Vastapaino arjelle – haastattelussa Vulture

Villiä thrashin ja speedin sekamelskaa eeppisin vaikuttein myllyttävän saksalaisen Vulturen kolmas albumi syntyi odotettua helpommin.

21.08.2021

Usein puhutaan hankalasta kolmannesta levystä. Oliko Dealin’ Death teille sitä? 

– Luulen, että kohdallamme pitäisi puhua paremminkin vaikeasta toisesta albumista, rumpali Stefan Redizoneg hekottaa. 

– Tämä kolmas levymme syntyi paljon vaivattomammin kuin Ghastly Waves & Battered Graves [2019]. Kaikki istui paikoilleen hyvin luontevasti. Meillä ei ollut suuria ongelmia, eikä mitään sellaista, mikä olisi pakottanut ajattelemaan asioita uusiksi. Se tuntui mahtavalta! 

Kirjoititteko kappaleenne samalla metodilla kuin aiemmin? 

– Kyllä, teimme hommat ihan tavalliseen tapaan: kukin kerää kotonaan riffejä, jotka jaamme toisillemme verkossa, koska asumme aika kaukana toisistamme, minkä jälkeen kasaamme ne biiseiksi. 

– Saimme homman valmiiksi ennen kuin koronarajoitukset alkoivat täällä toden teolla, mutta luulen, että ne eivät olisi vaikuttaneet kappaleiden tekoon lopulta millään tavoin. 

Sanoituksenne ovat käsitelleet enimmäkseen erilaisia kauhutarinoita ja muita fiktiivisiä teemoja, ja sama meno jatkuu myös uudella pitkäsoitolla. Oletteko jemmanneet rivien väliin joitain kokemuksia ihan tavallisesta arkielämästä? 

– Ei, emme todellakaan. Oikeastaan aivan päinvastoin! Voin puhua vain itseni puolesta, mutta esimerkiksi omassa päivätyössäni sosiaalityöntekijänä joudun olemaan jatkuvasti tekemisissä hankalien ja arkojen asioiden kanssa, joten Vulture tuo mukavaa vastapainoa ja eskapismia. Pysymme samalla linjalla varmasti myös tulevaisuudessa. 

Dealin’ Death tuo esiin mielenkiintoisia ja vaihtelevia musiikillisia elementtejä, kuten esimerkiksi albumin pisimmän kappaleen Gorgonin intron pianon ja kuorolaulut. Luuletko, että Vulturesta olisi jonain päivänä kasaamaan ihan kunnon mahtipontinen ”thrash metal -ooppera”? 

– Hah hah, enpä oikein usko. Mutta rehellisesti puhuen Gorgonin kuorot ja muut eeppiset elementit tuntuvat sopivan meille hyvin ja nautimme niiden tekemisestä. Jatkamme varmaan tällaisten kappaleiden tekemistä perinteisten thrash-poljentojen ohessa, koska ne antavat levyille lisää syvyyttä. 

Vulturen albumi ilmestyy kesän kynnyksellä, ja bändin tähtäimessä ovat luonnollisesti kesän festivaalit. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että valtaosa tulevan kesän tapahtumista tulee peruuntumaan. Kuinka yhtyeenne käsittelee tilanteen? 

– Onhan tämä hankalaa! Otamme kuitenkin ilon irti siitä, että olemme saaneet jotain tekemistä tämän albumin julkaisun myötä. Se on ollut mielenkiintoisinta, mitä elämissämme on tapahtunut pitkään aikaan, rumpali nauraa. 

– Itse yritän kerätä mahdollisimman paljon energiaa käymällä läpi jokaisen levystä irtoavan kommentin ja palautteen. Kun koronapandemia on ohi, emme luonnollisestikaan malta odottaa, että pääsemme jälleen riehumaan lavoille! Nyt vaaditaan vain kärsivällisyyttä. 

Julkaistu Infernossa 5/2021.

Lisää luettavaa