”Tietty vihaisuus on ollut meissä aina, mutta nyt se välittyy tällaisten kiukkuisten vanhojen ukkojen esittämänä” – haastattelussa Naglfar

Pitkän uran tehnyt Naglfar ei ole ollut black metal -skenen tuotteliaimpia yhtyeitä, mutta sen julkaisujen linja on säilynyt tasaisen hyvänä. Onkin hienoa huomata kolmikon tehneen vanhoilla päivillään kenties elinvoimaisimman albuminsa.

09.08.2020

Ruotsalaisen black metal -skenen takuuvarmoihin bändeihin koko uransa ajan kuulunut Naglfar sai alkunsa jo vuonna 1992. Silloin yhtyeen nimi oli vielä Uninterred ja musiikillinen anti hieman haparoivaa, mutta sisimmässään kunnianhimoista äärimetallia – kuten ajan henkeen kuului.

Kahden lupauksia herättäneen demon jälkeen julkaistiin Naglfarin ensimmäinen albumi, vuonna 1995 ilmestynyt Vittra, joka tuli ulos toimintansa hiljattain aloittaneen Wrong Again -levy-yhtiön kautta. Naglfar oli jo tuolloin hyvässä seurassa, sillä lafka pisti ulos myös samoihin aikoihin uriaan käynnistelleiden Arch Enemyn ja In Flamesin ensimmäiset julkaisut.

Kuten mainittujen yhtyeiden, myös Naglfarin linja laskettiin vielä tuolloin (myös bändin omien haastatteluvastausten perusteella) usein melodiseksi death metaliksi. Silti yhtyeen musiikin yleisilme nojasi selkeästi kotimaansa metalliskenen mustaan ja monivivahteiseen laitaan, jossa vaikutti jo ensimmäiset levynsä tehneiden Dawnin, Dissectionin ja Unanimatedin kaltaisia tulevaisuuden kulttinimiä.

Alkuvuosina säveltaidettaan kirpeillä melodioilla ja akustisilla kitaroilla maustaneen Naglfarin nykyinen musiikillinen ilme rupesi hahmottumaan toden teolla vuoden 1998 Diabolicalilla, joka kulki ensimmäistä levyä kipakammilla kierroksilla. Linja jatkoi kehittymistään viisi vuotta myöhemmin ilmestyneellä Sheolilla, joka aloitti bändin uralla selkeästi uuden vaiheen.

Kahden aiemman levyn kikkailut pienillä levy-yhtiöillä vaihtuivat suureen Century Mediaan, jonka mainoskoneisto nosti yhtyeen nimen aiempaa tunnetummaksi. Samalla osa vanhoista faneista tippui kelkasta, olihan Naglfar ”myynyt itsensä musiikkimarkkinoiden ahnaalle kidalle”. 

Kiukkuiset vanhat ukot 

Vuodet ovat vierineet Naglfarin kohdalla salakavalasti. Bändi ei ole pitänyt itsestään koskaan turhan suurta ääntä, ja edeltävästä albumista Térasista on ehtinyt kulua jo kahdeksan vuotta. Se on yhtä kuin monen lyhytjännitteisemmän porukan koko elinkaari. 

Tauko on mittava myös bändin kirjoissa, eikä uuden albumin julkaisua pitkitetty turhaan. 

– Viiveeseen on muutamia syitä, joista kenties merkittävin on, että meillä kaikilla on ollut omat kiireemme töiden ja perheen parissa, Uumajassa majaileva yhtye vastaa kollektiivisesti meilitse. 

– Menneisyydessä meillä oli tapana kokoontua yhteen kirjoittamaan musiikkia, mutta sellaisten sessioiden järjestäminen on tullut koko ajan vaikeammaksi. Koska meillä oli nyt entistä vähemmän aikaa, pyrimme keskittymään treenaamaan festivaalikeikkoja ja kiertueita varten, ja aika kului kuin huomaamatta. 

– Myös sopimuksemme Century Median kanssa tuli päätökseen, ja päätimme, että emme kiirehdi uuden levy-yhtiön etsimisessä. Century Medialta otettiin kuitenkin muutama vuosi takaperin yhteyttä, ja he sanoivat, että ovat valmiita jatkamaan sopimustamme, mutta meidän pitää saada jotain aikaiseksi. Tartuimme täkyyn. 

Uusi kokopitkä Cerecloth on sävellyksellisesti ja soitannollisesti yhtyeen kireintä ja väkivaltaisinta kamaa, mutta bändi ei ole unohtanut myöskään tavaramerkikseen muodostunutta melodisuutta, joka sekin tuntuu olevan entistä paremmalla tolalla. 

Onko musiikkinne käynyt mielestänne vihaisemmaksi kuluneiden vuosien myötä? 

– Tietty vihaisuus on ollut meissä aina, mutta nyt se välittyy tällaisten kiukkuisten vanhojen ukkojen esittämänä. Hyvä kuulla, että sen myös aistii!

Kuolema koskettaa jokaista 

Naglfarin sanoitukset eivät ole olleet koskaan genrensä huikeinta tarjontaa, mutta ne ovat täyttäneet paikkansa iskevän musiikin tukena. Tekstit ovat kulkeneet kautta linjan vahvasti pimeän puolella, ja niistä on löytynyt etenkin viimeisimmillä albumeilla myös Raamatusta tuttua sanastoa. 

Yhtyeessä vuodesta 1993 soittanut kitaristi Andreas Nilsson kuvaili lehdistötiedotteessa Cereclothin tekstien koostuvan ”siitä tavallisesta kuolemasta ja tuhosta”. Miksi te tahdotte laulaa näistä aiheista? Mikä tekee niistä teille niin tärkeitä? 

– Oli kyse minkä tyylisestä musiikista tahansa, sanoitusten teemat liikkuvat yleensä suurten asioiden ympärillä, joista kuolema koskettaa meistä jokaista. Se on teema, joka on kiinnostanut meitä lapsuudesta asti ja todennäköisesti suurin syy siihen, miksi olemme ajautuneet juuri tällaisen musiikin pariin. Kun kiinnostus yhdistyy yleiseen epäluottamukseen ihmisrotua kohtaan, aiheesta kirjoittaminen tuntuu ainoastaan luontevalta. 

Yksisanaisiin levynnimiin mieltyneen bändin tuorein otsikko tarkoittaa eräänlaista vahalla päällystettyä kangasta, jota on käytetty vainajien käärimiseen. Albumilta löytyy Cerecloth-niminen kappale, mutta miksi päädyitte antamaan saman otsikon albumille? Onko sillä teille jokin syvempi merkitys? 

– Kun lähdimme kirjoittamaan levyä, meillä oli mielessä täysin eri nimi ja suunta, mihin lähdemme albumia viemään, mutta ne vaihtuivat ajan kuluessa. Lopulta päädyimme Cereclothiin, koska meistä tuntui, että se sopi hyvin albumin kappaleiden tunnelmaan. 

– Nimellä on toki tarkoitus, mutta toivomme ihmisten lukevan sanoitukset itse ja tekevän omat johtopäätöksensä. 

Kotoiset vaikutteet 

Naglfarin nimi viittaa 1200-luvun alussa koottuun Runo-Eddaan, jonka sisältö koostuu yli tuhat vuotta vanhoista skandinaavisista runoista. 

Näissä kirjoituksissa Naglfarin kerrotaan olevan kuolleiden kynsistä rakennettu laiva, joka seilasi Ragnarökin tapahtumien tiimellyksessä kohti Vigriðrin taistelukenttää kuljettaen kyydissään jääjättiläisten joukkoa, joka tulisi käymään taistelun jumalia vastaan. 

Myös Naglfarin musiikin melodiamaailmassa on runsaasti skandinaavista väriä. Joissain kappaleissa saattaa kuulla selviä vaikutteita ruotsalaisesta kansanmusiikista, vaikka yhtyettä on mahdotonta survoa folk metal -karsinaan. 

Onko skandinaavinen musiikki- ja kulttuuriperimä vaikuttanut musiikkiinne?

– Ehdottomasti, etenkin uramme alkupuolen tuotoksilla, ja vaikutus kuuluu myös tänä päivänä, vaikka se ei ole ehkä aivan niin helposti havaittavissa. On täysin mahdotonta olla inspiroitumatta ympäröivästä kulttuurista, mikä on tähän ehkä se suurin syy. 

Lähes 30 vuotta kestänyt ura äärimetallin parissa on pitkä taival, jonka aikana koko musiikkikenttä on kokenut valtavan muutoksen. 

Siinä missä kentän toiminta oli vuonna 1992 todella amatöörimäistä ja ehdottomasti undergroundia teinipoikien puuhastelua, black metalin eturintamaa miehittävät nykyisin lähes poikkeuksetta keski-ikäiset muusikot, jotka ovat nähneet ja kokeneet internetin aiheuttaman suuren muutoksen. 

Kaikki on nyt toisin kuin ysärin alussa, mutta kaipaatteko te jotain niiltä ajoilta? 

– Kaikki on tänä päivänä aivan mainiosti, mutta kaipaamme työtä uuden musiikin löytämisen eteen – flyereita, kasetinvaihtoa, fanilehtiä ja kaikkia niitä kontakteja ympäri maailman kirjepostin kautta. Meillä on yhä kaikkea sitä kamaa laatikkokaupalla säästössä. 

Mikä motivoi työssäkäyviä ja perheellisiä miehiä tekemään mustaa metallia vielä tänäkin päivänä? 

– Tämä on elämäntyylimme, ja jatkamme musiikintekoa hautaan saakka. Emme tiedä mitään muutakaan tapaa elää, emmekä edes toivo tietävämme.

Julkaistu Infernossa 5/2020.

Lisää luettavaa