Thrash metal maistuu: Megadeth ampaisi Suomen listaykköseksi

Yhtye nousi sekä yleisen että fyysisen albumilistan kärkeen uudella levyllään.

12.09.2022

Megadethin uusi The Sick, the Dying… and the Dead! -pitkäsoitto nousi ensimmäisellä viikollaan Suomen listaykköseksi sekä yleisellä, suoratoistot ja digimyynnit mukaan laskevalla virallisella listalla että fyysisten albumien myyntilistalla.

Muita huomionarvoisia tapahtumia Suomen virallisella listalla on esimerkiksi CMX:n vuoden 2009 Talvikuningas-levyn paluu. Levy nousee uuden vinyylipainoksen ansiosta fyysisten levyjen listalle heti Megadethin perään ja yleislistalla peräti sijalle seitsemän. Blind Guardianin uusi The God Machine -levy nousee puolestaan fyysisellä albumilistalla sijalle neljä, yleislistalla sijalle 19.

Liput Rammsteinin ensi vuoden Suomen-keikoille tulivat viime viikolla myyntiin ja tämä näkyi myös levymyynnissä. Saksalaisyhtyeen tuorein Zeit-albumi nousi listalla kahdeksan pykälää ylöspäin sijalle yhdeksän, bändin nimeä kantava levy puolestaan kapusi 15 sijoitusta ylös aina sijalle 23. ja vuoden 2001 Mutter-menestyslevy teki paluun listalle nousten sijalle 45.