Stonerpörinä ei ole suomalaisille se kaikkein ominaisin musiikkigenre. Mistä saitte ajatuksen soittaa juuri tällaista musiikkia?
– Ollaan käyty Otun [Olli Suurmunne, kitara ja laulu] kanssa genrejä jonnin verran läpi, death metalista grungeen ja sieltä psykerokkiproggiksiin. Itselläni oli asennemetallikaudet ja jopa psyketrancesetit joskus, ja Otulla oli punk-, hc- ja grindvaiheet, rumpali Riku Syrjä hahmottaa bändin soundin lähteitä.
– Näitä stonerprojekteja on ollut muutama, ja stoner on muovautunut meille sellaiseksi kotoisaksi sopaksi. Pekka [Sauvolainen, basso] on ollut aina piinkova dödismies, joten raahattiin se tukasta tähän mukaan, ja hyvin se on viihtynyt.
Mitä biisienne nimiä vilkuilin ja korvakuulolta sanoituksia nappailin, meininki vaikuttaa siltä, että haluatte vetää hommat niin sanotusti isolleen ja pois kaikesta arkipäiväisestä tylsyydestä. Onko näin?
– On käytettävä koko kapasiteetti, joka on annettu käytettäväksi, eli aina mennään isolla vaihteella. Kun on isot riffit, pitää olla myös isot aiheet, että kokonaisuus pysyy nipussa. Kun on vuorenkokoisia riffejä, ei siinä oikein kannata laulaa mistään Ti-Ti Nallesta… ellei se oo ihan kuoseissa.
– Sanoitukset ovat suurimmaksi osaksi kielikuvia, jotka voi tarkoittaa myös pieniä asioita. Niissä voi myös olla viitteitä tajuntaa laajentavasta historiasta ja verenkiertoa lisäävästä todellisuudesta. Ottakaas siitä nyt sitten selvää.
Levyn kookas ja murea soundimaailma on Hiili Hiilesmaan (HIM, Sentenced) kädenjälkeä. Millainen miehen panos albumilla on?
– Hiilihän on aivan huikea mies! Hän tajusi visiomme täydellisesti, ymmärsi soundimme ja toteutti kaiken kuten halusimme omat mausteensa lisäten. Hänen mielestään meidän setti oli jo niin hyvin kasassa, että hänen ei tarvinnut tehdä hirveästi. Hänen velhomainen taitonsa nitoa valitsemamme ja kehittämämme soundit yhteen ja leijeröidä ne aivan omaksi kokonaisuudekseen on aivan uskomaton. Siitä muodostui käytännössä ihan oma soundinsa.
– Olihan se raskas prosessi, kun ollaan kaikki aika vaativia persoonia, mutta Hiilen kädenjälki on niin timanttia, että olemme olleet jo yhteydessä tulevan tuotannon suhteen.
Millaisten bändien ystäville kuvittelisitte levynne uppoavan?
– Tämä nyt menee rokkareille, hevareille, death- ja blackmetallisteille ja jopa räppiporukoille, eli aika easy listeningiä. Yllätyksenä on tullut, että monet genren ulkopuolellakin ovat kehuneet ja kopanneet omaksensa, eli käytännössä tämä kelpaa kaikille, jotka diggaa hyvää musaa ja ei oo niin sitruuna perseessä oman genrensä kanssa.
– Ei tässä nyt osaa sanoa mitään bändejä, mutta jos on pakko, niin lainataan arvostelijoitamme ja sanotaan, että Truckfighters, High on Fire, Red Fang, Sleep, Kyuss, Dozer ja Lowrider.
Onko tähtäimenne maailmalla, vai riittääkö Kaiserille kotimaan keikkalavojen valloitus?
– Meille käy kaikki, ei me erotella. Täällä Suomessa on tosin vielä niin marginaalinen piiri, ettei jengi käy hirveästi keikoilla, mut sitten kun käy, niin tunnelma on todella hyvä. Täällä on paljon hyviä stonerbändejä, ja on hienoa, kun kaikki jeesaa toisiaan vilpittömästi.
– Ulkomailla ymmärrys ja vastaanotto on paljon suurempaa, ja onhan tässä pyyntöjä rajojen ja lätäkön tuolta puolen tullutkin. Katotaas nyt, miten ukkojen käy. Vai käykö mitenkään.
Julkaistu Infernossa 8/2017.