontrasti, nyt synkkyyden ja valon tasapaino on ehkä fifty-sixty, Toni sanoo.
Osa fiiliksistä välittyy levyjen kansitaiteista. Skeleton Laken kannessa on talvea, jäätä ja pimeää, kun taas The Gardenin kuvassa on lämpimän keväisiä sävyjä aina aurinkoa myöten.
– Jos joku levymme tuntuu mielestäni vaikka synkältä, se tunne sitoutuu sen kansikuvaan – etenkin sen jälkeen, kun albumi on ilmestynyt. Skeleton Laken kohdalla juuri kansi tuo mulle sen synkkyyden, ei ne biisit, Jussi kertoo.
– Skeleton Lakessä oli ihanaa, että Marko Laine, joka teki levyn kannen, kuunteli niitä biisejä, Riikka sanoo.
– Meillä on ollut tapana, että kun on olemassa joku raakamiksaus ja sanat, annamme ne melkein heti kansitaiteilijalle – että tämmöisen jutun pohjalta pitäisi tehdä kuva. Annamme aika pitkälti vapaat kädet, ja kansista tulee myös sen näköisiä, Toni kertoo.
Yhteyksiä unimaailmasta
Uuden albumin nimi ja tematiikka ovat peräisin Tonin unista.
– Näin unen, jossa meidän kiipparisti Nino Hynninen kertoi, että kun tämä seuraava levy on meidän magnum opus, sen nimi voisi olla The Garden. Tuo oli niin hyvä tarina-aihio jo itsessään, että se oli pakko käyttää, Toni nauraa.
– Sen lisäksi mulla on ollut lapsuudesta asti toistunut unimaailma, jossa on tosi post-apokalyptinen fiilis. Kaikki on umpeenkasvanutta, rakennelmat on teollisia, ränsistyneitä, ruosteisia ja liian suuria. Unissa matkustetaan yleensä junalla tai metrolla, ja siinä on jotain menneen maailman hiljaista ja pahaenteistä tunnelmaa.
Mainittu maailma toimi pohjana konseptialbumille, jonka keskiössä on ajatus siitä, mitä on olla ihminen. Tarinallisuus näkyy myös kappaleiden nimissä, jotka kuvastavat ikään kuin kirjan lukuja yhtenäisine the-alkuliitteineen.
– Halusin tutkia elämän itsepäisyyttä ja jatkuvuutta, sekä valon ja toivon kautta sitä, millaista on, kun kaikki tämä loppuu. Eli kun jälkiteollinen maailma simahtaa ja on tavallaan pakko palata johonkin muuhun. Se ei ole välttämätön skenaario, mutta ihan uskottava tässäkin vaiheessa.
– Yksi teema on matkaaminen ja itsensä määrittely sen kautta, että lähtee pois juuriltaan ja palaa niille takaisin. Mietimme, mitä merkityksiä löytyy muista ihmisistä, yhteisöllisyydestä tai spiritualiteetista. Tutkimme sanoitusten kautta myös perinteen, juurien ja kulttuurin merkityksiä.
– Yhteys on yksi teema aika monella tasolla. Yhteys itseensä ja muihin, myös hengellisiin ja henkisiin asioihin. Nimibiisissä puhutaan yhteisöllisyydestä ja siitä, kuinka heimo sitoutuu myös luontoon, Riikka kertoo.
Avausraitaa lukuun ottamatta albumin kappaleet ovat hieman tavallista lyhyempiä.
– Levyllä on tietynlaista suoraviivaisuutta, vaikka ei se missään nimessä helppo ole. Kerroksia on vaikka kuinka helkutisti ja koko ajan tapahtuu kaikenlaista, Jussi miettii.
– Lähestyimme tavallaan poppikaavaa ja viljelimme enemmän sellaisia hiturimelodioita. Sävellyksellisesti emme ehkä tehneet mitään hirveän uusia kokeiluja, mutta meillä oli erilainen mentaliteetti. Emme kyseenalaistaneet mitään. Jos pohdimme, onko jokin juttu liian törkeä, se otettiin hyvänä asiana, Toni jatkaa.
– Usein biisejä tehdessä tuntuu, että jokin idea ei ole yhtään tätä bändiä, liian levoton tai outo. Valmiissa biisissä se solahtaa sekaan niin, ettei se ole enää yhtään törkeä tai erottuva. Aluksi mietittiin tekijäporukassa, että levyn vika raita on ihan kuin joku We Are the World -biisi ja Michael Jacksoniä. Hirveää rallatusta, eihän tällaista voi tehdä. Mutta ei kukaan muu reagoinut siihen mitenkään!
Ehkäpä levyn erikoisimpana juttuna The Nightfall -kappaleessa kuullaan karjankutsuntaa eli kyylausta.
– Jouduin opettelemaan sitä karjakkohuutoa. Toki sitäkin on vain yhdessä kohdassa, Riikka nauraa.
– Laitettiin siihen sellaista kiljuntaa, jolla huudetaan lehmiä ja lampaita jossain vuorenhuipulla. Tosi monet luulee, että siinä intron taustalla on kitaraliidi, mutta se onkin Riikan ääni, Toni sanoo.
Ei jäädä lepäilemään
The Gardenin valoisa ja toiveikas tunnelma ei ole tullut bändin musiikkiin jäädäkseen.
– Tuleva ep edustaa tätä valoisampaa maailmaa, mutta seuraava albumi onkin sitten taas aika paljon murheellisempaa linjaa, Jussi kertoo.
– Olemme tehneet joitakin demoja, ja niissä on saappaat aika syvällä suonsilmäkkeessä, Toni jatkaa.
Yhtyeellä on monenlaisia ideoita jatkoa ajatellen.
– Haluaisin tehdä joskus jonkin julkaisun kunnon doomimöyrintää. Mielellään vielä jossain Astia-studiolla analogivehkeillä, Toni nauraa.
– Minusta olisi kiva tehdä akustinen folkkilevy, Jussi miettii.
Hanging Garden ei ole todellakaan mikään ahkera keikkabändi. Osittain tämä johtuu elämän realiteeteista, sillä perheet ja päiväduunit ovat jonkinlainen hidaste vaikkapa kuukauden pituiselle kiertueelle.
– Ei meitä ole pyydetty keikoille, eikä ole tullut sellaista liksaa, että olisi järkevää lähteä. Ei tässä kukaan kuvittele pääsevänsä miljonääriksi bändihommilla, mutta sen olemme päättäneet, ettemme lähde riskillä ottamaan takkiin. Mitään ei tarvitsisi jäädä taskuun. Kunhan pääsisi edes nollille, olisi kiva, Jussi kertoo.
– Tuntuu, että Euroopassa on hypeä ja bändi jotenkin isompi nimi kuin Suomessa. Ainakin pistokeikkoja olisi kiva tehdä, mutta se on taloudellisesti haastavaa. Tällaisen retkueen kun lähettää johonkin festareille soittamaan, siinä menee melkoisesti jo matkakustannuksiin.
Yhtyeen seuraava ja toistaiseksi ainoa tiedossa oleva esiintyminen on Helsingissä 22. huhtikuuta pienimuotoisten levynjulkkarien muodossa.
– Olemme treenanneet sitä varten elektroakustista settiä noista uusista biiseistä. Sellainen skaalautuu helpommin ja sitä voi lähteä pyydettäessä vetämään kvartettina tai kvintettinä johonkin Levykauppa Äxän nurkkaan. Ehkä meitä siis näkee enemmän ihmisten ilmoilla jatkossa, Toni miettii.
Ulkomaille asti Hanging Garden ei ole koskaan ehtinyt – yhtä Tallinnan-keikkaa lukuun ottamatta.
– Lähdimme sinne ystäväbändin kanssa. Keikka oli lippuriskillä, mutta meille vakuuteltiin, että ei hätää, talo tulee täyteen, kun on ennenkin tullut. No tuota, siellä oli vissiin kolme ihmistä katsomassa meitä. Samalla kadulla oli jonkun ison artistin keikka, joten meille ei ihan riittänyt yleisöä, Toni kertoo.
– Ilmankos tuo on pyyhkiytynyt muististani, Jussi sanoo.
– Oli siinä sentään se hyvä puoli, että paluumatkalla nähtiin laivalla Tomi Joutsen ja pyydettiin häntä laulamaan I Am Become -levylle [2017]. Olihan se hauska reissu.
Julkaistu Infernossa 3/2023.