Tuskaan saapuvan Midnightin uudella kappaleella jyrätään vanhan Venomin hengessä – levy ulkona ensi kuussa

Midnightin musiikin perusarvot ovat kohdillaan.

15.12.2019

Yhdysvaltalaisen Jamie ”Athenar” Waltersin hengentuotos Midnight julkaisee Rebirth by Blasphemy -levynsä 24. tammikuuta.

Midnightin neljännen levyn nimen taustalta löytyy väkevä statement.

Rebirth by Blasphemy on todellakin uudelleensyntymä. Se on muutos elämässä ja muutos tehdä mitä vittua haluat ja katsoa, mitä sen jälkeen tapahtuu. Se tarkoittaa mahdollisuuksien ja riskien ottamista ja sitä, että sanoo kyllä”, Athenar kertoo.

Tulevan kesän Tuska-festivaaleilla esiintyvä bändi antaa tuoreimpana biisinäytteenä Rising Scumin, jonka romuluisessa möyrinnässä elää vahvasti vanhan Venomin henki.

Lisää luettavaa