Varoshan esittelee debyyttiään singlellä, mukana Silentiumin Riina Rinkinen – ”Loistava esimerkki trauman vuotamisesta musiikkiin tavalla, joka pakottaa kuulijan tuntemaan”

The Message -kappaleen teemana on petos ja se, miten joku muu kirjoittaa sinun tarinasi.

07.12.2021

Varoshan on muun muassa Hundred Year Old Manista, Final Assaultista, Bob Malmströmistä ja Lost in Tearsista tuttujen muusikoiden perustama monikansallinen doomcore-/vaihtoehtometalliyhtye, joka valmistautuu esikoispitkäsoittonsa julkaisuun. Debyytiltä on nyt julkaistu toinen singlelohkaisu The Message, jolla vierailee Silentiumista tuttu Riina Rinkinen.

The Message esittelee Varoshanin sävellysfilosofiaa, jossa kappaleet luovat draamankaaria liikkumalla tunnetilojen välillä suoraviivaisemman kuuntelukokemuksen kustannuksella. Kappaleessa oli tietynlainen herkkä lataus ja syvä kontrasti joka ei täyttynyt bändin omalla ulosannilla. Jotta ympyrä sulkeutuisi kutsuttiin apuun Riina kirjoittamaan ja tulkitsemaan tarina loppuun”, avaa basisti Matias Löfman.

”Kiinnyin heti kappaleen anteeksiantamattomaan soundiin sekä sen teemaan petoksesta ja siitä, miten oman tarinansa kirjoittamiseen ei pääse vaikuttamaan vaan sen tekee joku muu. Sain mahdollisuuden sisällyttää toisen näkökulman tarinaan omien, lisättyjen sanoitusteni kautta. Se on harvinaista ja kiehtovaa tällaisessa yhteistyössä. Minulle Varoshan on loistava esimerkki trauman ja turhautumisen vuotamisesta musiikkiin tavalla, joka pakottaa kuulijan reagoimaan, tuntemaan. Olen ylpeä saadessani olla osa tätä prosessia ja siitä syntyvää taidetta”, kommentoi vuorostaan Rinkinen.

Varoshanin debyytti …And Then the Rains Came julkaistaan 11.1.2022 levy-yhtiö Elitbolagetin kautta. Löfmanin mukaan levy on todellakin osiensa eli soittajiensa summa; genre sen kylkeen ei voi lyödä eikä sen kuuntelemisessa saa olla kiire.

”Kappaleiden demoversiot kertoivat progressiiviseen doomiin kallellaan olevasta albumista, mutta lopullisten soittosuoritteiden, sekä sävellys-, että sovitusteknisten ratkaisujen löydettyään muotonsa käsillä on erittäin monivivahteinen kokonaisuus. Viisi kappaletta ja intermezzo lähes 50 minuuttiin kertoo omaa totuuttaan. Markin (Howes, laulu) hardcoresta voimansa ammentavat vokaalit luovat myös varsin erilaisen lähtökohdan kuuntelukokemukselle kuin mitä Suomesta ollaan totuttu kuulemaan maalaavammassa musiikissa”, tuumaa basisti.

Lisää luettavaa