Tuskaan saapuva Avatarium julkaisi tulevan albuminsa tietoja

23.02.2017

Candlemassista tutun basistin Leif Edlingin johtama Avatarium paljasti viime kuussa työskentelevänsä uuden albumin kimpussa. Nyt yhtye on julkaissut tulevan levynsä nimen ja julkaisupäivämäärän.

Yhtyeen kolmas levy on nimeltään Hurricanes and Halos ja se julkaistaan 26. toukokuuta. Levyltä tulee löytymään kahdeksan kappaletta.

Yhtyeen edellinen pitkäsoitto, The Girl with the Raven Mask julkaistiin vuonna 2015. Avatarium tulee tarjoilemaan tunnelmallista doomiaan tulevana kesänä Suomeen Tuska-festareille.

Lisää luettavaa