”Trendien perässä juoksijat ovat varmaankin jo hylänneet tämän jutun ja siirtyneet johonkin uuteen” – haastattelussa doombändi Lord Vicar

Lord Vicarin kolmas albumi vie lihallisuuden porteille. Tuo unelmien ja painajaisten tyyssija on vain yksi Kimi Kärkeä kiinnostavista tiloista.

25.07.2016

Lord Vicarin toisen ja kolmannen albumin välissä vierähti viisi vuotta. Bändin johtohahmo ja kitaristi Kimi Kärki sanoo, että odottaminen kannattaa. Gates of Flesh -levyn materiaali on saanut marinoitua ja kypsyä rauhassa.

Uuden musiikin ohella doomväkeä ilahduttanee se, miten Lord Vicar on uusinut kokoonpanoaan. Bändissä soittaa nyt myös Kärjen vanha Reverend Bizarre -kollega, Albert Witchfinderiksikin kutsuttu Sami Hynninen.

Kansainvälisen kokoonpanon muut jäsenet ovat brittirumpali Gareth Millsted ja ruotsalainen laulaja Chritus Linderson, joka ei kaipaa Saint Vitusissa, Count Ravenissä ja Terra Firmassa laulettuaan näinkään lyhyttä esittelyä.

Kärki muistelee, että alkoi miettiä Lindersonin kanssa soittamista saman tien, kun Reverend Bizarre kymmenen vuotta sitten kuopattiin.

– Halusin jatkaa rakastamani musiikin parissa, ja Chritus tuli mieleeni heti. Tykkäsin hänen tyylistään, joka oli vaikuttanut myös Reverend Bizarren Hynnisen ilmaisuun. Chritus oli kadonnut kartalta Terra Firman hiipumisen jälkeen, mutta löysin hänet Count Ravenin Wilburin avustuksella. Menin tapaamaan Chritusta Tukholmaan, ja siitä se lähti.

Siinä vaiheessa Millsted soitti vielä Centurions Ghostissa.

– Centurions Ghost lämmitteli Reverend Bizarrea viimeisellä Euroopan-kiertueella. Tutustuimme sillä rundilla hyvin. Meitä yhdistää rakkaus vanhan liiton doom metaliin ja 1970-luvun progressiiviseen musaan. Kun Gareth kuuli minun etsivän rumpalia uuteen bändiin, hän otti yhteyttä saman tien.

Lord Vicarin ensimmäinen albumi Fear No Pain ilmestyi vuonna 2008 ja toinen, Signs of Osiris, 2011. Noilla levyillä bassoa soitti Jussi Myllykoski, joka on nyttemmin poistunut yhtyeestä. Uuden albumin bassot hoituivat Kärjen ja rumpali Millstedin voimin. Sami Hynninen ehti soitella muutamilla viimevuotisilla Euroopan-keikoilla.

– Hän on mukana toistaiseksi. On ollut aivan erityisen hienoa soittaa taas Samin kanssa, Kärki sanoo. – Miehist’ parrait!

Hyvä kestää aikaa

Kimi Kärki vaikuttaa tyytyväiseltä mainitessaan, että Lord Vicarilla on tiedossa hyviä keikkoja. Bändi tulee esiintymään Suomen lisäksi ainakin Englannissa, Ruotsissa ja Keski-Euroopassa.

Lord Vicarin kolmas levy ja kiertueet osuvat otolliseen aikaan. Black Sabbathinsa kuunnelleet doom metal- ja occult rock -yhtyeet ovat viime vuosina nauttineet entistä laajempaa suosiota. Voisi puhua jopa duumibuumista.

– Siinä on kysymys eräänlaisesta retromaniasta, paluusta 1970–80-lukujen soundiin ja jopa hippipsykedeliaan. Nykyinen valtavirtamusiikki on pääosin niin hengetöntä, että kun nuoret saavat kuullakseen tiettyjä klassikkoyhtyeitä, he tuntevat kuuntelevansa eri planeetalla tehtyä musiikkia, Kärki sanoo.

Hän jatkaa, ettei synkän ja vanhan musiikin muodikkuus ole vaikuttanut hänen tekemisiinsä millään tavalla.

– Olen tehnyt tätä 90-luvulta asti. Hynninen esitteli mulle lukioaikoina alan klassikkobändejä, ja ne upposivat syvälle mun Black Sabbath- ja Led Zeppelin -diggailun muokkaamaan maaperään. Reverend Bizarre oli osaltaan luomassa tätä ”buumia”, erityisesti Suomessa.

Kärki pohtii, että hänellä on musiikin maailmassa vanhojen perintöjen säilyttäjän ja ylläpitäjän rooli. Samalla hän kuitenkin kokee tekevänsä uutta musiikkia, joka on onnistuneimmillaan jopa universaalia.

– Trendien perässä juoksijat ovat varmaankin jo hylänneet tämän jutun ja siirtyneet johonkin uuteen. Mutta eivät hyvät jutut katoa, julkisuus ja julmat markkinavoimat vain toimivat sykleissä. Hyvää ja aikaa kestävää musiikkia löytyy monista genreistä. Se ei ole sidoksissa julkisuuspiikkeihin.

Pettävän ruumiin äärellä

Lord Vicar teki kolmannen albuminsa Gates of Fleshin Noise for Fiction -studiolla Joona Lukalan kanssa.

Kärki kertoo, että sessiot sujuivat nopeasti ja hyvässä hengessä, koska niihin oli valmistauduttu kuukausien ajan. Erityisen tarkkaa työtä tehtiin lauluja äänitettäessä.

– Chritusilla on hieno ääni. Ohjasin hänet kenties uran kovimpaan laulusuoritukseen, vaikka herralla on piinkova historia Count Ravenissä, Saint Vitusissa, Terra Firmassa ja Goatessissä. Se oli herkkyyden, hulluuden ja raivoisan vokaalipiiskauksen tunnejuhlaa.

Gates of Flesh on Lord Vicarin edellisempiä albumeja ytimekkäämpi kokonaisuus. Bändi luonnehtii sitä fokusoituneimmaksi levykseen.

– Se on tiukka ja monipuolinen paketti, joka seikkailee niin kevyiden, surullisten kuin raskaidenkin tunteiden viidakossa. Pyrimme tekemään uudesta levystä intensiivisen, jopa raa’an, mutta sieltä löytyy myös Pink Floyd -henkistä leijuntaa, akustisia tunnelmia ja harmonialaulua.

Kärki suosii Lord Vicarin levyjen kansissa klassisia maalauksia, jotka resonoivat musiikillisten konseptien kanssa. Fear No Painin kansi nyökkäsi Wagnerin wotanistista maailmaa kohti. Signs of Osirisin kannessa taas oli Egyptissä elämää niittävä enkeli, joka viittasi levyä teemoittaviin siirtymäriitteihin ja maailmanuskontojen kalendaarisuuteen.

Gates of Fleshin kannen on maalannut William Adolphe Bouguereau. Kuvassa nymfit kokoontuvat repimään satyyria kappaleiksi. Kärjen mukaan se liittyy levyä hallitsevaan lihallisuuden tematiikkaan.

– Se ohjaa erotiikan, ekstaasin, rappeutumisen, pettymysten ja pettävän ruumiin äärelle. Levy on kuin äärimmilleen viety aistiolennon elämä. Se on täynnä unelmia, painajaisia ja himon tutkielmia. Gates of Flesh tutkii lihaa ja sen heikkoutta, mutta myös elämän antavaa riemua, potenssia, dionyysisuutta.

Kasvot naamion takana

Kimi Kärki tunnettiin Reverend Bizarressa Peter Vicarina, mutta Lord Vicarin uran alkumetreillä hän päätti tappaa alter egonsa.

– En koe enää tarvitsevani sellaista naamiota. Teen musiikkia ihan itsenäni. Yritän olla rehellinen ja mahdollisimman herkkäkorvainen sisäisen maailmani tulkitsija. Joskus se onnistuu hyvin, joskus huonosti, mutta ainakin yritän olla yhtä kaikilla elämäni eri osa-alueilla.

Roolihahmojen ongelma on se, että jos niille antaa vallan, ne saattavat pitää sen omanaan.

– Ihminen on sokea itselleen. Tiedostan olevani hiukan narsisti. Se kumpuaa osittain nuoruuteni ikävistä kokemuksista ja niiden voittamisesta. Aika moni esiintyjä hakee hyväksyntää ja tukkii toiminnallaan jotain sisäistä haavaa. Minä yritän nykyään noudattaa ohjetta ”don’t be an asshole”.

Roolin riisuminen ei merkitse sitä, ettei Kärki olisi edelleen monitahoinen hahmo. Hän on paitsi muusikko myös tohtoriksi väitellyt kulttuurintutkija.

– Tutkijaidentiteettini on aina läsnä. Varsinkin silloin, kun toimin musiikin maailmassa. Tein kulttuurihistorian väitöskirjani stadionrockista, mutta esiintymisen teatraaliset ja teknologiset elementit ja muusikon itseilmaisu kiinnostavat minua kaikilla tasoilla.

– Soittaessani yritän päästä siihen virtaavaan maailmaan, jossa kaikki muu paitsi kappaleen hengittäminen ja sävelten kietoutuminen yhteiseksi jaetuksi magiaksi katoaa.

Toisinaan taide ja tiede lomittuvat toisiinsa hauskalla tavalla.

– Tein viime vuonna kaksi konferenssikeikkaa, Ohiossa ja Madeiralla. Ideana oli yhdistää akateeminen paperi ja musisointi. Ensi kesänä tulee vedettyä heviaiheisen konferenssin pääpuhujaluento ja sen perään festarikeikka.

Lord Vicarin verkkainen julkaisutahti on mahdollistanut muissakin bändeissä soittamisen. Kärjen muita aktiivisia projekteja ovat Uhrijuhla, E-Musikgruppe Lux Ohr ja sooloura. Myös vuonna 1997 perustettu progeyhtye Orne saattaa vielä levyttää.

– Olen yrittänyt parhaani mukaan laventaa ilmaisupalettiani. Se auttaa kypsymään soittajana ja sovittajana, mikä taas vuotaa takaisin Lord Vicariin erilaisina sävyinä ja orkestraatioihin liittyvinä ideoina. Haluan kuitenkin aina antaa äärimmäisen lahjakkaille yhtyetovereilleni tilaa ideoida ja ilmaista itseään.

Kärjen yhtyeet eivät elä aivan eri maailmoissa. Hänen bändejään yhdistää melankolia ja melodisuus.

– En tee tahallani hankalasti lähestyttävää musiikkia. Pyrin kohti sielua värisyttävää ilmaisua, jonka koen todeksi ja omakseni. Siinä asiassa en halua tehdä kompromisseja. Toinen tärkeä asia on kiinnittyminen traditioihin. Me kaikki kuljemme jättiläisten jalanjäljissä.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 5/2016.