Twisted Sister julkaisee kosmetiikkasarjan

Yes please we're gonna take it!

11.12.2022

Puuttuuko lähimmäiseltäsi vielä joululahja? Eipä hätiä, Twisted Sister on lanseerannut oman kosmetiikkasarjansa juuri sopivasti keskelle kuuminta lahjahumua.

Sarja on tuotettu yhteistyössä Rock and Roll Beauty -kosmetiikkabrändin kanssa. Sama valmistaja julkaisi lokakuussa oman tuoteperheen myös Ozzy Osbournelta.

Twisted Sister Collectionin kruununa komeilee niin ärtsy luomiväripaletti, että se saa Vertti-vaarinkin säkenöimään kilpaa joulukuusen kanssa.

Sen lisäksi löytyy myös metallinhohtoisia meikkikyniä, joita voi käyttää muun muassa luomivärinä tai eye linerina. On poskipunia, jotka näyttävät saaneen inspiraationsa suoraan Dee Sniderin härskeimmiltä vuosilta, ja mahdollisimman punaista huulipunaa, joka sopii pikkujoulusesonkiin kuin paljas pylly kopiokoneen päälle.

Sarjaan kuuluu myös kolme erilaista tuoksukynttilää, käsipeili, kynsikoristeita ja kaksi erilaista meikkilaukkua. Näistä erityisesti pinkin pussukan soisi löytyvän myös rouva toimittajan kuusen alta.

Kurkkaa Rock and Roll Beautyn sivut täältä.

 

Lisää luettavaa