The Halo Effectiltä tuore musiikkivideo debyyttialbumilta pois jääneelle biisille

Kappale on soinut tähän saakka vain keikoilla.

03.02.2024

Ruotsalainen melodeath-yhtye The Halo Effect on julkaissut uuden musiikkivideon.

Videokappale on nimeltään Become Surrender. Se on syntynyt ja nauhoitettu debyyttialbumi Days of the Lostin äänitysten aikaan, mutta jostakin syystä se jätettiin levyltä pois.

Yhtye on kuitenkin soittanut sitä keikoilla ja festareilla, ja vastaanotto on ollut bändin sanojen mukaan fantastinen. Tästä johtuen he päättivät julkaista sen tässä kohtaa, ennen kuin tulevan levyn sinkkuja aletaan päästää päivänvaloon.

Video on kuvattu yhtyeen kotikaupungissa Göteborgissa loppuunmyydyllä keikalla.

The Halo Effectin muodostavat muun muassa In Flamesin riveistä tutut Jesper Strömblad (kitara, koskettimet), Mikael Stanne (laulu), Niclas Engelin (kitara), Peter Iwers (basso) ja Daniel Svensson (rummut).

Become Surrender katsottavissa alla.

Lisää luettavaa