Saksalainen multi-instrumentalisti Markus Stock astui undergroundmetallistien tietoisuuteen toden teolla vuonna 1995. Silloin hänen ja vuoteen 1999 mukana olleen kosketinsoittaja Andreas Bachin luontomystiikasta ja aikakauden tummasta metallista ammentanut dark/doom metal -yhtye Empyrium julkaisi ensimmäisen demokasettinsa …der wie ein Blitz vom Himmel fielin.
Impurity-bändissä aiemmin death metalia soittaneen nuorukaisen uuden projektin hieman hapuilevien ja köpöjen kappaleiden takaa löytyi reilulla kädellä yritystä ja tunnelmaa, mikä johti lopulta levytyssopimukseen niin ikään taivaltaan aloittaneen Prophecy Productions -levy-yhtiön kanssa.
Vuotta myöhemmin ilmestynyt Empyrium-debyytti A Wintersunset… sai kunnian toimia Prophecyn ensimmäisenä virallisena julkaisuna. Kaksikon yhteistyö on kantanut aina tähän päivään saakka.
Empyrium on julkaissut vuosien varrella kuusi studiolevyä, joista tuorein, Über den Sternen, on mielenkiintoinen paluu bändin uran alkuvuosien rosoiseen ja metallivaikutteiseen tyyliin. Se katosi käytännössä täysin edeltävällä The Turn of the Tides -kiekolla (2014), jonka raikkaan, äärimetallista vapautuneen meiningin saattaa kuvitella olleen pieni sokki yhtyettä alusta asti seuranneille.
– Sanoisin, että uusi levy on vain jossain määrin paluuta ”metalliseen tyyliin”. Jotkin osat albumista ovat pehmeää ilmaisua, ja paikoin mukana on hiukan aiempaa progressiivisempaa kamaa, Stock määrittelee uusia sävellyksiä.
– Ai mikä sai meidät tekemään näin? Uskon suurimmaksi syyksi sen, että soitimme taannoin keikoillamme enemmän vanhaa materiaalia Wintersunsetiltä ja Songs of Moors & Misty Fieldsiltä [1997], mikä sai meidät arvostamaan vanhaa Empyrium-henkeä aivan uuteen malliin.
– Pistin pihalle myös kaksi julkaisua black metalia Sun of the Sleepless -sooloprojektillani, mikä näytteli kuviossa isoa osaa, eli kyseessä oli periaatteessa paluu 1990-luvun tunnelmiin, mutta ilman liian retroa soundimaailmaa.
Vanhan tunteen elvytys
Stockin puheet Über den Sternenin progessiivisuudesta eivät ole tyhjää markkinointihöpötystä. Syvällä levyn ytimessä todellakin elää menneiden vuosikymmenten edistykselliselle rockmusiikille tuttu ilmapiiri, vaikka harva kuulija lienee valmis leimaamaan albumin suorilta käsin progelevyjen joukkoon.
Progressiiviset elementit eivät ole haastateltavan musiikissa millään tapaa outoja, soittaahan hän Empyriumin toisen puoliskon Thomas Helmin – multi-instrumentalisti hänkin – kanssa myös hämyisempiä reittejä kulkevassa Noekkissa, joka on kaikkinensa hieman irti Stockin muusta tuotannosta.
Pienellä profiililla toimivan Noekkin neljä levyä ovat rockmusiikin puitteissa pysyvässä haasteellisuudessaan ikään kuin Empyriumin nutun kääntöpuoli. Noekk perustettiin isäntäbändinsä eläessä jonkinlaisessa välitilassa vuonna 2004, ja jälkeenpäin ajatellen ei ole suuri yllätys, että Empyriumin ura lopahti pari vuotta myöhemmin, kunnes käynnistyi taas uudenlaista energiaa hehkuen vuonna 2010.
Noekk on seurannut tiukasti Empyriumin kyljessä, ja projekti tuntuu olevan tekijöilleen täydellinen henkireikä, jonka kautta on turvallista panna ulos ne kaikkein hapokkaimmat jutut, jotka eivät pääbändin tuotantoon mahtuisi.
Kuten sanottua, vaikka Über den Sternenistä voidaan puhua progehenkisenä levynä, sen progressiivisuus sijaitsee syvällä musiikin rakenteissa, eikä Empyriumin tyylitajuisilta tuotoksilta voi odottaa täysin järjettömiä sävellyksellisiä irtiottoja.
– Olen samaa mieltä progressiivisuudesta, mutta en pidä levyä mitenkään liian kokeilullisena, koska päällimmäisenä tarkoituksenamme oli herättää vanhan Empyriumin fiilis henkiin. Meidän näkökulmastamme kyse on siis hyvin tarkoituksenmukaisesta lähestymisestä biisinkirjoitukseen, jossa ei ole sijaa kokeilullisuudelle.
– Mitä progressiiviseen puoleemme tulee, olemme napsineet Weilandista [2002] lähtien paljon vaikutteita skandinaavisilta uusprogebändeiltä kuten Landberkiltä ja White Willow’lta. Über den Sternenillä vaikutteet ovat ehkä hieman aiempaa paremmin kuultavissa.
Kolkot näkymät
Yksi haastateltavamme kaupallisesti merkittävimmistä musiikkiprojekteista (ellei niistä jopa merkittävin) on parikymmentä vuotta sitten käyntiin polkaistu, kuusi levyä julkaissut The Vision Bleak, jonka goottihenkinen ja paikoin liioitellun dramaattinen ”kauhumetalli” vaikuttaa uponneen yleisöön varsin hyvin.
Yhdessä Ewigheim-yhtyeen – jota myös Stock on osa – perustajajäsenen Tobias Schönemannin (alias Allen B. Konstanz) kanssa kasatut albumit ovat kertoneet kelmeän vanhakantaisia tarinoita vampyyreistä, ihmissusista, noidista, aaveista ja jopa Lovecraftin kirjoista tutuista hirviöistä – vain muutamia teemoja mainitakseni.
Varsinkin viime vuosina projektihenkisesti edenneen bändin viimeisin albumi The Unknown (2016) toi peliin aiempia tuotoksia henkilökohtaisempia sanoituksia ja kaikessa metallisuudessaan vähemmän teatraalisia sävellyksiä. Tästä johtuen Vision Bleakin musiikki vaikutti viime kuulemalla vakavammalta ja monen fanin mielestä varmasti myös vakuuttavammalta kuin aiemmin.
Muutoksen huomaa konkreettisesti vertailussa The Deathship Has a New Captainiin (2004) ja sitä seuranneeseen ikuiseen Vision Bleak -suosikkiini Carpathia – A Dramatic Poemiin (2005), joilla Stockin ja Schönemannin kauhukuvien maalailu on kaikkein tehokkaimmillaan.
Vision Bleakiltä ei ole aiheellista odottaa albumia aivan joka vuosi, mutta The Unknownista on kulunut jo sen verran aikaa, että uutta materiaalia lienee jo valmiina?
– Vision Bleakin saralta ei ole valitettavasti paljon uutta kerrottavaa. Olen kirjoittanut ylös muutamia ideoita ja riffejä, mutta menee vielä kauan ennen kuin niistä saadaan aikaiseksi uusi ja ennen kaikkea tuoreelta kuulostava albumi.
– Kuten sanoin, olen julkaissut lähivuosina myös kaksi levyä Sun of the Sleeplessillä – ihan vain siksi, ettei porukka luule minun palaneen aivan täysin loppuun musiikkihommien parissa, Stock virnistää.
Omat suosikit
Vuonna 1978 syntynyt Stock koki todellisen heavy metal -valaistumisensa noin kymmenvuotiaana kuullun Iron Maidenin Number of the Beastin myötä. Sittemmin mies kahlasi metallikenttää läpi nuoruuden innolla, kunnes ajautui perinteisten thrash metal -klassikoiden kautta Darkthronen A Blaze in the Northern Skyn (1992) ja muun nyttemmin kanonisoidun black metalin pariin.
Toinen toistaan mielenkiintoisemmat levylöydöt ajoivat miehen hiljalleen oman musiikin ja säveltämiskokeilujen pariin, ja tällä hetkellä Stock on julkaissut tuotantoaan virallisesti noin 25 vuoden ajan. Discogs-verkkosivuston mukaan miehen soittoa tai laulua kuullaan lähes kolmellakymmenellä eri julkaisulla ja niin sanottuja oikeita bändejä löytyy kymmenkunta, joten musiikkibisnes on pitänyt saksalaisen kiireisenä.
Kaikki miehen tekoset eivät ole luonnollisesti olleet aivan priimaa, mutta Stockin tuotoksia kuunnellessa nousee päällimmäisenä mieleen intohimoinen tarve musiikilliselle luomistyölle, joka on tuottanut parhaimmillaan todella sielukkaita albumeita. Esimerkkinä olkoon vaikkapa Empyriumin akustinen, vahvasti Ulverin legendaariseksi muodostuneen Kveldssangerin (1996) hengessä kulkeva Where at Night the Woodgrouse Plays (1999), jonka ajattomuus ja arvokkuus on yhä hienoa kuunneltavaa.
”Jokainen levy on kuin oma lapsi – parasta ei voi valita” -tokaisu on varmasti monelle tuttu. Siitäkin huolimatta päätin haastaa taiteilijan valitsemaan omasta tuotannostaan ne henkilökohtaisesti rakkaimmat ja merkittävimmät albumit.
– Kyseessä on todellakin mahdoton tehtävä, mutta jos on aivan pakko valita, niin Empyriumilta ne ovat Songs of Moors & Misty Fields, Where at Night the Woodgrouse Plays ja Über den Sternen.
– Vision Bleakiltä suosikkejani ovat The Deathship Has a New Captain ja The Unknown. Sun of the Sleeplessiltä pidän molemmista levyistä eli To the Elementsistä sekä Cavernous Gaten kanssa julkaistusta splitistä [2017, 2019]. Tuo splitti jäi valitettavasti hieman yleisöltä piiloon, mutta kehotan vahvasti kaikkia tsekkaamaan nämä albumit!
Tottahan mies puhuu, sillä eritoten mainitun splittijulkaisun materiaali on vakuuttavaa, vaikka Stockin kynnet eivät ole aivan terävimmillään black metalin parissa.
On kieltämättä mielenkiintoista huomata, että Stock ei mainitse omien albumisuosikkiensa joukossa yhtään Noekkin tuotosta, Ewigheimin viittä viimeisintä levyä tai vaikkapa saksalais-ruotsalaisen Eudaimonyn paikoin hyvinkin toimivaa Futilea (2013), jota pidetään joissain piireissä pienenä synkkätunnelmaisen post- black metalin klassikkona.
Valinnanvaraa siis löytyy, ja yksi muusikon valttikorteista onkin tuotantonsa monipuolisuus: jokaisella projektilla on selkeästi oma ilmeensä ja tarkoituksensa, ja bändien tuotokset on helppo erottaa toisistaan.
Kun kirjoitat kappaleita, kumpi tulee ulos vaivattomammin, musiikki vai sanoitukset?
– Musiikki. Kun olen oikein luovalla tuulella, saatan tehdä uuden kappaleen valmiiksi asti puolessa päivässä. Toisinaan myös tekstit pulppuavat helposti, mutta monesti ottaa ikuisuuksia saada paperille oikeat sanat.
– Nautin kuitenkin paljon sanoitusten teosta. Ne ovat myös hyvä keino ilmaista itseäni.
Mies tuttujen soundien takaa
Markus Stockin ansiot eivät jää pelkän muusikkouden varaan. Mies on pyörittänyt vuodesta 1998 alkaen omaa Klangschmiede Studio E -levystudiota, jossa on purkitettu omien tuotosten lisäksi melkoinen liuta muitakin levyjä. Niistä kovimpina mainittakoon Alcestin lopullinen läpimurtokiekko Les Voyages de l’âme, Amesoeursin klassikoksi jäänyt nimikkoalbumi sekä Secrets of the Moonin valitettavan usein sivuutettu Antithesis.
Stock on vastuussa myös todelliseen kulttisuosioon nousseen, monien eri mysteerien ympäröimän Silencerin ainokaisen kiekon Death – Pierce Me’n (2001) äänimaailmasta. Pelkästään tämän albumin sisällöstä ja lähtökohdista riittäisi varmasti puhuttavaa yhden Inferno-numeron verran.
Kuten mainituista yhtyeistä huomaa, Klangschmiede-studio on vahvassa yhteistyössä aiemmin mainitun Prophecyn kanssa, eikä levy-yhtiöltä taida löytyä montakaan albumia, joilla Stockin kädenjälki ei ilmenisi jollain tavoin. Miehen tuotanto tietyllä tavoin jopa määrittää eräänlaisen ”Prophecy-soundin”, joka on usein aistittavissa lafkan julkaisuja kuunnellessa.
Musiikin ja yhtyeiden yksilöllisyys on kuitenkin studiotyöntekijälle tärkeä juttu.
– Kun tuotan albumin alusta loppuun studiollani – mikä on nykyisin aina vain harvinaisempaa –, tärkeintä on saada yhtye kuulostamaan parhaalla mahdollisella tavalla itseltään. Minulla täytyy olla tietysti myös silmää ja korvaa käytössä olevan budjetin suhteen. On tärkeää antaa yhtyeelle vinkkejä, miten saavuttaa soitannollisesti paras mahdollinen lopputulos, mutta samalla on säilytettävä artistien oma soundi. Vihaan sitä, että kaikki kuulostaa tänä päivänä niin samalta!
– Nykyisin minulla on lähinnä miksaustöitä, koska levyjä äänitellään yhä enemmän kotistudiossa ja vähän siellä sun täällä. Miksausprosessiin kuuluukin paljon eri osien yhteen saattamista. Liimailen siis musiikin eri osasia yhteen, näin kuvaannollisesti sanottuna.
Jatkuva taistelu
Stock on opittu tuntemaan siviiliminänsä ohella Ulf Theodor Schwadorfina, jota mies on käyttänyt useimmissa bändiyhteyksissään artistinimenään – joskin Noekkin parissa hänet tunnetaan mystisenä F. F. Yuggothina.
Komealta kalskahtavan ja ”epämetallisen” Ulf Theodor Schwadorf -nimen taustalta löytyy muusikon mieltymys romanttiseen taiteeseen ja perinteisestä metallimusiikkietiketistä irrottautuvaan vapauteen.
– Kehittelin sen joskus 1990-luvulla, kun tähtäimessäni oli keksiä epätavallinen nimi, jossa on hieman enemmän runollis-romanttista otetta kuin jossain brasilialaisessa bestial war metal -pseudonyymissä.
– Käytän artistinimeäni kuitenkin koko ajan vähemmän ja vähemmän. Usein lyhennän sen vain Schwadorfiksi tai esittäydyn Markus ”Schwadorf” Stockina.
Haastattelu lähestyy loppuaan ja jäljellä on enää kaikkein olennaisin kysymys: jos Markus Stock ja Ulf Theodor Schwador tappelisivat, kumpi voittaisi?
– He tappelisivat todelliseen Sméagol/Gollum-tyyliin ja sulautuisivat lopulta yhdeksi ja samaksi persoonaksi. Toinen ei voi elää ilman toista, joten voittajaa ei löydy, mutta ainakin on varmaa, että käynnissä on jatkuva taistelu, Schwadorf naurahtaa.
Julkaistu Infernossa 1/2021.