Thyrfing saapuu loppuvuodesta Suomeen

Mukana Havukruunu, Vermilia sekä Gomorran.

04.05.2022

Ruotsalainen viikinkimetalliyhtye Thyrfing saapuu pistokeikalle Helsingin Ääniwalliin 12. marraskuuta. Samana iltana lavalle nousevat lisäksi Havukruunu, Vermilia sekä Gomorran.

”Odotamme kovasti paluuta Helsinkiin ja Suomeen. Edellisestä keikastamme siellä on jo yli viisi vuotta, joten on sanomattakin selvää, että nyt on jo korkea aika tulla taas. Tämä on myös ensimmäinen keikkamme siellä sitten Vanagandr-levyn ilmestymisen ja luvassa onkin paljon kappaleita kyseiseltä levyltä sekä muutamia vanhempia ralleja. Nähdään siellä!” yhtye lähettää terveisiä suomalaisfaneilleen.

Ennakkoliput myy Tiketti hintaan 27€.

Lisää luettavaa