Trivium julkaisee syksyllä uuden levyn – kuuntele uusi Feast of Fire -single

In the Court of the Dragon on yhtyeen kymmenes studioalbumi.

12.08.2021

Edellisen levynsä keväällä 2020 julkaissut Trivium tiedottaa julkaisevansa uuden albumin jo tulevana syksynä. In the Court of the Dragon -pitkäsoitto näkee päivänvalon 8. lokakuuta Roadrunner Recordsin kautta. Kyseessä on yhtyeen uran kymmenes studioalbumi.

Levyltä julkaistiin aiemmin kesällä näytepalana sen nimikkokappale ja nyt maistiaisiksi tarjoillaan tuore single Feast of Fire, joka basisti Paolo Gregoletton mukaan syntyi studiossa hieman yllättäen.

”Joka levyä tehdessä on se yksi biisi, jota et osaa edes odottaa. Se voi saada alkunsa riffistä, jonka joku heittää treenikämpällä ilmoille, lyriikanpätkästä, joka istuu johonkin melodiaan tai kuten Feast of Firen tapauksessa riffistä keskellä demoa, jonka Corey (Beaulieu, kitara) oli tehnyt. Olimme edenneet jo pitkälle esituotantoon, kun totesimme demoa kuunnellessa, että se voisi olla parempikin. Tuottajamme Josh Wilbur oli kirjoittanut muistiinpanoihinsa: ’Bridge on erityinen, ehkä jopa niin erityinen, että se ansaitsisi kokonaan oman biisin’. Niinpä revimme kappaleen paloiksi ja aloitimme alusta siinä hetkessä”, Gregoletto kertoo.

”Koska meillä ei ollut sovittua kiertuetta näköpiirissä, lähdimme tekemään levyä sillä ajatuksella, että meillä on aikaa kokeilla kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja jos tarve vaatii, voimme aloittaa vaikka koko biisin alusta, jos siltä tuntuu.”

Lisää luettavaa