Vakavasti sairas Chimaira-rumpali avoimena: ”Olen kauhuissani, häpeissäni ja mieleni vajoaa pimeyteen aivan liian usein”

Andols Herrick on pahoillaan, ettei pääse soittamaan vuoden lopussa heitettävällä reunion-keikalla.

25.12.2017

Amerikkalaisen Chimaira-yhtyeen pitkäaikaisin rumpali Andols Herrick on julkaissut sosiaalisessa mediassa pitkän päivityksen terveydentilastaan. Herrick on pitkään kärsinyt vakavista ruoansulatukseen liittyvistä ongelmista, joiden tarkka diagnoosi ja aiheuttaja on edelleen mysteeri. Tämä on ajanut miehen omien sanojensa mukaan katatoniseen masennukseen ja hän on käytännössä ympäri vuorokauden sänkyyn sidottuna.

Rumpali sanoo olevansa erityisen pahoillaan ja surullinen, ettei pysty osallistumaan 30. joulukuuta järjestettävään Chimairan klassikkokokoonpanon reunion-keikkaan. Herrick kuvailee olleensa toiveikas keikan suhteen ja sen tuoneen hetkeksi pienen valonpilkahduksen synkkyyden keskellä, mutta joutuneensa kuitenkin kohtaamaan sen tosiasian, ettei hän ole soittokunnossa.

”Kun Chimairan paluukeikka alkoi kääntyä sanoista teoiksi, olin todella innoissani. Kaipaan esiintymistä ja sitä aukkoa sydämessäni olen pitkään yrittänyt olla huomioimatta. Haaveeni oli tulossa toteen, mutten koskaan osannut kuvitella että olisin tässä fyysisessä ja henkisessä tilassa. Austin [D’Amond, tuuraava rumpali] saa minun täyden tukeni – se kaveri on vitun uskomaton – ja löydän lohtua siitä, että Chimairan erikoiskeikka tulee olemaan sen uran paras. Mutta helvetti soikoon miten toivon, että olisin nyt treeneissä sen sijaan että tarvitsen kahdeksan tuntia valmisteluja hoitaakseni jonkun pikkuasian”, Herrick kirjoittaa.

”Minusta tuntuu aina vain enemmän siltä, että tämä jatkuva epämukavuus, pahoinvointi ja kunnon pahentuminen on todellisuuteni ja minun on vain opittava sulkemaan mielestäni se meteli, joka huutaa vasten kasvojani kuin megafoni joka ikinen sekunti kun olen valveilla. Toivon olevani väärässä ja tiedän, että vielä on asioita tutkimatta. Otan mahdollisimman paljon vastuuta parantumisessani omiin käsiini, koska lääkärit yksinkertaisesti haluavat itse vain pestä omansa.”

”Yritän löytää valoa täydellisessä pimeydessä, jossa odotan pohjan tulevan vastaan. Olen kauhuissani, häpeissäni ja mieleni vajoaa pimeyteen aivan liian usein. Mutta olen myös kiitollinen kaikesta siitä tuesta, jota saan. Olen sydämeni pohjasta pahoillani, että olen pettänyt fanit ja Chimaira-veljeni. Mutta kuten Rocky Balboa sanoo: ’Tärkeintä ei ole, miten kovaa isket, vaan miten sinä jatkat eteenpäin iskuista huolimatta’. Rakastan teitä kaikkia ja toivon voivani hyvittää tämän kaiken ja itseni kaikilla osa-alueilla tulevaisuudessa.”

Herrick on myös perustanut GoFundMe-palvelussa joukkorahoituskampanjan korvatakseen mittavia sairaalakulujaan. Tätä kirjoittaessa 35 000 dollarin tavoitesummasta on kasassa tällä hetkellä 12 557 dollaria.

Lisää luettavaa