Nightwish julkaisee syyskuun 20. päivä uuden pitkäsoittonsa Yesterwynde. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen albumi basisti Jukka Koskisen kanssa, joka korvasi vuonna 2021 yhtyeestä lähteneen Marko Hietalan. Bändi on tänään julkaissut uuden osan Yesterwynde-albumin tekoon syventyvästä making of -videosarjasta ja tässä järjestyksessään kuudennessa osassa basisti Koskinen pääseekin kertomaan levyn työstämisestä omasta näkökulmastaan sekä avaamaan, millaista oli hypätä mukaan ison bändin kelkkaan. Videon pariin pääset alta.
Sarjan aiemmissa osissa Tuomas Holopainen on kertonut inspiraatiosta sävellyksien taustalla, multi-instrumentalisti Troy Donockley on puhunut uuden levyn soundimaailmoista ja äänitysympäristön vaikutuksesta, solisti Floor Jansen on avannut, millainen kokemus uuden levyn tekeminen oli hänen osaltaan, pureuduttu pääosin luonnonhistoriallisessa museossa kuvatun eeppisen Perfume of the Timeless -ensisinglen videon syntyyn sekä kuultu rumpali Kai Hahdon mietteitä tulevasta levystä ja sen tekemisestä.