”Tuntuu, että progressiivinen musiikki on aina vetänyt puoleensa vähän hulluja ihmisiä” – haastattelussa Haken

Brittiläinen Haken teki viidennestään albumin, joka ei olisi voinut syntyä muuten kuin täsmälleen osiensa summana.

02.03.2019

Haken on brittiläisen progeperinteen moderni soihdunkantaja. Sen eri vuosikymmeniä teatraalisesti yhdistelevässä progessa saattavat kätellä niin jyrkin metalli kuin tarttuvin kasari. Jopa saman kappaleen sisällä.

Tämä ei kuulosta yhdistelmältä, joka tavoittaisi yleisöä progeharrastajien ulkopuolelta, mutta Haken on pistänyt säännöt uusiksi: bändin keikoilla näkee kansaa, joka ei muuten kuuntele raskasta musiikkia lainkaan.

Synisti-kitaristi Richard Henshall, mikä on Hakenin avain tähän epätavalliseen kansansuosioon?

– Siinäpä vasta konstikas kysymys, johon ei ole olemassa suoraa vastausta, koska musiikki on niin subjektiivinen asia. Pyrimme aina rakentamaan monimutkaisimpienkin kappaleiden ytimeen tarttuvia melodioita ja kertosäkeitä, koska emme halua kirjoittaa niin kryptistä musiikkia, että vain progemuusikot saisivat siitä otteen.

– Jos olemme löytäneet jonkin taianomaisen otteen, se liittyy varmasti tähän tasapainoon. Keinumme koko ajan valon, pimeyden, raskauden ja tunnelmoinnin välillä, jolloin musiikkiamme on helppo lähestyä… Tai ehkä kaikki johtuu siitä, että olemme niin komeita kundeja. Siis ainakin brittiläisittäin, mikä ei tarkoita koko maailman mittakaavassa kovin paljoa, hah hah.

Vielä viisi vuotta sitten Hakenin nimi ei ollut edes kovin monen progenkuluttajan huulilla. Debyyttialbumi Aquarius (2010) ja sitä seurannut Visions (2011) olivat hyviä taidonnäytteitä, mutta viimeinen särmä jäi uupumaan. Kaikki muuttui Richardin mukaan kuin valonnopeudella, kun kolmas albumi The Mountain (2013) julkaistiin.

– Se oli ensimmäinen InsideOutin kautta julkaisemamme albumi. Olemme diilistä yhä todella kiitollisia, Richard sanoo.

– Vietimme juuri The Mountainin viisivuotispäivää. En voi käsittää, miten paljon tässä välissä on tapahtunut. Yhtenä päivänä olimme pieni progebändi Lontoon musiikkimetropolissa ja seuraavana soitimmekin jo Between the Buried and Me’n kanssa Helsinkiä myöten, jos sallitte pienen Suomi-viittauksen.

– The Mountain ja sitä seuranneet kiertueet valoivat meihin itseluottamusta. Keräsimme tuolloin nykyisen kuulijakuntamme siemenen ja saimme huomata, että joku on oikeasti kiinnostunut hulluista seikkailuistamme.

Säveltäjänä Haken

Vector, Hakenin viides kokopitkä, on harppaus kohti metallisempaa ilmaisua. Bändi on liikkunut kauas pari vuotta sitten julkaistun Affinityn synavetoisista maailmoista.

Richard kokee muutoksen tapahtuneen kuin itsestään ja sen juurten versoneen jo edellisen levyn aikoihin.

– Affinity oli meille itsellemme merkittävä käänne. Emme olleet enää vain omillaan säveltävien muusikoiden kollektiivi, joka niputti ideansa yhden nimen alle. Aloimme kokoontua yhteen ja sävelsimme kaiken musiikin porukalla. Se oli todella jännittävää, ja kuten Affinityltä kuulee, se avasi soundiimme täysin uusia idealaareja.

– Kyseenalaistimme vanhat tapamme yhä vahvemmin Vectorilla. Kirjoitimme sen kokonaisuudessaan muutaman kuukauden sisällä, mikä oli paljon tiiviimpi aikaraami kuin yhdelläkään aiemmalla Haken-albumilla. Kuinka ollakaan, näiden kuukausien sisällä ajatuksemme veivät musiikkia terävämpään, raskaampaan ja metallisempaan suuntaan, eikä kenenkään tarvinnut muovata kirjoittamistaan muiden pillien mukaan.

”Harmoninen” on hyvä luonnehdinta bändin ympärillä vallitsevalle ilmapiirille. Haken vaikuttaa olevan niin sujuvasti yhteenpelaava kokoonpano, että musiikkia syntyy kuin itsestään.

– Jos olisimme perustaneet bändin kymmenen vuotta aiemmin, emme varmasti olisi olleet aivan yhtä kypsiä tällaisen musiikin tekemiseen, Richard naurahtaa.

– Totta kai joskus on tilanteita, että joku meistä vie musiikkia hieman eri suuntaan kuin toiset, mutta tätä nykyä se ei aiheuta kädenvääntöä. Olemme löytäneet useiden säveltäjien keskeltä kompromissin. Se voi kuulostaa myrkylliseltä minkä tahansa luovan työn suhteen, mutta voin vakuuttaa, että Hakenin kohdalla olemme saaneet valjastettua jokaisen jäsenen taidot koko bändin soundia kantavaksi vahvuudeksi.

– Vector on jotain sellaista, mitä yksikään meistä ei kykenisi ikinä säveltämään yksinään. Se on niin aidosti bändilevy, että kokonaisuuden säveltäjä on yksinkertaisesti Haken.

Vuosikymmeniä rikkaampaa

Progemaailmalla seilaa paljon ultramoderneja, ainoastaan tämän hetken soundia pyöritteleviä bändejä, mutta toisaalta myös todellisia nostalgiatrippailijoita, jotka haluavat viedä musiikkinsa täysin 70- tai 80-luvulle. Haken ei sovi kumpaankaan lokeroon.

– Rakastamme vanhoja bändejä kuten Gentle Giant tai King Crimson, mutta sydämemme sykkivät yhtä lailla Totoa, niin tässä sitä ollaan, Richard Henshall toteaa.

– Ei siis kannalta ihmetellä, jos soundipalettimme vaihtelee milloin minkäkin vuosikymmenen tavaramerkeiksi luettujen tunnelmien välillä. Meillä on tapana kokeilla paljon erilaisia ratkaisuja ennen kuin kappale saa lopullisen muotonsa. Affinityllä oli paljon raitoja, joihin suunnittelimme aluksi perinteisiä synajousia, kunnes päädyimme kokeilemaan paljon kasarimpia soundeja. Se sai kappaleet kiehtomaan itseämme ihan uusilla tavoilla.

– Vastaavasti Vectorista oli tulla synapitoisempi levy Affinityn tyyliin, mutta levy tarvitsi lisää särmää. Se löytyi kitaroista. Kokeilimme sovittaa kappaleet kitaravetoisemmiksi, mikä räjäytti jälleen pankin. Voin suositella samaa kaikille. Kokeilkaa älyttömimpiäkin asioita. Se saattaa olla oikea kultakaivos.

Vallattomuus on ilmoilla myös Vectorin instrumentaaliosuuksissa. Albumilta löytyy Nil by Mouth -instrumentaalikappaleen lisäksi paljon lennokkaita lauluttomia osuuksia.

– Julkaisimme viime vuonna Dan Briggsin [Between the Buried and Me] kanssa perustamamme Nova Collectiven ensimmäisen albumin. Se oli ensimmäinen kerta, kun tein täysin instrumentaalisen levytyksen. Ennen sitä olin alitajuisesti mieltänyt laulun aina erilliseksi osaksi musiikkia, joka on irrallaan bändisoittimista. Nova Collectivelle säveltäessäni sisäistin viimein, että laulu on yhtä lailla instrumentti. Se avasi ovia uudenlaiseen säveltämiseen, jossa muut instrumentit saattoivat ottaa laululta vallan. Kappaleet kertoivat tarinoita muilla tavoin kuin perinteisin lauluin ja lyriikoin.

– Kun sävellän laulettuja kappaleita, etenen usein perinteistä kaavaa pitkin säkeistöineen ja kertosäkeineen. Nova Collectiven myötä mielessäni pulppusi ideoita instrumentaalisista Haken-sävellyksistä ja huomasin keskustelevani musiikkini kanssa vapautuneemmin kuin aiemmin.

Tutki omaa hulluuttasi

Jos Hakenin sävellykset tasapainoilevat monimutkaisten kiemuroiden ja suoraviivaisen tarttuvuuden välillä, Vectorin teemasta mielipuolisine tohtoreineen ja mielenterveyttään epäilevine potilaineen löytyy kryptisyyttä senkin edestä.

Vector on konseptiltaan kuin kansiensa mustetahratesti: jokainen voi tehdä siitä oman tulkintansa, ja se taas voi kertoa enemmän kuulijasta itsestään kuin Hakenin mielenliikkeistä.

– Pyörittelimme paljon erilaisia ideoita niiden kuukausien aikana, kun sävelsimme Vectoria. Voisi kai sanoa, että musiikki ruokki teemaa ja teema musiikkia, Richard alustaa.

– Vector käynnistyy hieman vinksahtaneen tohtorin näkökulmasta. Hänellä on pakkomielteitä erään potilaansa suhteen, jonka hän haluaa puskea yli mielipuolisuuden rajojen sokkiterapialla. Siitä alkaen kulma siirtyy pikkuhiljaa potilaalle, ja lopulta en osaa edes itse kertoa, mitkä asiat tapahtuvat oikeasti ja mitkä eivät.

Richard kertoo kiinnostuvansa Haken-albumien teemoista jopa enemmän kuin olisi tarpeen, koska hän haluaa perustaa kaikki konseptit todellisuuteen. Vector vei Richardin psykologian uumeniin.

– Jos katson historiallista dokumenttia, haluan ahmia kaiken aiheesta kirjoista. Jos luen uutisen jostain lääketieteellisestä läpimurrosta, olen pian tutkimassa asiaa itsekin, vaikken ymmärtäisikään siitä kaikkea. Se on Hakenissäkin palkitsevaa, inspiroitua jostain, oppia siitä ja luoda sen pohjalta itse jotain uutta.

– Nyt kiinnostuin erityisesti 1950-luvusta ja kaikista niistä kokeista, joita hullujenhuoneilla ympäri maailmaa tehtiin. Ihmismielen murtaminen sokkiterapian, lobotomian, koomaan vaivuttamisen ja jopa kiduttamisen kautta oli vain jäävuorenhuippu, kun pakkomielteiset lääkärit levittivät omia ratkaisujaan totuuksina.

Richard ei meinaa ottaa kysymystä vakavasti, kun utelen häneltä, mitä hänen omista päähänpinttymistään tai tavoistaan muut saattaisivat pitää hulluutena.

– Minusta tuntuu, että progressiivinen musiikki on aina vetänyt puoleensa vähän hulluja ihmisiä, Richard naurahtaa. – Täysin mieleltään terveitä ei taida olla olemassakaan, jos ihmistä määritellään jonkinlaisten normien ja keskiarvojen mukaan. Se olisi hemmetin tylsää. Minusta ihmisyyden ydin jopa piilee pienissä hulluuksissa.

– Olen kaikessa mitä teen helposti addiktoituva ihminen. Keskityn joskus säveltämiseen ja kitaraani niin paljon, ettei se ole ihan tervettä. Saatan hieroa tuntikausia vuosia vanhaa ideaa, unohtaa syödä, juoda ja nukkua, eikä ideasta tule välttämättä sittenkään valmista. Kukaan ei kuule sitä musiikkia, joka on vähällä ajaa minut hulluuteen!

– Pidän itseäni outona myös siinä mielessä, että suoriudun paljon paremmin paineen edessä. Soittaessani studiossa tai kotona saatan mokailla samat jutut kymmeniä kertoja ja turhautua täysin. Kun sitten soitan lavalla ison yleisön edessä, katoan jonkinlaiseen katatoniseen hulluuteen ja soitan paremmin kuin ikinä yksinäni.

Vector on teatraalisinta Hakeniä tähän päivään mennessä, eikä albumin vuoropuhelumaisista lyriikoista ole pitkä matka vielä laajempiin kokonaisuuksiin. Richard kertoo, että bändillä itsellään oli tapana kutsua työstämäänsä Vectoria ”hakenmäiseksi rockoopperaksi”.

– Vectorin konseptista olisi saanut pienellä räätälöinnillä todellisen ihmismielen sisäisen vaudevillen, joka olisi voinut edetä vuoropuheluksi sisäisten ristiriitojen välillä, mutta se ei sopinut tunnelmaan täysin. The Affinityllä meillä oli Leprousin Einar [Solberg] vierailemassa The Architect -kappaleessa. Se toimi niin hyvin, että aloimme ihmetellä, miksei levyillämme ole vieraillut muita ääniä aiemmin.

– Hieman pidemmälle vietynä Hakenin musiikki on kuin luotu useampien laulajien progeoopperaksi, joten jos mielemme joskus kirkastuu jonkin sopivan konseptin edessä, tulemme varmasti hyödyntämään tätä ajatusta.

Julkaistu Infernossa 9/2018.

Lisää luettavaa