Tältä kuulostaa, kun Ville Valo laulaa ABBAa

14.04.2016

Monessa mukana ollut brittiläinen kitaristi Mark Gemini Thwaite (lyhennettynä MGT)on julkaisemassa ensimmäistä soololevyään, Volumesia. Kesäkuun lopussa ilmestyvää levyä pohjustetaan sen ensimmäisellä singlellä, virallisesti huomenna ilmestyvällä ABBA-coverilla Knowing Me Knowing You, jonka laulajaksi on valikoitunut nykyisin matalaa profiilia pitävästä HIMistä tuttu Ville Valo.

– ABBA julkaisi Knowing Me Knowing Youn lähes 40 vuotta sitten, talvella 1977, ja sinkun kannessa sekä musiikkivideossa oli erittäin talvinen tunnelma. Päätimme tehdä videosta oman versiomme, joten me molemmat, siis minä ja Ville Valo, olimme yhtä mieltä, että yritämme taltioida tähän ABBAmaista fiilistä ja ehkä hieman talvistakin tunnelmaa, Thwaite kertoo.

Videon ohjauksesta vastaa mm. HIMin, The 69 Eyesin ja Apocalyptican kanssa työskennellyt Ville Juurikkala.

Lisää luettavaa