Vahvan paluun tehnyt …and Oceans allekirjoitti levydiilin – studioreissu luvassa vielä tämän vuoden puolella

Kuolleista herännyt ...and Oceans antaa lupauksen uudesta albumista.

08.07.2019

Viimeisimmän albuminsa Cypherin vuonna 2002 julkaissut kotimaisen metallin vaihtoehtonimi …and Oceans on allekirjoittanut levytyssopimuksen suuren Season of Mist -levy-yhtiön kanssa.

Mm. Carach Angrenia, Rotting Christia ja Shiningia julkaiseva lafka on …and Oceansille entuudestaankin tuttu, sillä Season of Mist julkaisi pietarsaarelaisbändin kolme ensimmäistä virallista julkaisua vuosina 1998-1999.

Levydiili tarkoittaa tietysti sitä, että yhtye on painumassa loppuvuodesta studioon, ja uutta musiikkia on ilmestymässä jossain vaiheessa tulevaa vuotta.

Sinfonista black metalia soittavan bändin nykyiseen miehistöön kuuluvat kitaristit Timo Kontio ja Teemu Saari, solisti Kena Strömsholm, sekä uusina jäseninä mm. Gloria Mortista tuttu rumpali Kauko Kuusisalo ja Alghazanthissa vaikuttanut kosketinsoittaja Antti Simonen.

Bassoa soittaa …and Oceansissa aiemmin kitaroinut Petri Seikkula.

Lisää luettavaa