”Tämmöistä ’rölliheviä’ tehdessä kalja maistuu vaan niin perkeleen hyvältä” – haastattelussa Verikalpa

Oululainen Verikalpa takoo energistä folk metalia tuttujen suomalaisbändien hengessä.

Kuva: Jani Kakko

Jos verrataan tuoreinta levyänne Tuoppitanssia lähes päivälleen kaksi vuotta sitten julkaistuun Taistelutahtoon, minkälaisena uusi albumi näyttäytyy bändin korvissa?

– Suurin ero näiden kohdalla on ehkä se, että melkein kaikki Tuoppitanssin biisit on aivan uunituoretta Verikalpaa. Pari kappaletta oli käytännössä valmiina jo ekan levyn nauhoitusten aikaan ja yksi sisältää ihan ensimmäisen Verikalpa-riffin ikinä, mutta muuten kaikki on täysin uutta, laulaja Jani Ikonen aloittaa.

– Taistelutahdon kohdalla osa biisien riffeistä oli jo kymmenen vuotta vanhoja ideoita, vaikka bändi itse on aloittanut toimintansa vasta syksyllä 2015. Tuoppitanssilla huomaa kehityksen, ja vaikka biisit itsessään ovat ehtaa Verikalpaa, uuden raikkauden kuulee esimerkiksi syntikoiden tarkemmin suunnitellussa käytössä.

Minkälaiset aiheet ovat inspiroineet Tuoppitanssin kappaleita?

– Kauhuleffojen, kansantarinoiden ja historian suurena ystävänä tulee mietiskeltyä kaikennäköisiä juttuja. Jokainen biisi on oma tarinansa, ja tarina kehittyy sitä mukaa, miltä kappaleiden sävellykset kuulostavat. Osa biiseistä on suoria kauhutarinoita ja osa taas kolmen mainitun aiheen sekoituksia. Fiktiivisiä tarinoita kaikki.

– Harvemmin aihe on valmiina, kun biisin ekoja riffejä aletaan työstämään. Mutta pakkohan siellä on pari ryyppybiisiä olla mukana. Esimerkiksi Tuoppitanssi-kappale kertoo hyvin pitkälti baaritappelusta, eli mukana on meininkiä laidasta laitaan, aina synkkyydestä iloiseen ryyppäämiseen.

Laulatte paljon ryyppäämisestä, johon viittaa myös uuden levyn nimi. Oletteko alkoholisteja, vai miksi tämä aihe on teille niin tärkeä?

– No ei tässä ihan alkoholisteja olla, mutta tämmöistä ”rölliheviä” tehdessä kalja maistuu vaan niin perkeleen hyvältä, että se jää sanoituksiinkin.

Suomalainen folk metal on maailmalla tunnetusti kovaa valuuttaa, ja myös Verikalpan musiikista on löydettävissä selkeitä viitteitä Ensiferumiin, Finntrolliin, Korpiklaaniin ja Turisasiin, joten potentiaalista kohdeyleisöä varmasti löytyy.

Minkälainen fanikanta teillä on ulkomailla?

– Tähän mennessä suurimpia kuulijakuntia ulkomailla ovat olleet Yhdysvallat, Meksiko ja Etelä-Amerikka. Euroopassa, ja varsinkin Saksassa, on myös hyvin kuuntelijoita ja ollaan saatu paljon palautetta siltä suunnalta. Meillä on kova polte päästä näyttäytymään Suomen ulkopuolellakin!

Julkaistu Infernossa 2/2020.