Tulta ja jumalanpelkoa – biisimaistiainen tulevalta Rotting Christ -levyltä ensisoitossa

Kreikkalaista black metalia tulee albumimitassa jälleen helmikuussa.

28.11.2018

Yli 30 vuotta mustaa metalliaan takonut kreikkalaisyhtye Rotting Christ paljasti hiljattain 15. helmikuuta julkaistavan uuden levynsä nimen, biisilistan ja kansikuvan. Nyt tarjolla on myös ensimmäinen biisimaistiainen, joka tottelee nimeä Fire, God and Fear. Kappaleen lyriikkavideon voit katsoa tuosta alapuolelta.

Lehdistötiedotteessa kerrotaan The Heretics -albumin avaavan aivan uuden luvun Rotting Christin uralla. Levyn äänimaailmasta vastaa studiovelho Jens Bogren, jonka ammattitaitoihin ovat viime vuosina luottaneet muun muassa Amorphis, Mokoma, Stam1na, Orphaned Land, Sepultura, Kreator ja lukuisat muut. Lisäksi levyllä kuullaan vieralijoina muun muassa Melecheshin Ashmedia.

Lisää luettavaa