Etsi
Ruotsalaisista metallilegendoista kasattu yhtye saapuu helmikuussa Suomeen keikalle.
Avausnimenä nähdään ruotsalaisyhtyeen musiikillinen hengenheimolainen Bloodred Hourglass.
Kappale on soinut tähän saakka vain keikoilla.
Uutta musiikkia ruotsin melodeath-ylpeydeltä.
The Halo Effect lupaa entistäkin riffipitoisempaa musiikkia.
Göteborg tunnetaan melodisen death metalin mekkana, ja kaupungin tunnetuin kasvatti on In Flames. Melodödön kuningassarjan tuorein nimi on puolestaan The Halo Effect, joka koostuu – kuinkas muuten – In Flamesin entisistä jäsenistä.
Onko poikkeusaikojen jälkeisessä maailmassa vielä tilausta useamman keskisuuren bändin yhteisille hallikiertueille, joita nähtiin maailmalla ennen jatkuvasti? Tähän kysymykseen ainakin yhden vastauksen antoivat yhdysvaltalainen Machine Head ja ruotsalaiset Amon Amarth sekä The Halo Effect, ja vieläpä keskellä syyskuista arkiviikkoa.
Kitaristi toivoo esimerkkinsä rohkaisevan muita tunnustamaan omat ongelmansa.
Kahdessadasneljäs Infernon numero virallisesti ulkona perjantaina 26. elokuuta.
In Flamesistä ja Dark Tranquillitystä tunnettujen tekijämiesten yhtyeen esikoinen julkaistiin tänään.
The Halo Effectin asiat etenevät hyvään malliin.
Yhtye lämmittelee Machine Headia ja Amon Amarthia Helsingissä syksyllä.
Shadowminds on juuri sitä, mitä tältä ryhmältä sopi odottaakin.
Lipunmyynti alkaa 5.11.
Mitähän tästä mahtaa syntyä?