”Tämä on menevin biisimme tähän asti!” – tunnelmametallisen Alasen uusi musiikkivideo ensi-illassa

17.05.2017

Kotimaisen tunnelmametallin syvyyksiin kurottava Alase on julkaissut uuden kappaleen ”Vielä” ja esittelee nyt uuden teoksensa kautta aikojen ensimmäisen musiikkivideonsa kautta.

Alase-kitaristi Janne Lunnas avaa Infernolle kappaleen taustoja.

”Tämä on menevin biisimme tähän asti, eli doom-vaikutteiden sijaan kuullaan aiempaa enemmän groovea, kuitenkaan unohtamatta tunnelmallisuutta. Sanoitukset ovat jälleen Anni Ahon käsialaa ja ne ovat monitahoisia. Ne voi ymmärtää monella eri tavalla. Sanoituksien teemana on tällä kertaa uusiutuminen”, Janne aloittaa.

”Alasen vakiokokoonpano ei sisällä laulajaa, eli eri biiseissä meillä on eri laulajat. Tällä kertaa laulajan tontilla on Markus Hirvonen, joka oli myös vuosi sitten julkaistussa ”Utopian hellimät” biisissämme laulussa. Lisäksi mies on laulanut aiemmin taustoja, osallistunut laulutuotantoon ja soittanut jopa koskettimia meille.

”Tämä on nyt toinen kappaleemme uuden rumpalimme, Kalmahista tutun Janne Kusminin kanssa – Jannelta tässä biisissä kuullaankin melkoisen hienoa soitantoa!”

Musiikkivideot olivat ennen tätä Alaselle kartoittamatonta aluetta, mutta Janne kertoo videon syntyneen hyvin määrätietoisella otteella ja vanginneen näin Alasen ytimen myös audio-visuaaliseen muotoon.

”Videon kuvaukset toteutettiin todella monessa osassa ja ensimmäiset luonto-osuudet Ville Saloranta kävi kuvaamassa Viialassa jo viime marraskuussa. Luonto-otoksia on Viialan lisäksi kuvattu Turengissa sekä Porissa.”

”Soitto-osuudet on kuvattu kotonani ja rumpuosuudet Helsingissä treenikämpällä. Oli haastavaa saada hyvin eri puolilla Suomea asuvien kiireisten ihmisten aikataulut osumaan yksiin.”

”Videosta tuli juuri sellainen, mitä Janne ja Ville alunperin suunnittelivatkin. Halusimme, että bändi näkyy paljon videolla, sillä tämä on ensimmäinen varsinainen musiikkivideomme.”

”Aiemmin olemme julkaisseet näitä digitaalisia sinkkuja Sakke Paavolan lyriikkavideoiden kera. Tälläkin kertaa Sakke teki kansitaiteen ja video on hyvin tuon grafiikan kanssa linjassa. Videon luonto-otokset yhdistyvät mielestämme hyvin sanoitukseen, grafiikkaan sekä musiikin soljuvuuteen”, Janne summaa.

Lisää luettavaa